Surevan kohtaaminen on pelottaa monia. Asiantuntija lohduttaa, että aito läsnäolo on kaikkein tärkeintä.

Suomessa uusi ilmiö on suruviestin jakaminen sosiaalisessa mediassa. Facebookissa kerrottu uutinen omaisen kuolemasta voi tuntua aluksi oudolta. Psykoterapeutti ja pappi Iiro Leino näkee uudessa tavassa paljon hyvää.

– Ihmisellä voi olla paljon konkreettiseen sosiaaliseen tilanteeseen ja kohtaamiseen sisältyviä kysymyksiä, jotka virtuaalisella suruviestin jakamisella välttää. Se mahdollistaa sen, että asiat pystytään kertomaan, mutta ei niin koskettavasti ja omaan persoonaan liittyen kuin se muuten tapahtuisi.

Kun suruviesti jaetaan sosiaalisessa mediassa, ihmiset eivät ole suoraan kontaktissa toisiinsa. Monelle voi olla iso kynnys ja haaste kertoa menetyksestä: miten sen sanon, mitä sanoja käytän ja miten toinen siihen reagoi. Alanko itkeä?

Lue myös: Suru on opettanut pitämään toisista huolta.

– Meillä Suomessa ollaan perinteisesti oltu aika pidättyväisiä tunteiden ilmaisemisessa. Voi olla, että sähköinen tapa kertoa surusta on vapauttavaakin. Ihmiset voivat ajatella, että kyllähän minä pystyn kertomaan itsestäni, kunhan minun ei tarvitse tehdä sitä reaaliajassa, omalla persoonallani.

Kuuntele rohkeasti

Menetyksestä kertominen Facebookissa voi tehdä ensimmäisestä kasvokkain kohtaamisesta helpompaa.

– Suru-uutisen lukenut voi kertoa, että näin päivityksesi omaisesi kuolemasta, olen todella pahoillani puolestasi. Surevan taas voi olla helpompi ottaa osanotot vastaa, kun ei joudu ensin kertomaan menetyksestään.

Miten toisen suruun sitten pitäisi reagoida?

Miesten vuoro -elokuvassa on kuvattu saunovia miehiä, jotka kertovat omasta elämästään. Elokuvassa on paljon hyvää, mutta erityisen hienoa on se, miten toiset miehet kuuntelevat kertojaa. He ovat hiljaa, kuuntelevat ja ehkä vähän sanovat jotain. Jos pystyy olemaan läsnä ja ottamaan toisen surun vastaan, niin silloin sanoilla ei ole niin paljon merkitystä. Paljon enemmän voi kertoa pelkästään se läsnäolo.

Selvitymistarina: Menetin kolme lastani nuorina.

Leino epäilee, että sodat ovat voineet vaikuttaa siihen, että Suomessa ei ole sopivaa näyttää tunteita tai olla heikko. Lapsiakin kasvatetaan siihen, että heidän pitäisi olla kauhean reippaita ja pärjääviä, ja äkkiä selvitä kaikesta.

– Onko suremisessakin jotain samanlaista. Meidän vaikea osoittaa heikkoutta ja empatiaa; olen tässä kanssasi heikko ja surullinen. Ennemmin todetaan, että tsemppiä ja kyllä se siitä.

Älä pakene tekemiseen

Surevan ihmisen kohtaaminen pelottaa monia. Se on luonnollisesta, sillä tilanne aktivoi omatkin pelot ja tunteet siitä, että minunkin omaiseni tulevat kuolemaan. Surevan ihmisen kohdatessaan joutuu kohtaamaan myös oman surunsa.

– Parasta on, jos uskaltaa olla läsnä ja vaikka kysyä haluaako toinen puhua. Jos ihminen sitten haluaa jakaa tunteitaan ja ajatuksiaan, niin kuuntelee.

Leino kertoo, että surua on vaikea kestää tunnetasolla kestää.

– Sen takia pakenemme usein tekemiseen. Meille tulee tunne, että nyt pitää toimia, ratkaista tilanne tekemällä tai sanomalla jotain.

Isän tarina: Lievitän suruani moottorisahalla.

Surevalla olisi kuitenkin tärkeää, että saisi jakaa surunsa.

