Verenluovutus on helppo tapa antaa elintärkeä lahja apua tarvitsevalle. Parasta on, että lahjan voi antaa monta kertaa vuodessa: miehet kuudesti ja naisetkin neljä kertaa.

SPR:n Veripalvelun toimipisteessä Helsingin Sanomatalossa käy kuhina. Luovuttajia on lounasaikaan liikkeellä niin paljon, että jonotusaika venyy yli puoleen tuntiin. Jonottajille on onneksi tarjolla kahvia, mehua ja pikkupurtavaa. Lehtiäkin on luettavaksi. Pitkästä odotusajasta huolimatta tunnelma on leppoisa. Hyvällä asiallahan tässä ollaan.

Jonottaminen kannattaa, sillä joulunpyhät ovat Veripalvelulle hankalaa aikaa.

– Luovuttajia tarvitaan noin tuhat päivässä. Sen takia pitkä pyhät ovat meille hankalia. Emme voi olla kolmea päivää pitempään kiinni, ja sen takia osa toimipisteistä on avoinna taas 27.12. ,kertoo sairaanhoitaja Linda Holmström Veripalvelusta. 

Jokaiselta luovuttajalta otetaan verta sama määrä, noin puoli litraa. Se jaetaan kolmeen osaan, joten yksi luovuttaja auttaa parhaimmillaan kolmea avuntarvitsijaa.

Jonotukseltakin voi välttyä, jos osaa hiukan ennakoida, ja varaa ajan jo etukäteen Veripalvelun nettisivujen kautta tai puhelimitse

– Varaaminen auttaa meitäkin ennakoimaan tilannetta, toteaa Holmström

Verta luovutetaan kerrallaan 450 ml. Pussin täyttyminen kestää  5–12 minuuttia. Kuva SPR/Jari Härkönen

Tällä hetkellä on puutetta lähes kaikista veriryhmistä. Syynä on osaltaan se, että sairaalat ovat käyttäneet enemmän verta. Myös loppuvuoden flunssa-aalto on karsinut luovuttajien määrää. Pienikin nuha tai yskä kun estää luovuttamisen.

Oman veriryhmän tarpeen voi käydä tarkistamassa Veripalvelun nettisivuilta.

– Jos on vähääkään tekniikkaan taipuvainen, kannattaa ladata älypuhelimeen meidän sovelluksemme, josta voi tarkistaa päivän tilanteen vaikka työmatkalla bussissa.

Holmström kertoo, että moni haluaa tulla luovuttamaan verta ennen joulua, mutta uuden vuoden jälkeenkin tarvitaan verta.

– Jos silloin haluttaa tulla meillä käymään, niin tervetuloa.

Yhdellä luovutuksella voi auttaa jopa kolmea eri potilasta, sillä luovutettu veri jaetaan osiin punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi. Kuva SPR/Jyrki Komulainen

Sovitko sinä luovuttajaksi?

Kuka tahansa perusterve aikuinen kelpaa yleensä verenluovuttajaksi. Säännöllinen lääkityskään ei yleensä estä luovuttamista. SPR:n Linda Holmström kertoo, että luovutuksissa tapahtuu notkahdus yleensä lomakauden jälkeen, jolloin ihmiset matkustavat paljon.

Matkustaminen sinällään ei estä luovuttamista, mutta esimerkiksi Italiassa ja Kreikassa esiintyy kesäaikaan Länsi-Niilin virusta, joten noilla alueilla matkustaneet eivät heti matkan jälkeen pääse luovuttamaan. Tropiikkiin, malaria-alueille matkustavien taas pitäisi odottaa kuusi kuukautta, toteaa Holmström.

Oman soveltuvuuden verenluovuttajaksi voi tarkistaa helposti Veripalvelun Sovinko luovuttajaksi -nettisivuilla

Ärtyvän suolen oireyhtymä on ilkeä kiusa: asiantuntija neuvoo: röyhtäise ja pöräytä, jos siltä tuntuu!

Vatsakivut, turvotus ja ilmavaivat viittaavat ärtyneen suoleen oireyhtymään.

Oiretuntemustesi taustalla saattaa olla vähäkuituinen ja vähän nestettä sisältävä ruokavalio. Silloin suolesi sisällöstä tulee kovempaa ja uloste etenee suolessa huonommin.

Suoliston epätasapainoon joutunut bakteerikantakin voi johtaa ärtyvän suolen oireyhtymään. Bakteeritasapaino heittelehtii tavallisesti anti­bioottikuurin tai turistiripulin seurauksena.

