Kokkolalainen Riitta Korpela, 54, on löytänyt avun Ménièren tautiinsa lähes sokerittomasta ja suolattomasta ruokavaliosta.

Minulla todettiin Ménièren tauti vähän toistakymmentä vuotta sitten. Se on sisäkorvan sairaus, jolle on tyypillistä sairaan korvan ajoittainen humina, huonokuuloisuus ja huimaus. Taudin syytä ei tunneta, mutta sen aiheuttaa nesteturvotuksen kehittyminen sisäkorvaan. Minulla oli epämääräistä huimausta ja kuulin metallista ääntä korvassa ajoittain. Se häiritsi varsinkin puhelimessa, jossa jouduin työn takia puhumaan paljon.

Edelleen välillä tuntuu, että päässäni olevat ’sähköjohdot’ eivät saa kontaktia koko ajan. Tulee säpsähdyksiä, kuin olisin sekunnin verran tajuton. Sietämättömiä pahoinvointikohtauksia minulle ei onneksi ole. Uskon, että tarkka ruokavalio ja liikunta pitävät pahat oireet kurissa. Päädyin lähes sokerittomaan ja suolattomaan ruokavalioon, sillä varsinkin suola jähmettää nesteen korvassa ja aiheuttaa siten tasapaino-ongelmia. Jos syön pizzaa, seuraavana päivänä minua pyörryttää.

Leipää kaipaan joskus

Olen ikäni syönyt terveellisesti joten lähes suolaton ruokavalio ei ole minulle ongelma. Pesto, aurinkokuivatut tomaatit, feta ja oliivit ovat kiellettyjen listalla. Voilla siveltyä leipää kaipaisin joskus. Täysin suolatonta leipää en ole enää löytänyt kaupasta, mutta vähäsuolaista 0,6 prosenttia suolaa sisältävää leipää on. Syön leipää vain harvoin, keiton kanssa joskus.

Arkiruokani on aika helppoa, yksinkertaista ja terveellistä. Minulle on tärkeää mahdollisimman puhdas, prosessoimaton ruoka, ja siksi suosin luomua. Uskon ravinnon vaikuttavan elämänlaatuun. Syön usein tuoreravintoa, en välttämättä tee lämmintä ruokaa joka päivä. Käytän mausteita, mutta raaka-aineen pitää olla oman makuista. En osta esimerkiksi valmiiksi marinoituja kanoja.

"Ravintolassa vähäsuolaista ruokaa on melko vaikeaa saada. Jos kerron välttäväni suolaa, sitä ei aina oteta todesta."

Pyrin valitsemaan vaikkapa kasviksia, munia ja keitettyä riisiä. Mutta en tee asiasta numeroa, enkä nirsoile kylässä.

Vuonna 2008 olin sopeutumiskurssilla, jossa tuli eteen myös sokerin vaikutus Ménièren tautiin. Se sitoo suolan lailla nestettä, vetää sitä pois tasapainoelimestä ja aiheuttaa huimausta. Sokeri ei ole minulle niin paha kuin suola, mutta tunnistan sen vaikutuksen huonoon oloon.

Pullaa ja jäätelöä voin syödä hillitysti. Yleensä valitsen pitkoa, sillä siinä on vähän sokeria. Irtokarkkeja syön joskus, jos oikein haluan hemmotella itseäni. Mutta seuraavana päivänä on hiukan pönttö olo.

Aikataulut uusiksi

Aloin yksityisyrittäjäksi, jotta sain aikatauluni paremmin omaan haltuun. Olen työnohjaaja, teen esimiesvalmennusta ja työyhteisön kehittämistä, luennoin ja koulutan. Sitä ennen olin tosi vaativassa työssä, jossa oli paljon matkustamista, asiakkaita ja stressiä. Tasapaino-ongelmia tulee väsyneenä ja stressaantuneena helposti.

Olen toiminut yrittäjänä nyt kolme vuotta ja Ménière on rauhoittunut. Hallitsen paremmin aikatauluni. Olin syönyt vuosikausia verenpainelääkkeitä, ja saatoin jättää ne pois. Nyt minulla on luonnostaan matala verenpaine.

