Isänsä lapsena menettänyt laulaja Vieno Kekkonen, 88: ”En ymmärrä, miten äiti jaksoi vaikeimmat vuodet"

Katsopas tätä, hihkaisee Vieno Kekkonen, 88, ja ojentaa jalkansa koko pituudelta puolapuille. Jalka nousee hartioiden tasolle, nousisi vähän korkeammallekin, jos farkut eivät kiristäisi.

Ison omakotitalon alakerrassa on Vienon kuntoilutila, jossa puolapuilla on tärkeä rooli. Ne rakennettiin aikoinaan perheen tyttöjen iloksi heidän ollessaan pieniä.

Jalka nousisi korkemmallekin, jos farkut eivät kiristäisi.

Nyt Vieno virittää niihin vastuskuminauhan, joka venyttää niin hartioita, kylkiä kuin lantiota. Puolapuissa roikkuminen on tarpeellista myös ryhdille.

Seinän vieressä ovat steppilauta ja tasapainolauta. Takareidet Vieno venyttelee usein portaissa ja laskee samalla kahteenkymmeneen.

Nykyisessä kodissaan Helsingin Oulunkylässä Vieno on asunut puoli vuosisataa.

Samanikäinen on pihan omenapuu – ja nyt puhutaan isoista luvuista: Vieno täytti syksyllä 88 vuotta, hänen uransa laulajana on kestänyt ensiesiintymisestä yli 80 vuotta.

Puolapuiden ääressä kannattaa viihtyä. Se pitää laulajan ryhdin kunnossa, vaikka "enhän minä enää laula", sanoo Vieno Kekkonen.

Sota herätti muistot  

Enää Vieno ei laula, ei edes kotonaan. Hän sanoo, ettei kaipaa sitä.  

Tosin jokin aika sitten hän esiintyi Aleksanterin teatterissa yksityistilaisuudessa ja Kallion kirkossa puhetilaisuudessa, kun oli oikein kovasti houkuteltu paikalle. Pelotti, etteivät sanat muistuisi mieleen, vaikka ääni kestäisi.

Vienoa on ikääntymisessä rauhoittanut ajatus, että hänen 85-vuotiaaksi eläneen äitinsä ajatus kulki kirkkaana loppuun asti. Mutta monet äidin elämään, omaan lapsuuteen ja erityisesti perheen sota-aikoihin liittyvät kokemukset ovat Ukrainan sodan vuoksi tulleet uudelleen aivan liki.

– En oikeastaan ymmärrä, miten äitini jaksoi vaikeimmat vuodet. Mietin myös millaisessa pelossa moni perhe taas elää, kun heidän kotejaan pommitetaan.

En ymmärrä, miten äiti jaksoi vaikeimmat vuodet.

Karttulassa Kuopion lähistöllä oli 1930-luvulla paljon pieniä mökkejä. Joka mökillä oli perunamaa ja yksi lehmä yhteislaitumella. Yhdessä mökeistä asui Vieno äitinsä, isänsä ja kaksi vuotta vanhemman veljensä kanssa.

Tytölle oli erityisen rakas isä, joka työskenteli osuuskaupan autonkuljettajan apumiehenä. Isän kanssa Vieno kävi kalassa ja ravustamassa Hirvijärvellä ja Hirvikoskella.

Jalanjäljet lumessa

Isä lähti sotaan Vienon ollessa viisivuotias. Tyttö pyysi vanhempiaan herättämään hänet aamulla ennen isän lähtöä, mutta he eivät raaskineet nykiä nukkuvaa hereille.

Herätessään Vieno tajusi, että isä on poissa. Hän puki päälleen, ryntäsi ulos ja näki isän jalanjäljet lumessa ja juoksi jälkien perään – äiti sai tytön kiinni läheisen mäen alla.

Sorminäppäryydestä täytyy pitää huolta. "Ja kansanmusiikki tekee hyvää mielelle", sanoo Vieno.

Maaliskuun hankiaisilla mäenlaskussa Vieno riisui kintaansa lumeen ja risti kätensä:

– Isän ikävä oli valtava. Pyysin, että lähetä Jumala isä sieltä sodasta kotiin.

Hämmästys oli suuri, kun kotituvassa isä jo istuikin.

–Etkö sinä mäne isän sylliin? äiti ihmetteli.

Vieno käveli hiljaa vieraan tuntuisen isän luokse ja silitti tämän asepukua. Miten taivas osasi heti rukouksen jälkeen pudottaa isän kotiin?

Isän ikävä ei jätä

Jatkosota alkoi kesäkuussa 1941. Heinäkuussa isä kaatui, ja silloin perheessä oli jo neljä lasta. Isä haudattiin Karjalassa väliaikaiseen hautaan, ja marraskuussa kaatuneet tuotiin Karttulaan.

– Isän menetys on ollut elämäni vaikuttavin tekijä. Koska en nähnyt häntä kuolleena, en voinut uskoa, että hän oli kuollut. Kannan mukana muistoja hänestä ja noista ajoista koko elämäni ajan.

Vieno on halunnut ja haluaa säilyttää eräänlaisen lapsenuskonsa. Hän juttelee yhä isänsä kanssa ja pyytää neuvoja.

– Jos tapahtuu jotakin odottamatonta hyvää, niin uskon isän olleen asialla. Hän on huolehtinut, ja silloin kiitän häntä.

Sota-ajan lapsesta kasvoi tämän päivän uutisfriikki, kun uutiset Ukrainasta vyöryivät tietoisuuteemme. Sotauutiset tuntuvat pahoilta, ja niistä jutellaan perhepiirissä. Vienon ikätovereista näyttelijä Heidi Krohn muistaa sota-ajan pommitukset.

– Hänenkin kanssaan olen jakanut muistoja. Kun raskaita muistoja jakaa, ne kevenevät. Jos mieltäni alkaa oikein painaa, lähden lenkille.

Lue lisää Vieno Kekkosen elämän käänteistä: ET Terveys 1/2023. Tilaajana voit lukea lehden täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.