Kun Heljä ja Jouko Leppälä aikanaan tapasivat, toinen oli liehuva liekinvarsi ja toinen kuivaa puuta. Suorastaan pökkelö. Nyt on tanssittu yhdessä liki 40 vuotta, ja vieläkin kisataan maailman huipulla.

Niin hohdokas laji, että strassit päässä tulee tarpeen vaatiessa nukuttuakin. Vähemmän hohdokasta on liiman raastaminen hiuksista kisan jälkeen. Mutta kaikenlainen pienempi ja isompi rääkki kuuluu kilpatanssin luonteeseen.

Heljä ja Jouko Leppälä ovat suhtautuneet tanssiin intohimoisesti vuosia, mutta nyt homma on mennyt villimmäksi kuin koskaan.

– Jos salilta on pari päivää pois, tulee tunne, etten osaa enää mitään, väittää Jouko.

Hän myöntää, että heidän kohdallaan voi jo puhua addiktiosta.

Nyt kun lapset ovat aikuistuneet, tanssista on tullut eniten arkea – ja rahan käyttöä – säätelevä asia. Tärkein mielihyvän lähde.

Vain ”jäänmurtajakaksikon” vierailu, eli tyttärenpojat Sisu ja Urho saattavat kiilata treenien ohi.

Osaltaan tanssikipinää on pitänyt yllä se, että lajin luonne on muuttunut. Hienostuneesta hipsuttelusta on tullut kurinalaista urheilua myös seniorisarjoissa.

– Kun fiilis on hyvä, me mennään tunnista toiseen kuin koneet!

Jouko jäi ylikonduktöörin työstä eläkkeelle vuosi sitten. Heljä työskentelee äidinkielen opettajana Nokialla ja hänellä virkavuosia on näillä näkymin jäljellä kuusi. Muutos on tuonut parisuhteeseen omat mausteensa.

– Nyt kun Jokke hoitaa kodin ja kaupassakäynnit, tanssille jää vielä enemmän aikaa ja energiaa.

Leppälät ovat kuuluneet tamperelaisen tanssiurheiluseura Stepin leiriin alusta saakka, ja omalla tavallaan salin monenkirjava porukka korvaa Joukolle nykyisin työpaikan yhteisöllisyyttä.

Mutta mikä Leppälöitä yhä motivoi – kaiken voittamansa jälkeen?

– Se, että olemme löytäneet itsestämme vielä yhden uuden vaihteen. Tekniikka tulee selkäytimestä, mutta yritämme panostaa entistä enemmän ilmaisuun. Tuoda rohkeammin esiin syvimpiä tuntojamme. Oikeastaan tajusin vasta hiljattain, ettei minun enää tarvitse tanssia kenenkään muun pillin mukaan, tiivistää Heljä, ja tarkoittaa tanssilla muitakin elämänvalintoja.

Tunteet valokeilassa

Argentiinalaisen tangon sensuelli ja vähän surumielinen melodia kimmahtelee harjoitussalin lasiseinistä ja peileistä. Vakiotansseihin liittyy tietty kurinalaisuus ja konservatiivisuus, mutta tangossa riittää aineksia kaikenlaiseen koristeluun: äkkinäisiä käännöksiä, staccatomaista askellusta... Niiden hallitsemiseen vaaditaan kuitenkin ”vain” tekniikkaa. Tulkinta nousee sisältä.

Hanurinsukuinen bandoneon soi kuin noiduttu. Heljä taivuttaa päänsä Joukon olkaa vasten joutsenen lailla. Muutaman sekunnin ajan he seisovat paikallaan kuin veistos, seuraavassa hetkessä pari on yhtä loimuavaa liikettä parketin toisella laidalla.

Jouko dominoi, Heljä koristelee ja sulautuu. Aika hyvin naiselta, joka ei ole luonnostaan ”yhtään halailija”.

Joukon tärkein moottori on kilpailuvietti.

– Hän haluaa kuollakin parketille, naurahtaa vaimo.