 – Jos vain pystymme olemaan surullisia ja ottamaan surua vastaan, niin sehän on surevalle kaikkein tärkeintä.

Sanat kuullaan oikein

Moni pelkää sanovansa jotain väärin kohdatessaan surevan ihmisen. Leino kertoo, että syytä huoleen ei välttämättä ole.

– Jos olemme empaattisella ja aidolla asenteella tilanteessa, me emme voi tehdä tai sanoa mitään loukkaavaa. Kyllä toinen ihminen vaistoaa empaattisen mielentilamme. Silloin hän kuulee sanamme oikealla tavalla..

Leino kertoo omalta uraltaan osuvan esimerkin.

– Muistan miten pappina sanoin muistotilaisuuden jälkeen leskelle, että onnea nyt teille. Pelästyin aluksi, että mitä minä tulin sanoneeksi, mutta leski ymmärsi minut ihan oikein. Halusin vain toivoa kaikkea hyvää, ja hän kuuli sanani juuri niin kuin tarkoitinkin.

Kirjailja Kari Hotakainen: "Papin tehtävä on haastava."

Leino toteaa, että loppujen lopuksi sanojen merkitys on hyvin pieni, kun puhumme ihmisten kanssa.

– Seuraamme eleitä, äänenpainoja ja kaikkea muuta niin paljon, että sanojen merkitys ei ole kovin suuri - ja kuitenkin mietimme koko ajan sitä, mitä sanoja käyttäisimme. Tärkeintä olisi kuitenkin olla läsnä.

Vierailija

Asiantuntija: Suruviestin jakamisessa Facebookissa on paljon hyvää

Vaikea kyllä ymmärtää miksi kukaan haluaisi vongata tykkäyksiä ja jakoja sosiaalisessa mediassa sillä että omainen on kuollut. Aika kuvottavaa toimintaa oikeastaan. Muutenkin menee ihan yli hilseen tuo että omilla ongelmillaan pitää tuhlata muiden aikaa. Ei ketään oikeasti edes kiinnosta se miten toisella menee, eikä pitäisikään.
Lue kommentti

Yksitoikkoisuus, kiire ja tunne-elämän muutokset nakertavat muistia. Säännöllinen pähkäily on aivojen parasta omahoitoa. Laadimme viikoksi helpon treeniohjelman.

MAANANTAI:

Keskustele uutisista

Valitse kolme kiinnostavinta uutista ja keskustele niistä jonkun kanssa. Tällainen uutispiiri synnyttää oivalluksia ja oivallukset tekevät hyvää: aivojen solut muodostavat uusia verkostoja, mikä on muistin kannalta tärkeää.

TIISTAI:

Tee ihmiselle tarina

Keksi vastaantulijalle tai vieressä istuvalle elämä. Kuka hän on? Mitä työtä hän tekee? Millainen on hänen kotinsa? Lempiruokansa? Tämä harjoitus ruokkii mielikuvitusta, mikä voitelee muistia.

KESKIVIIKKO:

Käytä väärää kättä

Jos olet oikeakätinen, harjaa hampaat tai kirjoittele nimeäsi toisella kädellä. Poikkea opitusta. Kun vaihdat suuntaa ja rutiinia, haastat aivojasi.

TORSTAI:

Haaveile hiljaa

Sulje silmät ja istu rauhassa muutama minuutti. Jos ajatus karkaa, keskitä mieli varpaisiisi. Harjoitus antaa aivoillesi lepoa ja säästää muistia. Aivot oppivat levossa.

PERJANTAI:

Unohda kauppalappu

Suunnittele ruokaostokset ja tee ostoslappu. Jätä kauppalappu kuitenkin kotiin. Tämä harjoitus on jumppaa aivoillesi. Joudut muistelemaan, mitä tarvitset ja miksi.

LAUANTAI:

Kertaa matkareissu

Mihin matkustit viimeksi? Mitä söit, teit, kuulit ja kohtasit? Käy läpi matkakuvia ja muistele. Harjoitus synnyttää muistikuvia ja hellii aivoja.

SUNNUNTAI:

Tanssi sikin sokin

Astu ristiin, keinahtele, pyörähdä. Tanssi kehittää koordinaatiokykyä ja tukee aivojen virkeyttä. Mielesi oppii uutta ja muistaminen tehostuu.

