Kangasalainen Maija Saarijärvi, 66, menetti työpaikkansa yllättäen nelikymppisenä. Järkytyksen jälkeen uusi ura vei mukanaan, myöhemmin harrastukset. Nyt Maija on kiitollinen siitä, että hänet irtisanottiin.
"Minut irtisanottiin 90-luvun alussa ollessani 42-vuotias. Työskentelin vaatetusteknikkona esimiesasemassa ja irtisanominen tuotannollisten ja taloudellisten syiden tähden tuli täytenä yllätyksenä.
Se oli todella kova paikka ja kävi omanarvontunteen päälle. Epäilin, etten kelpaa enää mihinkään. Kävin läpi kaikki klassiset vaiheet vihasta häpeään. Aluksi ulos lähteminenkin tuntui vaikealta, joten pysyttelin kotona muiden ihmisten katseilta piilossa.
Elämänmuutos teki hyvää
Olin jo 80-luvulla opiskellut refleksologiksi eli koko kehon vyöhyketerapeutiksi, sillä olin itse saanut vyöhyketerapiasta apua omaan uupumukseeni. Olin tehnyt satunnaisia hoitoja työn ohessa, ja irtisanomisesta toettuani päätin ryhtyä päätoimiseksi yrittäjäksi.
Puoli vuotta irtisanomisesta menin muutaman kuukauden pituiselle yrittäjäkurssille ja kouluttauduin myös logoterapeutiksi ja homeopaatiksi. Minusta tuli terapeutti. Heti, kun pääsin kokopäiväisesti harjoittamaan uutta ammattiani, oloni helpottui. Siinä vaiheessa ymmärsin, kuinka hyväksi tämä elämänmuutos minulle olikaan ollut.
"Ymmärsin, että olen vaarassa katkeroitua."
Logoterapiassa on kyse elämän tarkoituksen etsimisestä, ihmisen kohtaamisesta tässä hetkessä ja tulevaisuuteen suuntautumisesta. Siitä, että mennyttä ei voi muuttaa. Ainoa, mihin voimme vaikuttaa, on tämä hetki, ja tästä hetkestä avautuu myös tulevaisuuden suunta.
Kiitollinen
Viisikymppisenä oivalsin, että minun täytyy ryhtyä tekemään muitakin haaveilemiani asioita, muuten katkeroituisin. Aloitin pianonsoiton, harjoittelin takomista, opiskelin venäjää. Heräsin uudella tavalla henkiin. Huomasin, että keski-ikäisenä pystyy vielä vaikka mihin. Voi oppia kaikenlaista.
Minusta tuli työväenopistojen suurkuluttaja. Harrastan ikonimaalausta, käyn joogassa, opiskelen edelleen venäjää ja lisäksi italiaa sekä latinaa. Käyn lampaanvällykurssilla.
"Eläke on pieni, mutta olen onnellinen."
Olen kiitollinen siitä, että minut aikanaan irtisanottiin. Elämänlaatuni parani, löysin kestäviä arvoja arkeeni. Tuloni toki laskivat, minkä myötä eläkkeenikin on pieni. Tulen kuitenkin vähällä toimeen ja olen onnellinen.
Otan vielä nyt eläkkeelläkin silloin tällöin asiakkaita vastaan. Tuntuu, että olen vasta alkanut ymmärtää ihmistä. Sitä on ensiksi puolet elämästään kiinni maassa ja arjessa. Kun fyysiset voimat vähenevät, on aikaa ja tilaa henkisyydelle."
Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 14/2017.
