Surevan kohtaaminen on pelottaa monia. Asiantuntija lohduttaa, että aito läsnäolo on kaikkein tärkeintä.

Suomessa uusi ilmiö on suruviestin jakaminen sosiaalisessa mediassa. Facebookissa kerrottu uutinen omaisen kuolemasta voi tuntua aluksi oudolta. Psykoterapeutti ja pappi Iiro Leino näkee uudessa tavassa paljon hyvää.

– Ihmisellä voi olla paljon konkreettiseen sosiaaliseen tilanteeseen ja kohtaamiseen sisältyviä kysymyksiä, jotka virtuaalisella suruviestin jakamisella välttää. Se mahdollistaa sen, että asiat pystytään kertomaan, mutta ei niin koskettavasti ja omaan persoonaan liittyen kuin se muuten tapahtuisi.

Kun suruviesti jaetaan sosiaalisessa mediassa, ihmiset eivät ole suoraan kontaktissa toisiinsa. Monelle voi olla iso kynnys ja haaste kertoa menetyksestä: miten sen sanon, mitä sanoja käytän ja miten toinen siihen reagoi. Alanko itkeä?

Lue myös: Suru on opettanut pitämään toisista huolta.

– Meillä Suomessa ollaan perinteisesti oltu aika pidättyväisiä tunteiden ilmaisemisessa. Voi olla, että sähköinen tapa kertoa surusta on vapauttavaakin. Ihmiset voivat ajatella, että kyllähän minä pystyn kertomaan itsestäni, kunhan minun ei tarvitse tehdä sitä reaaliajassa, omalla persoonallani.

Kuuntele rohkeasti

Menetyksestä kertominen Facebookissa voi tehdä ensimmäisestä kasvokkain kohtaamisesta helpompaa.

– Suru-uutisen lukenut voi kertoa, että näin päivityksesi omaisesi kuolemasta, olen todella pahoillani puolestasi. Surevan taas voi olla helpompi ottaa osanotot vastaa, kun ei joudu ensin kertomaan menetyksestään.

Miten toisen suruun sitten pitäisi reagoida?

Miesten vuoro -elokuvassa on kuvattu saunovia miehiä, jotka kertovat omasta elämästään. Elokuvassa on paljon hyvää, mutta erityisen hienoa on se, miten toiset miehet kuuntelevat kertojaa. He ovat hiljaa, kuuntelevat ja ehkä vähän sanovat jotain. Jos pystyy olemaan läsnä ja ottamaan toisen surun vastaan, niin silloin sanoilla ei ole niin paljon merkitystä. Paljon enemmän voi kertoa pelkästään se läsnäolo.

Selvitymistarina: Menetin kolme lastani nuorina.

Leino epäilee, että sodat ovat voineet vaikuttaa siihen, että Suomessa ei ole sopivaa näyttää tunteita tai olla heikko. Lapsiakin kasvatetaan siihen, että heidän pitäisi olla kauhean reippaita ja pärjääviä, ja äkkiä selvitä kaikesta.

– Onko suremisessakin jotain samanlaista. Meidän vaikea osoittaa heikkoutta ja empatiaa; olen tässä kanssasi heikko ja surullinen. Ennemmin todetaan, että tsemppiä ja kyllä se siitä.

Älä pakene tekemiseen

Surevan ihmisen kohtaaminen pelottaa monia. Se on luonnollisesta, sillä tilanne aktivoi omatkin pelot ja tunteet siitä, että minunkin omaiseni tulevat kuolemaan. Surevan ihmisen kohdatessaan joutuu kohtaamaan myös oman surunsa.

– Parasta on, jos uskaltaa olla läsnä ja vaikka kysyä haluaako toinen puhua. Jos ihminen sitten haluaa jakaa tunteitaan ja ajatuksiaan, niin kuuntelee.

Leino kertoo, että surua on vaikea kestää tunnetasolla kestää.

– Sen takia pakenemme usein tekemiseen. Meille tulee tunne, että nyt pitää toimia, ratkaista tilanne tekemällä tai sanomalla jotain.

Isän tarina: Lievitän suruani moottorisahalla.

Surevalla olisi kuitenkin tärkeää, että saisi jakaa surunsa.

