Millaiset äänet herättävät sinun huomiosi? Psykologin mukaan myönteisen sävyn puhe on parasta kaikille, mutta yksi tietty ryhmä hyötyy siitä eniten.

Kun työuupumus ottaa vallan ihmisestä, hänen aivoissaan tapahtuu mitattavissa olevia, valtavia muutoksia. Jaksamisensa kanssa kamppaileva henkilö kokee usein muistin, oppimisen ja keskittymisen vaikeuksia.

Erityisen herkästi työuupunut reagoi negatiiviseen äänensävyyn. Näin kertoo Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskuksen tuore tutkimus.

– Myönteiseen sävyyn puhuminen on hyväksi kaikille, etenkin työuupuneille. Ainahan työpaikalla ei ole tietoa siitä kuka on uupunut ja kuka ei – tai voi olla niinkin, että koko yhteisössä on uupumista. Sen takia tavalliset hyvät käytöstavat ovat arvokkaita kaikille, kertoo psykologi Laura Sokka Työterveyslaitoksesta.

Harvassa työpaikassa selvitään kokonaan ilman ristiriitoja tai ongelmia. Niiden käsittelemisen voi kuitenkin hoitaa siten, ettei kenenkään oloa ainakaan tietoisesti huononneta.

– Ikävistä asioista puhuttaessa kannattaa asiat pitää asioina. Ongelmia ei pitäisi henkilöidä. Etenkin jos tiedossa on, että toisella on jaksamisen kanssa ongelmia, ei pitäisi tieten tahtoen lähteä korostamaan ristiriitoja negatiiviseen sävyyn, toteaa Sokka.

Sopiiko avokonttori uupuneelle?

Yhä useampi suomalainen työskentelee nykyään avokonttorissa tai muussa sellaisessa tilassa, jossa on paljon ihmisiä ja sen myötä melua ja vilskettä. Työssä jaksamista voi kuitenkin parantaa harkituilla tilaratkaisuilla. Esimerkiksi hyvin suunnitellulla akustiikalla saadaan vähennettyä keskittymistä haittaavaa hälyä.

– Parasta olisi, jos käytössä olisi muutakin kuin yksi suuri huone, jossa kaikki työskentelevät. Esimerkiksi keskittymistä vaativille tehtäville voisi olla pienempiä ja rauhallisempia soppia, toteaa Sokka.

Joissain työpaikoissa on mahdollista tehdä ainakin osa työajasta niin sanottua etätyötä, esimerkiksi omassa kodissa. Työuupuneelle se tarjoaa mahdollisuuden tehdä työt omaan tahtiin, jaksamistaan kuunnellen.

– Ei ole välttämättä hyvä asia, että työssä jaksamisen kanssa painiskeleva ihminen jää kokonaan etätöihin. Kotona kyllä välttyy työyhteisön negatiiviselta puheelta, mutta samalla jää paitsi myös positiivisesta vuorovaikutuksesta, pohtii Sokka.