Esko Aho, 64, on East Officen hallituksen puheenjohtaja ja entinen pääministeri. Hän aikoo vielä joskus elvyttää saksan kielen taitoaan.
Esko Aho, 64, on East Officen hallituksen puheenjohtaja ja entinen pääministeri. Hän aikoo vielä joskus elvyttää saksan kielen taitoaan.

Jos voisin antaa yhden neuvon -juttusarjassa ihmiset kertovat, millaisen neuvon antaisivat nuoremmalle itselleen.

”Lähde nuorena ulkomaille”

Luin koulussa pitkän saksan ja lyhyen englannin, joten englannin kielen taitoni jäi varsin vaatimattomaksi. Koska kielen oppiminen on nuorena helppoa, olisi kannattanut lähteä silloin ulkomaille vähintään puoleksi vuodeksi, ja nimenomaan englanninkielisiin ympyröihin. Se vain jäi, kun kaikki muu tuntui tärkeämmältä. Toimin koulun jälkeen kuusi vuotta yhtäjaksoisesti keskustapuolueen nuorisojärjestön puheenjohtajana, ja sitten alkoikin jo tulla perhettä.

Amerikkalaisia huvitti, kun kerroin, että eduskunnan piti äänestää, saanko vuodeksi vapautuksen.

Sattuman kautta sain vuonna 2012 eräänlaisen korvauksen menetetylle mahdollisuudelle. Matkasin silloin Yhdysvaltoihin Harvardin yliopistoon opetus- ja tutkimustehtäviin.

Amerikkalaisia huvitti, kun kerroin, että eduskunnan piti äänestää, saanko vuodeksi vapautuksen kansanedustajan tehtävistä. Yhä harmittaa, että kansanedustajille ei automaattisesti anneta mahdollisuutta vahvistaa tällä tavalla omaa osaamistaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jouduin Harvardissa ponnistelemaan kehittääkseni kielitaitoani ja selvitäkseni tehtävistäni.

Jouduin Harvardissa ponnistelemaan kehittääkseni kielitaitoani ja selvitäkseni tehtävistäni. Luentosarjan pitäminen englanniksi oli iso haaste, ja tiedeyhteisön toimintatavat osoittautuivat aivan erilaisiksi kuin mihin olin tottunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Opin kuitenkin asioita, joita en Suomessa olisi voinut oppia.

Kun erilaiset ihmiset kohtaavat, monet kuplat puhkeavat.

Ihmisillä on luontainen taipumus hakeutua itsensä kaltaisten seuraan, mutta Harvardissa aloin ymmärtää, että se ei pitemmän päälle paljon kehitä. Tunnettu professori Michael Porter valitsee ryhmäänsä ihmisiä, joiden ei tarvitse olla alansa parhaita, mutta joiden hän uskoo yhdessä muodostavan mielenkiintoisen kokonaisuuden. Kun erilaiset ihmiset kohtaavat, syntyy vuorovaikutusta, ja monet kuplat puhkeavat.

Suomalainen yliopistojärjestelmä on tässä asiassa jäljessä. Meillä ei oikein ymmärretä, että opettaminen on oma taiteenlajinsa, yhtä tärkeää kuin tutkiminen.

Kenen neuvon sinä haluaisit lukea? Ehdota osoitteeseen et-lehti@sanoma.com
Sisältö jatkuu mainoksen alla