Olen hyväksynyt Ménièren, ja kerron siitä kaikille avoimesti. Harrastan pilatesta, joogaa, kuntosalia, spinningiä ja lavatanssia. Kaikki ne vaativat tasapainoa, ja joskus huippaa. Varsinkin tanssi ja jooga haastavat tasapainoa ja niistä onkin minulle paljon apua ja iloa. Ménière vaikuttaa myös kuuloon. Ryhmäpalavereissa voin joskus joutua skarppaamaan, että kuulen hiljaisen puheen.

Minulla ei ole mitään lääkitystä Ménièreen, mutta syön puhdasta B12-vitamiinia, sillä huomaan sen vaikuttavan tasapainoon.”

Kutisevia paukamia aiheuttava urtikaria eli nokkosihottuma on yleensä helppo tunnistaa. Ihottuman syyn selvittäminen ja hoito sen sijaan voivat olla vaikeita.

Ei voi olla totta! Mistä näitä laikkuja tulee? Ensin oli vain muutama näppy kaulassa ja käsissä, mutta nyt on isoja paukamia ympäri kehoa. Läikikkäänä ei kehtaa lähteä ihmisten ilmoille, ja tolkuton kutina tekee kohta hulluksi.

Urtikaria eli nokkosihottuma voi yllättää kenet tahansa iästä ja sukupuolesta riippumatta. Urtikaria piinaa jopa viidesosaa suomalaisista. Joillakin on paukamia vain kerran elämässä, toisilla oireet voivat toistua viikkojen tai kuukausien ajan tai uusia vuosien kuluttua.

Urtikariasta kertovat hieman koholla olevat, kutisevat paukamat, jotka voivat nousta iholle muutamassa minuutissa. Usein paukaman keskiosa on vaaleampi ja sen ympäristö punoittaa.

– Paukamat voivat olla halkaisijaltaan millimetrin kokoisia, pikkuruisia hyttysenpistoja. Tai ne voivat olla kämmenen tai jopa lähes vartalon kokoisia yhtenäisiä ihottumalaattoja, kertoo asiantuntijalääkäri Péter Csonka Allergia-, iho- ja astmaliitosta.

Paukamat voivat muuttaa muotoaan, levitä tai yhdistyä laajoiksi ihottuma-alueiksi. Uusia paukamia voi nousta eri puolille kehoa useiden päivien ajan, mutta yksittäinen paukama pysyy samantapaisena ja samassa paikassa korkeintaan vuorokauden.

Sivuoireet mahdollisia

Lyhytkestoinen urtikaria kestää yleensä muutaman päivän tai viikon. Se on yleisempi lapsilla kuin aikuisilla, ja useimmiten sen laukaisee jokin infektio kuten flunssa. Myös stressi altistaa ihottumalle.

– Lyhytkestoisen urtikarian taustalla on harvoin allergiaa tai yliherkkyyttä. Vain noin joka sadas urtikaria johtuu allergisesta reaktiosta. Jotkut kipulääkkeet, verenpainelääkkeet ja antibiootit ja lapsilla ruoka-aineet, kuten maito tai kananmuna, voivat kuitenkin aiheuttaa urtikariaa tai pahentaa sitä, Csonka sanoo.

Kutiseva nokkosihottuma on kiusallinen mutta se ei yleensä ole vaarallinen. Jos histamiinia kuitenkin vapautuu erityisen paljon, ihottuman lisäksi voi tulla vatsakipua, pahoinvointia, oksentelua, ripulia, sydämentykytystä ja hengenahdistusta.

– Akuutti urtikaria voi joskus olla vakavan ja harvinaisen yliherkkyysreaktion, anafylaksian ensioire. Silloin on käytettävä adrenaliini-injektoria tai hakeuduttava viipymättä päivystykseen, Csonka muistuttaa.