 – Jos vain pystymme olemaan surullisia ja ottamaan surua vastaan, niin sehän on surevalle kaikkein tärkeintä.

Sanat kuullaan oikein

Moni pelkää sanovansa jotain väärin kohdatessaan surevan ihmisen. Leino kertoo, että syytä huoleen ei välttämättä ole.

– Jos olemme empaattisella ja aidolla asenteella tilanteessa, me emme voi tehdä tai sanoa mitään loukkaavaa. Kyllä toinen ihminen vaistoaa empaattisen mielentilamme. Silloin hän kuulee sanamme oikealla tavalla..

Leino kertoo omalta uraltaan osuvan esimerkin.

– Muistan miten pappina sanoin muistotilaisuuden jälkeen leskelle, että onnea nyt teille. Pelästyin aluksi, että mitä minä tulin sanoneeksi, mutta leski ymmärsi minut ihan oikein. Halusin vain toivoa kaikkea hyvää, ja hän kuuli sanani juuri niin kuin tarkoitinkin.

Kirjailja Kari Hotakainen: "Papin tehtävä on haastava."

Leino toteaa, että loppujen lopuksi sanojen merkitys on hyvin pieni, kun puhumme ihmisten kanssa.

– Seuraamme eleitä, äänenpainoja ja kaikkea muuta niin paljon, että sanojen merkitys ei ole kovin suuri - ja kuitenkin mietimme koko ajan sitä, mitä sanoja käyttäisimme. Tärkeintä olisi kuitenkin olla läsnä.

Vierailija

Asiantuntija: Suruviestin jakamisessa Facebookissa on paljon hyvää

Vaikea kyllä ymmärtää miksi kukaan haluaisi vongata tykkäyksiä ja jakoja sosiaalisessa mediassa sillä että omainen on kuollut. Aika kuvottavaa toimintaa oikeastaan. Muutenkin menee ihan yli hilseen tuo että omilla ongelmillaan pitää tuhlata muiden aikaa. Ei ketään oikeasti edes kiinnosta se miten toisella menee, eikä pitäisikään.
Lue kommentti

Omaa kehoa voi olla vaikea rakastaa. Siksi pinnalle on noussut kehopositiivisuus eli aate, joka pyrkii opettamaan itseinhon sijaan itsensä hyväksymistä. 

Etenkin kesää kohden ajatukset bikineistä ja mekkokeleistä voivat ahdistaa: en voi, en kehtaa, näytän kamalalta. Entä, jos stressaamisen, ulkonäön muokkaamisen ja ainaisen laihduttamisen sijaan yrittäisitkin muuttaa ajatusmaailmaasi?

Tässä kuusi vinkkiä, joiden avulla sinäkin voit opetella kehopositiivisemmaksi.

1. Katso peiliin

Iso vatsa, heiluvat allit, muhkuraiset reidet, liian luiseva... Kun katsot peiliin, näetkö vain vikoja? Pyri mieluummin keskittymään hyvään. Keksi jokaista kehossasi inhoamaasi asiaa kohden kaksi asiaa, joista pidät. Se voi tuntua aluksi vaikealta, mutta pian alat löytää positiivisia kohtia helpommin. Voit ajatella: ”En ehkä ole juuri sellainen kuin haluaisin, mutta olen silti aika ihana.”

2. Kiitä kehoasi

Mieti, miten usein parjaat ulkonäköäsi hiljaa mielessäsi tai ääneen ystävällesi. Ala sen sijaan kehua kroppaasi siitä, mitä se osaa tehdä. Jalkasi kuljettavat sinua, kätesi voivat koskettaa. Olet ehkä voimakas tai hyvä halaamaan. Jokaisella on vain yksi keho. Mikset arvostaisi omaasi ja kohtelisi sitä rakkaudella?

3. Unohda kokolappu

On kurjaa, kun tuttu vaatekoko ei mene päälle sovituskopissa. Muista kuitenkin, että vaatekoot vaihtelevat paljon eri valmistajilla. Siksi niitä ei kannata tuijottaa liikaa. Älä välitä lapun numerosta, vaan valitse sellainen vaate ja koko, joka tuntuu hyvältä päällä.