Jouko on aina tiennyt, miten yleisö hurmataan. Hän oikein nauttii valokeilan pohotuksesta, kilpakumppanien päänahkojen jahtaamisesta ja psykologisesta sodankäynnistä.

– Kisapaikalla minut valtaa aina lammaskoiran olo – muut kilpailijat ovat niitä lampaita...

Heljä on ujompaa rotua. Mieluummin harjoittelee ja hioo kuin kilpailee. Siinäkin mielessä Leppälät ovat toisilleen täydellinen pari.

Lievää painostusta tanssiin

Alku ei ollut erityisen lupaava. Naistentanssit Pälkäneen Nuijantalolla, jonne Jouko oli hankkiutunut vähäisistä tanssitaidoista huolimatta. Heljä osasi enemmän, ja pokkasi miehelle, jonka ”naama miellytti”.

– Jokke heti panikoi, ettei osaa valssia. Mutta koko hänen kehonsa viesti halua parketille, muistelee Heljä.

Tuolloin tanssista ei tullut mitään, mutta Heljä päätti olla kannustava, ettei mukavalle miehelle jää traumoja. Ei jäänyt. Ja mies palasi viikon päästä etsimään sitä mukavaa naista.

Vähän myöhemmin, lievällä naisellisella painostuksella, Jouko lähti Heljän perässä tanssikouluun.

Häävalssiksi valittu Suvivalssi sujui jo näytöstyyliin.

– Nyt mää ehdottaisin häävalssiksi Mettäkukkia, huomauttaa Jouko, Tampereen murteella keikaroiden.

Metsäkukkien tahtiin Jouko tykkää juuri nyt myös harjoitella. Musiikki on hänelle muutenkin suurempi tunnejuttu kuin vaimolle.

"Ilman tanssiin hurahtamista olisimme todennäköisesti lähteneet eri teille. Niin erilaisia tavatessamme olimme."

Heljä opiskeli yliopistossa kieliä ja kirjallisuutta. Jouko työskenteli autonasentajana.

Nyt yhdessä on pyörähdelty liki neljäkymmentä vuotta, ja parisuhteen liimaa on vahvistanut moni muukin asia kuin yhteinen menestys.

Perintörahoille kyytiä parketille

Kropan lisäksi tanssiharrastus on muokannut arvoja ja asenteita. Vaatinut kurinalaisuutta ja sitkeyttä. Pahimmillaan karsinut ystävyyssuhteita.

– Italiantunnitkin ovat jääneet. Ja niin vähän ehdin lukea, että hävettää, huokaisee Heljä.

Tanssi sanelee myös taloudellisia ratkaisuja – nielaisee koko toisen puolison palkan. Mutta kummankin mielestä näin rahat käytetään parhaalla mahdollisella tavalla. Aikanaan tanssin alttarille tuli uhrattua myös perintörahoja.

– Silloin teimme kaikkea mistä olimme unelmoineet: kävimme Italiassa tanssileireillä, kisasimme Uudessa-Seelannissa, hankimme hienoja pukuja... Enää ei tarvitse sellaisen perään haikailla.

Kisamatkat ovat vieneet Leppälöitä ympäri maailmaa, mutta mitään turistimatkoja ne reissut eivät ole olleet. Lähinnä on nähty tanssisali ja hotelli – ja kiirehditty heti kisan jälkeen kiireesti kotiin. Ja oltu kiitollisia molempien mummoille ja työkavereille, joiden joustavuus on mahdollistanut toistakymmentä vuosittaista kisamatkaa.

– No, Madridissa halusin sentään viivähtää sen verran, että ehdimme Pradon taidemuseoon, kertoo Heljä.

Hakattu olo illan tunteina

Kilpauran alussa ei ollut hurraamista.

– Vasta sitten kun etenimme vapaisiin kuvioihin ja pyörähdyksiin, Jokke heräsi.

– Vieläkin joku erityisen hyvin mennyt käännös voi tuoda iloa ja säilyä mielessä pitkään, lisää Jokke.

Joskus huonosti sujunut kisa on paras kisa, pakottaa puremaan hammasta, antaa uutta puhtia harjoitteluun.