Kutina ja turvotus riesana

Jos urtikarian oireita ilmenee toistuvasti yli kuuden viikon ajan, puhutaan kroonisesta, pitkäkestoisesta urtikariasta. Oireita on päivittäin ja ne voivat pahentua aika ajoin. Ihottuma voi myös pitää taukoa ja ilmestyä tauon jälkeen uudestaan.

– Paukamat syntyvät, kun ihon sisällä olevista soluista vapautuu histamiinia. Iho punoittaa, koska histamiini laajentaa pieniä verisuonia. Samalla suonten läpäisevyys lisääntyy ja plasmaa tihkuu kudokseen, mikä johtaa ihon turvotukseen ja paukamien syntymiseen, Csonka kuvailee.

Turvotus voi olla rajun näköistä.

Histamiini ärsyttää hermopäätteitä ja aiheuttaa kutinaa. Kutina voi olla sietämätöntä ja häiritä arkea ja nukkumista.

Urtikariaan saattaa liittyä turvotusta, joka voi joskus olla melko rajunkin näköistä. Huulet, silmäluomet, kasvot, korvalehdet tai kämmenet voivat turvota. Myös turvotus johtuu histamiinin vapautumisesta, mutta syvemmällä ihossa.

Potilaan havainnot tärkeitä

Fysikaaliset ärsykkeet, esimerkiksi kylmyys, lämpö, vesi, hiki, paine ja tärinä voivat laukaista paukamat. Piirtopaukamoinnissa ihon raapaisu aiheuttaa oireet.

– Lääkärin on yleensä helppo todeta urtikaria ihottuman ulkonäön ja oireiden perusteella. Laajoista tutkimuksista on harvoin apua, Csonka sanoo.

Urtikarian syyn selvittämisessä tärkeitä ovat potilaan omat havainnot ja keskustelut lääkärin kanssa. Usein oireiden aiheuttaja jää kuitenkin tunnistamatta.

Jos oireiden laukaisija on selvillä, ensisijainen hoito on välttäminen. Esimerkiksi kylmäur­tikariaa voi torjua vaatetuksella, pysymällä tuulensuojassa ja välttämällä kylmässä vedessä uimista.

Antihistamiineja voi käyttää vaikka useamman vuoden ajan.

Oireilua on vaikea ennakoida, ja se alkaa usein juuri silloin, kun sitä ei toivoisi. Tämä aiheuttaa stressiä ja noloja tilanteita ja saattaa jopa johtaa eristäytymiseen.

– Oireita voidaan lievittää antihistamiinilla. Jos paukamat helpottavat ilman reseptiä myytävillä antihistamiinivalmisteilla ja tavallisilla annostuksilla, urtikariaa voi lääkitä omin päin, Csonka sanoo.

Jos omahoito ei auta, lääkäri voi suurentaa antihistamiinin annosta kaksinkertaiseksi, joskus jopa nelinkertaiseksi.

– Antihistamiinit ovat turvallisia, ja niitä voi käyttää vaikka useamman vuoden. Tärkeää on, että käytetään uudempia väsyttämättömiä antihistamiineja. Vanhoja keskushermostoon vaikuttavia antihistamiineja ei kenenkään pitäisi käyttää. Jos antihistamiini ei auta, oireisiin voidaan kokeilla muitakin lääkkeitä.

Krooninen urtikaria voi kestää vuosia, mutta positiivista on se, että se voi hävitä yhtä yllättäen kuin alkoikin.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 8/2018.

Helsinkiläinen Pike Epstein, 61, löysi vesijuoksun vajaat kymmenen vuotta sitten. Hän on polkenut altaaseen niin ylimääräisiä kiloja kuin työuupumustakin.

Pike Epstein, 61:

Ikävuosien kertyessä paino alkoi hiljalleen nousta. Etsin pitkään sopivaa liikuntalajia, jolla saisin pidettyä kilot kurissa. Olen kova innostumaan, mutta intoni myös lopahtaa helposti kesken. Kokeilin joogat, pyöräilyt ja kuntosalit, mutta ne jäivät aika nopeasti.