Paidanniskaan merkitty koko ei myöskään kerro sinusta ihmisenä mitään. Jos lapun numeron näkeminen silti ahdistaa, leikkaa koko lappu irti.

4. Älä vertaa muihin

Katsele muita ihmisiä lempein silmin, älä katkerasti tai vertaillen. Kun mietit, että tuttavasi, joku julkisuuden henkilö tai mainoksen malli on kaunis ja upea, ajattele: ”Ja niin olen minäkin.”

Nykyinen kauneusihanne on ehkä hoikka ja treenattu, mutta vartaloita on lukemattomia erilaisia. Ne ovat kaikki yhtä arvokkaita. 

5. Liiku oikeista syistä

Moni rääkkää itseään kuntosalilla tai lenkkipolulla verenmaku suussa. Jos huomaat urheilevasi ulkonäön takia, ota aikalisä. Etsi laji tai tapa liikkua, josta oikeasti pidät. Liiku hyvän olon vuoksi – älä siksi, että söit eilen pullan. Liikunnan ei kuulu olla rangaistus.

6. Ole ystävä itsellesi

Yritä kohdella itseäsi yhtä kiltisti kuin kohtelet parasta ystävääsi. Pidät hänestä hänen itsensä, et ulkonäön takia, eikö niin? Mieti, mikä sinun persoonassasi on hyvää. Olet ehkä sisukas, rohkea, hyvä äiti tai rakastava puoliso, kätevä käsistäsi tai hyvä työssäsi. Keskity vahvuuksiisi. Ihmisarvosi ei riipu siitä, miltä näytät.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2018.

Kriisin voi laukaista onnettomuus, äkillinen sairastuminen tai läheisen kuolema. Kriisin käsittelyn neljä vaihetta tulee työstää läpi ennen kuin elämää voi jatkaa.

Kyllä se siitä. Elämä kantaa. Muista positiivinen asenne. Kannustuslauseet eivät auta, kun elämältä katoaa pohja ja horisontti.

Toipuminen lähtee siitä, että hyväksyy pikkuhiljaa uuden järkyttävän todellisuuden. Psykologian kielellä puhutaan traumaattisen kriisin työstämisestä.

Tyypillisiä traumaattisen kriisin laukaisijoita ovat onnettomuudet, läheisen kuolema tai äkillinen sairastuminen. Kriisin käsittelyssä on neljä vaihetta: sokki, reaktio, työstäminen ja uudelleensuuntautuminen.

1. Ensin tulee sokki

Traumaattisen kriisin sokkivaiheessa tietoisuus ja huomiokyky kaventuvat, todellisuudentaju horjuu. Tavallisia oireita ovat vetäytyminen, yliaktiivisuus, tapahtuman kieltäminen ja paniikkituntemukset.

Sokki on mielen aikalisä tilanteessa, jossa on mahdotonta käsitellä kaikkea uutta.

2. Reaktiovaihe valmistaa tulevaan

Reaktiovaiheessa traumaattinen kokemus tunkeutuu jatkuvasti mieleen. Ihminen yrittää päästä kärryille, miksi ja miten kaikki tapahtui.

Muutoksen täydellinen kieltäminen vähenee, ja tunteet heräävät. Prosessi sisältää usein ahdistuneisuutta, masennusta, itkuisuutta ja univaikeuksia.

3. Työstäminen on kovaa työtä

Työstämisvaiheessa ihminen alkaa rakentaa kielellistä kertomusta kokemastaan. Keskeiseksi kysymykseksi nousee, miten tästä selviää. Kun työstämisvaihe etenee, keskittyminen tapahtuneeseen ja menneeseen elämään vähenee. Trauma alkaa hellittää.

Jos kriisireaktio lukkiintuu, tarvitaan ammattiapua.

4. Elämä kantaa sittenkin

Traumaattisen kriisin loppusuoralla ihminen alkaa pelata uusilla korteillaan ja elämä voittaa.

Elämä ei ole ennallaan, mutta joiltain osin se voi olla jopa todempaa, täydempää ja parempaa kuin ennen.

Traumaattisen kriisin työstäminen on tuottanut uudenlaisen luottamuksen. Elämä on arvaamaton, mutta elämisen arvoinen.

Lähde: Suomen mielenterveysseura

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 5/2017.