Lue myös: Paranna muistia koordinaatiojumpalla – katso kolmen liikkeen ohjeet 

Asiantuntija: Työikäisten muistipalveluihin erikoistunut Heidi Härmä Muistiliitosta.

Siru Törrösen, 69, äiti ei suostunut muistitesteihin. Tytär vinkkaa, kuinka hän sai vihaisen ja pelokkaan äidin lopulta lääkärin vastaanotolle.

Siru Törrönen:

"Äitini asui yksin maatilalla lapsuudenkodissani Köyliössä, eikä pyynnöistäni huolimatta ollut suostunut muistitesteihin. Olin epäillyt äitini muistia jo pitkään, hän tuntui piilottelevan muistamattomuuttaan aggressiivisella käytöksellä.

Vainoharhaisuus oli ensimmäisiä pahempia oireita. Toiveenamme oli vuonna 2010 muuttaa Köyliöön, lähemmäs äitiäni. Äitini vainoharhaisuus oli kuitenkin tuohon aikaan pahimmillaan, eikä hän laskenut meitä lähelle itseään. 

Olin saanut taisteltua äidilleni kaksi kertaa päivässä vierailevat kotihoitajat, joiden tekemät ruuat äitini tosin nakkasi useimmiten roskiin. Kesällä 2016 kotihoito teki viimein päätöksen äitini siirtämisestä hoitokotiin. Sitä ennen hän oli lähtenyt öisin etsimään isääni, joka oli kuollut 16 vuotta aikaisemmin."

Näin huomasin muistisairauden:

  1. Piilotetut esineet.
    "Äidin avaimet ja lompakko löytyivät toistuvasti jääkaapista. Se oli ainoa paikka, jossa ne olivat hänen mielestään turvassa."
  2. Sairauden kätkeminen.
    "Äiti ei juhlissa halunnut puhua pitkään kenenkään kanssa. Jos hän lähti yksin käymään jossakin, hän soitti viimeistään puolen tunnin kulutta ja ilmoitti haluavansa heti takaisin kotiin."
  3. Kadonneet taidot.
    "Äitini ruuanlaittotaito katosi vähitellen kokonaan. Ensin hän söi joka päivä lihapullia, sitten vain sipulia ja jauhelihaa."
  4. Turvalliset ostokset.
    "Äiti alkoi ostaa kaupasta vain maitoa ja jauhelihaa, ei mitään muuta."
  5. Vaikeat vesi ja sähkö.
    "Löysin äidin usein pimeästä istumasta. Kesäkuumalla hän saattoi lämmittää talon paahtavan kuumaksi. Äiti lopetti myös pesulla käymisen kokonaan, eikä pessyt enää pyykkiä, vaan yritti kätkeä likaiset vaatteensa."

Sirun vinkit muistisairaan omaisen auttamiseksi:

1. Seuraa läheisen muistia ajan kanssa.

"Oma äitini jaksoi skarpata noin puolisen tuntia vieraiden seurassa, sen jälkeen hän ahdistui ja pyrki poistumaan paikalta."

2. Joukkoista.

"Kun en saanut äitiä lääkäriin, järjestin hänet kuntamme vanhustyön retkelle mukaan. Retken jälkeen järjestäjät ottivat minuun yhteyttä ja kertoivat huomanneensa äitini muistin heikentyneen. En enää ollut asian kanssa yksin. Pyysin retken järjestäjiltä asiasta kirjallisen lausunnon."

3. Ole yhteydessä lääkäriin ja kunnan työntekijään.

"Kunnan vanhustyöntekijä tapaa asiakkaan ensin ja välittää tiedot lääkärille. Lääkärin tapaamisen jälkeen arvioidaan mahdollinen tarve jatkotutkimuksille. Sekä lääkäri ja kunnan työntekijä kannattaa valmistella siihen, että muistisairas pyrkii piilottamaan sairauden ja poistumaan paikalta."

4. Jos on pakko, huijaa.

"Lopulta sain äitini lähtemään muistitesteihin väittämällä hänen itse varanneen niihin ajan. Äiti oli jo niin muistamaton ja peloissaan, ettei kehdannut kieltää tehneensä niin."

Siru Törrösen laajemman haastattelun voit lukea ET:n numerosta 2/2018.