Kaikki särkyy. Se on näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin kokemus kahdesta viime vuodesta. Vielä nelikymppisenä elämä hymyili.
Nelikymppisenä Hannu-Pekka Björkmanin elämä hymyili. Lapset varttuivat ja avioliitto näyttelijä Minna Haapkylään oli kunnossa. Björkmanin ensimmäinen esseekokoelma Valkoista valoa ja debyyttirooli Kansallisteatterissa keräsivät kiitosta. Vuonna 2010 Björkman palkittiin Suomi-palkinnolla.
– Sitten kaikki särkyi.
Lööppeihin Hannu-Pekka Björkmanin ja Minna Haapkylän asumusero tuli tämän vuoden alussa. Siinä vaiheessa oleellinen oli ehditty jo sopia ja puhua auki.
Elämä jatkuu saman vesikaton alla. Toisen lattia on toisen katto, ja lapset juoksevat kerrosten väliä.
– Haluamme säilyttää perheen ja perheen idean erosta huolimatta.
Jos tulee sellainen vaihe, että uudet kumppanit tulevat elämäämme, käytännön järjestely täytyy miettiä uudestaan.
Onnesta ei ole takeita
Hannu-Pekka Björkmanin mielestä onni ja onnellisuus eivät kuulu kristityn perusoikeuksiin. Joskus niitä siunaantuu sivutuotteena, mutta mitään takeita siitä ei ole.
– Pitääkö ihmisen olla onnellinen? Elämässä on niin paljon muutakin.
Björkmanin viisikymppisiin on vielä viisi vuotta aikaa. Mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan?
– Alan olla siinä iässä, että jokaista askeltaan miettii aika tarkkaan. Kun näkee takaseinän, alkaa pohtia millä askelilla sitä lähestyy.
Tuollainen ratkaisu, jossa lasten elämään tulee mahdollisimman vähän muutosta, tuntuu minusta ihanteelliselta. Kunpa useammat parit voisivat jäädä asumaan lähekkäin eron jälkeen, niin että lapset saisivat nähdä molempia vanhempia niin usein kuin haluavat.
Tapa on yleistynyt nykyään. Monet parit osaavat erota sovussa ja säilyttää yhteiskasvatuksen periaatteet. Eihän lapsista erota, vaikka parin yhdessä asuminen loppuukin.
Tuollainen ratkaisu, jossa lasten elämään tulee mahdollisimman vähän muutosta, tuntuu minusta ihanteelliselta. Kunpa useammat parit voisivat jäädä asumaan lähekkäin eron jälkeen, niin että lapset saisivat nähdä molempia vanhempia niin usein kuin haluavat.