Kymmenisen vuotta sitten huomasin lehdissä juttuja vesijuoksusta. Parisen vuotta meni ihmetellessä ennen kuin päätin kokeilla lajia yhdessä työkaverini kanssa, jolla on samanlaisia ongelmia kuin minullakin.

”Emme käyneet kursseja. Menimme altaaseen ja katsoimme toisista mallia.”

Aiemmin kävin uimassa, mutta sain siinä niskani kipeäksi, sillä en jaksanut uida pitkään oikealla tekniikalla. Rintauinnissa pää kenottaa huonossa asennossa, jos ei sitä laita vetojen välissä veteen.

Emme käyneet mitään kursseja, vaan menimme altaaseen ja katsoimme toisista vähän mallia. Nykyään minulla on perustekniikka hyvin hallussa.

Luovaa läiskintää

Minulle vesijuoksussa tärkeintä on kaverin kanssa liikkuminen. En ole mikään joukkuelajien ystävä, mutta yksinään ei tule niin helposti lähdettyä liikkeelle. Kun kaverin kanssa on sovittu treeniaika, on pakko mennä. Altaassa liikumme rinnakkain ja puhumme päivän päällimmäiset.

Vaikka ennen treenejä olisin kuinka väsynyt, oloni on niiden jälkeen pirteä. Jos takana on pitempi jakso, jonka aikana olen käynyt altaassa monta kertaa viikossa, oikein tunnen miten endorfiinit lähtevät liikkeelle.

”Vesijuoksussa voi toteuttaa luovuuttaan.”

Olen joskus käynyt yksinkin juoksemassa, mutta se on älyttömän tylsää. Silloin ei auta kuin yrittää puolen altaanmitan välein keksiä uusia liikkeitä, joilla pitää mielenkiinto yllä. Pidän muutenkin siitä, että vesijuoksussa voi toteuttaa luovuuttaan. Välillä loikin pitkiä askelia tai vaihtelen käsien liikkeitä, mitä milloinkin.

Töppöset kelluttavat

Aluksi juoksin altaassa vyön kanssa. Nykyään käytän sen sijaan kelluttavia töppösiä. Olen lukenut, että niiden avulla saa paremman tuntuman keskivartalon lihaksiin. Lisäksi töppöset lisäävät veden vastusta ja tuovat jalkojen liikkeisiin lisää tehoa. Hanskoja olen kokeillut, mutta niistä en niin innostunut.

Ilman välineitäkin voi vesijuosta. Teen sitä etenkin etelänlomilla suolaisessa merivedessä, joka kelluttaa hyvin.

Pike ei käytä juoksuvyötä, vaan juoksutöppösiä.
Pike ei käytä juoksuvyötä, vaan juoksutöppösiä.

Tavallinen juoksu kiellettiin minulta jo parikymmentä vuotta sitten, kun polveni meni toistuvasti sijoiltaan. Altaassa polvi on haitannut vain satunnaisesti.

”Altaassa vahvistuu myös pää.”

Kuntoni pysyy yllä, jos pääsen pari kertaa viikossa vesijuoksemaan. Jos harjoituskertoja on kolme tai vaikka neljäkin viikossa, huomaa aika nopeasti, miten lihakset alkavat kiinteytyä.

Painonikin on laskenut vesijuoksun ansiosta, varsinkin kun yhdistin siihen ruokavalion, jossa syödään usein mutta pieniä annoksia. Mitään huikeaa pudotusta ei ole tullut, mutta viitisen kiloa on lähtenyt. Vaa'an numeroita enemmän kiinnitän huomiota olooni. Se on nykyään paljon parempi kuin ennen vesijuoksun aloittamista. Lihaskuntokin on selvästi parantunut.

Kärsin puolitoista vuotta sitten työuupumuksesta ja olin kuukauden verran sairauslomalla. Sen aikana jaksoin onneksi käydä vesijuoksemassa, parhaimmillaan viisikin kertaa viikossa. Altaassa vahvistuivat sekä pää että kroppa.

Artikkeli on julkaistu myös ET Terveys -lehden numerossa 6/2017.