Monesti kisapäivät venyvät kellon ympäri, energiapatukoiden voimalla. Ja illalla on kohtalaisen hakattu olo, vaikka olisi voittanutkin.

- Kaikkein raskainta on vireen säilyttäminen, oman vuoron odottaminen, tohvelit jalassa meditoiden.

Suomessa Leppälät tanssivat samassa sarjassa jopa 30 vuotta nuorempien kanssa, ulkomailla yleensä omassa ikäsarjassa.

Ensimmäisen MM-tittelin Leppälät saavuttivat Belgiassa vuonna 2011. Se oli heidän ensimmäinen seniori 3-luokan kilpailunsa, joten he pääsivät mustina hevosina yllättämään kanssakilpailijansa. Uuteen ikäsarjaan nousua oli vielä edeltänyt liki viiden vuoden kilpailutauko.

– Ajattelimme lopettaa kokonaan, niin kyllästytti se jatkuva kilpailukunnossa pysytteleminen, muistelee Heljä.

Väittelyä sulka-askeleesta

Mutta vapauskaan ei pitkän päälle maistunut, ja kun Leppälät palasivat kehiin 2009, uusi valmentaja, itsekin tanssijana paljon saavuttanut Sami Vainionpää päivitti ensi töikseen heidän ”vanhanaikaisen” tekniikkansa. Kaikki se innosti parin ennennäkemättömään menoon.

Riidan aiheita on entistä vähemmän.

– Jostakin sulka-askeleesta (kolme askelta eteen) saatamme kyllä väitellä kiihkeästi.

Vaikka tanssija ei näe parinsa kroppaa, hän tuntee jokaisen tämän tekemän liikkeen.

– Eniten tulee sanomista lentokentillä, kun tuo mennä viilettää aina niin vauhdilla, pelkää myöhästyvänsä, vaikka koskaan ei olla kisoista myöhästytty, naurahtaa Heljä.

Useimmiten Leppälät reissaavat pelkän käsipakaasin kanssa. Huikeahelmaiset luomukset mahtuvat yllättävän pieneen tilaan.

Menestyksen resepti ei ole salaisuus:

– Ahkeruus, luontainen lavakarisma, uusin tietotaito ja se kaikkein tärkein – uskallus muuttua, kiteyttää valmentaja Vainionpää.

 

Avokadot löytyvät kärjestä melkein kaikista terveellisten ruokien listoista, olipa kyse sitten ihon tai mielen hoidosta. Eikä ihme. Ne ovat ihmeruokaa!

Vihreäkuorinen avokado on terveellistä syötävää.  Se sisältää kasvikseksi paljon energiaa ja rasvaa. Suurin osa on rasvasta on kuitenkin pehmeää, tyydyttymätöntä rasvaa, joka edistää sydämen terveyttä.

Tuoreimmassa tutkimuksessa on vahvistettu, että avokadot pienentävät sydänsairauksien riskiä – jos niitä nautitaan säännöllisesti osana päivittäistä ruokavaliota.

Aiempien tutkimusten mukaan avokadojen terveysvaikutukset ovat perustuneet pitkälti tyydyttämättömien rasvahappojen tehoon ihmiskehossa ja vihreän herkun on todistettu nostavan hyvän kolesterolin lukemia.

Nyt amerikkalaistutkimuksessa vahvistettiin avokadon positiivinen vaikutus sydän- ja verisuonitautien riskiin. Tutkittavat söivät yhden avokadon päivässä. Heillä laski etenkin huono LDL-kolesteroli, kertoo tutkimuksesta kirjoittava American Heart Assosiation -julkaisu.

Miten avokadoa syödään?

Kardiologien eli sydäntautien lääkäreidenkin ylistämä avokado on helppo kasvis.

Avokadon voi sisällyttää päivittäiseen ruokavalioon helposti vaikkapa salaateissa tai leivän päällä. Kypsän avokadon tunnistaa kaupasta painamalla sitä hennosti sen suiposta päästä. Kuoren ja kasvislihan väliin pitäisi jäädä pieni, pehmeältä tuntuva tila.

