Ulla Tapaninen on niin tolkun ihminen, että hän laihduttaakin ilman ylilyöntejä. Repsahdukset kuuluvat asiaan, sillä mikään ei ole koomikosta niin tylsää kuin täydelliset ihmiset.
Ulla Tapaninen näyttää lavalla siltä kuin olisi vähän pihalla. Pää ei enää pelaa kunnolla niin että nykyisin, kun lähtee kotoa, on pakko varmistaa kaikki tarpeellinen kotitekoisella muistisäännöllä:
- Silmälasit, avaimet, lompakko, puhelin, Tapaninen luettelee ja koskettaa kädellä päätä ja taskuja. Täysi salillinen yleisöä Vantaan teatterin Silkkisalissa huitoo perässä, ja nauru tarttuu.
Tietenkin kaikille on selvää, että lavalla ei esiinny Ulla Tapaninen omana itsenään vaan hänen ikäisensä, oloisensa ja kuuloisensa kuusikymppinen roolihenkilö, joka hämmästelee milloin slow foodia, tv:n käyttöohjeita, homofobiaa tai särkylääkkeiden sivuoireita.
- Pyöreä, pottunokka ja ohuet hiukset, on Tapaninen itse joskus kuvaillut. Pyöreys on karissut mutta tuttuus on tallella: Hän voisi olla kuka tahansa meistä, ja juuri siksi yleisö häntä rakastaa. Rakkautta on kestänyt jo 40 vuotta, rubiinihääpäivän verran. On siis korkea ottaa selville, millainen nainen meitä vie kuin pässiä narussa.
Yritys, repsahdus ja uusi yritys
Tänä aamuna Tapaninen on tehnyt kahdeksan kilometrin kävelylenkin pitkin Helsingin rantoja – tuttu rutiini niinä päivinä, kun ei ole harjoituksia tai näytöstä. Verkkarit ja lenkkarit jalkaan ja menoksi, helppoa.
- Yritän käydä kävelyllä muutaman kerran viikossa ja yritän käydä kuntosalilla pari kertaa viikossa. Olen tosi hyvä yrittäjä, hän sanoo painokkaasti.
- Olen peruslaiska ihminen, mutta olen huomannut, että terveys ei tule tässä iässä enää kuin manulle illallinen. Ittestään täytyy pittää huoli.
Tapaninen koputtaa kauppahallin kahvilan pöytää ja sanoo, että on saanut olla terveenä polven tähystystä lukuun ottamatta. Enää polvi ei kestä juoksemista. Yhdessä vaiheessa peruslaiska näyttelijä innostui uimisesta niin että kyllästyi.
"Ei pidä pyrkiä täydellisyyteen, ei tässä koneita olla. Mutta peiliin kannattaa kattoa, sieltä se vastaus löytyy."
- Välillä hyvät yritykseni onnistuvat jopa monta kuukautta peräkkäin, sitten ne häipyvät, kunnes taas otan itseäni niskasta kiinni.
Ihan ite laihdutin
Parikymmentä vuotta sitten Tapaninen katseli peiliin tavallista tiukemmin ja totesi, että yli 90 kiloa on liikaa. Oli pakko tehdä asialle jotain, ”kun ei enää mahtunut ovista eikä ikkunoista”.
Hän päätti muuttaa ruokailutottumuksiaan, ei jättänyt mitään pois ruokavaliostaan, alkoi vain syödä vähemmän.
-No, sokeria ja rasvoja välttelen, mutta olen yhä kaikkiruokainen. Kattokaa ihmiset peiliin ja sitten jääkaappiin, ei se ole tähtitiedettä.
- Ensimmäiset 15 kiloa lähtivät 15 vuotta sitten. Kymmenkunta kiloa on lähtenyt viimeisen neljän vuoden aikana, pikkuhiljaa. 65 kiloa on aika paljon vähemmän kuin 90. Painon saa kyllä alas, mutta on taitolaji pitää se siinä, mihin on päässyt. Pitää vaan olla maltillinen.
Muunlaisiin neuvoihin ja kikkoihin hän ei usko. Tapaninen ei voi käsittää, miten on mahdollista, että yksinkertainen asia on päässyt unohtumaan: Jos haluaa laihtua, pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa. Että täytyy nähdä pikkuisen vaivaa eikä lopputulosta voikaan ostaa valmiina.
Näin läski lähtee - hekin onnistuivat! Lue kannustavat tarinat.