Mikäli kotona huomaa ostaneensa raa’an tai puolikypsän avokadon, saa sen kypsäksi monilla eri keinoilla. Jotkut käärivät kasviksen alumiinifolioon ja laittavat uuniin kypsymään hetkeksi ennen syömistä. Avokadon voi halkaista ja nauttia pehmeän sisuksen vaikka suoraan lusikalla.

Liiallisuuksiin ei pidä mennä tämänkään ihmeherkun kanssa: Avokadossa on paljon energiaa, joten siitä tulee nopeasti täyteenkin. Sadassa grammassa eli keskikokoisessa avokadossa on lähes 200 kilokaloria.

Avokadoissa on myös runsaasti kaliumia, peräti 400 mg/100 g, joka on tärkeä sydämen toiminnalle.

Vierailija

Avokado päivässä pitää kardiologin loitolla

Olen syönyt vuosia pari avokadoa viikossa . Syön sen aina ihan sellaisenaan,ei siihen tarvita erityistä resepti nivaskaa. Halkaisen ja pistän poskeeni. Hyvää,terveellistä ja ravitsevaa. En kuitenkaan joka päivä syö, koska onhan siinä kotuullisesti kaloreita, vaikkakin terveellisiä kaloreita. Kaikkia kansainvälisiä tuulia on kiva lukea myös ET-lehdestä. Lisää vaan
Lue kommentti

Kiistely on taitolaji, jossa voi kehittyä. Syyllistä tai voittajaa on turha etsiä, mutta jos pelaat korttisi hyvin, kumpikin osapuoli hyötyy.

Erimielisyydet kuuluvat kaikkiin ihmissuhteisiin. Aina niiden käsittely ei aiheuta riitaa, mutta jos asia on itselle hyvin tärkeä, kuohahdusta on vaikea välttää.

Tapamme riidellä juontaa usein juurensa lapsuuskodissa omaksuttuihin malleihin, oli sitten mököttäjä tai möykkääjä.

Näin riitelet rakentavasti:

1. Kuuntele

Yleisin virhe riitelyssä on se, että kumpikin jankkaa omaa näkökantaansa toista kuuntelematta. Erityisen ärsyttävää on yleistäminen: ”Sinä olet aina myöhässä”  tai ”Sinä et koskaan siivoa jälkiäsi”.

Tyhmintä on kaivaa esiin kaikki entiset riidanaiheet: appiukon letkautukset, liian kalliit hifi-laitteet tai vuosien takainen törttöily etelänlomalla.

2. Pysy asiassa

Kuohuksissa tulemme helposti sanoneeksi asioita, joita emme tarkoita. Valitettavasti ne eivät katoa huonon tuulen mukana. Henkilökohtaiset loukkaukset  iskostuvat mieleen paljon pysyvämmin kuin kehut ja kannustukset.

3. Ole rehellinen

Vältä passiivisuutta, ylimielisyyttä, yksityiskohtiin takertumista ja ylitunteellisuutta.

4. Pidä vuoropuhelu käynnissä

Pitkät jaaritukset eivät toimi ainakaan silloin, jos yrittää perustella miksi toinen on väärässä. Kuohuksissaan oleva ihminen ei välitä faktoista. Tärkeämpää on pyrkiä luomaan tunne, että hän on turvassa, vaikka tilanne on hankala.

5. Väistä

Joskus kiukkua herättävä kommentti kannattaa pyyhkäistä mielestä ajattelemalla, että tuolla toisella ei ollut paras päivä. Huono nukkuminen ja muut arjen taakat madaltavat ärsyyntymisen kynnystä entisestään.

Jos koet tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi, lähde pois. Asiaan kannattaa palata vasta sitten, kun kumpikin on rauhoittunut.

6. Pyydä anteeksi

Sopu syntyy helpommin, kun molemmat myöntävät osuutensa riitaan. Pyydä viipymättä anteeksi, jos osa iskuista on osunut vyön alle. Ripaus myötätuntoa saa ihmeitä aikaan.

Lähteet: Väestöliitto, Helena Åhman ja Harri Gustafsberg: Tilannetaju