Vältä näitä

  • Ilmavaivoja lisääviä ruoka-aineita, joita ovat muun muassa sipuli, kaalit, lanttu, nauris, maissi, sienet, pavut, linssit ja herneet, tuore ruisleipä, hiivalla kohotetut leivonnaiset, hiilihappoiset juomat ja makeutusaineina käytetyt ksylitoli, sorbitoli sekä maltitoli.
  • Tulisia ja voimakkaasti maustettuja ruokia.
    Käristettyjä ja rasvaisia ruokia.
  • Runsaita määriä raakoja vihanneksia ja muita raakakasviksia – kokeile sen sijaan hienoksi raastettuja ja kypsennettyjä kasviksia.
  • Runsaasti laktoosia sisältäviä maitotuotteita: valitse hylaa tai laktoosittomia elintarvikkeita.
  • Alkoholia, tupakkaa, runsasta kahvin juontia, suuria ruoka-annoksia, hotkimista ja jatkuvaa stressiä.

Suosi näitä

  • Pieniä ateriakokoja ja säännöllistä ruokarytmiä.
  • Rauhallista ateriointia ja huolellista ruuan pureskelua.
  • Asteittaista kuidun lisäämistä esimerkiksi lesein tai pellavansiemenin.
  • Kiivihedelmää: se helpottaa ummetusta eikä lisää turvottelua.
  • Riittävää veden juontia: lisälasi tai pari päivässä riittää.
  • Haaleita juomia kuumien tai jääkylmien sijaan.
  • Kauraa sisältäviä elintarvikkeita.
  • Maitohappobakteereita sisältäviä elintarvikkeita eli probioottisia valmisteita. Näitä ovat Lactobacillus GG, Asidofilus tai usean pro­biootin yhdistelmät.
  • Tarvittaessa apteekin reseptittömiä lääkevalmisteita helpottamaan ulostusta. Tällaisia ovat muun muassa niin sanotut bulkkilaksatiivit ja makrogolia sisältävät tuotteet.

Milloin lääkäriin?

Silloin, jos ruokaremontti ja elintapamuutokset eivät tepsi, oireet hankaloittavat jatkuvasti elämää, uni ja liikkuminen häiriintyvät ja ummetus sekä ripuli rasittavat.

Jos vatsavaivojen lisäksi ilmenee laihtumista ja kuumeilua tai ulosteen mukana tulee verta, älä odottele, vaan varaa aika lääkärille.
Lääkäri kyselee suolen toiminnasta, turvotuksesta ja syömisistäsi – kirjaa niistä pääkohdat paperille ja ota muistilappu mukaan vastaanotolle.

Ärtyvään suoleen ei ole parantavia reseptilääkkeitä, mutta lääkäri voi harkintansa mukaan määrätä sinulle esimerkiksi uudenlaista lääkevalmistetta, jos oireesi painottuvat ummetukseen. Yksi vaihtoehto on kipukynnystä nostavat vanhan polven mielialalääkkeet pienin annoksin.

Usein lääkäri myös otattaa laboratoriokokeet kelia­kian, laktoosi-intoleranssin ja kilpirauhasen vajaatoiminnan varalta, sillä ärtyvän suolen oireet sekoittuvat joskus näihin sairauksiin.

Ravitsemusterapeutti auttaa sinua koostamaan vatsa­ystävällisen ja monipuolisen ruokavalion.


Asiantuntijoina gastroenterologian erikoislääkäri Perttu Arkkila HYKSistä ja laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen Aava Gastrolääkäreistä.

Vierailija

Turvottaako vatsaa vai vaivaako ripuli? Näin hoidat ärtynyttä suolta

Onko totta että turistiripuli tulee herkemmin sellasilla matkaajille joilla on ärtyvän suolen oireyhtymä? Jos näin on pitäisi kai varautua matkalle lähtiessä. Matkailulehdessä kirjoitettiin, että turistiripulin hoidossa pitäisi välttää turhaa antibioottien napsimista kun ne ei kuitenkaan tepsi läheskään kaikkiin tapauksiin. Siis viruksiin ja loisiin. Toisaalta jos suurin osa on bakteeriperäisiä kuitenkin haluaisin tosi mielelläni hoitaa vaivan kuntoon jos ja kun se matkustaessa iskee. Onko...
Lue kommentti

Oikeanlainen siivous on hyvää arkiliikuntaa, mutta väärät asennot tekevät selän kipeäksi. Selkäliiton vinkeillä joulusiivous sujuu vikkelästi ja selkä säästyy.

  1. Siivoa päivällä. Välilevyt ovat aamuisin pulleimmillaan ja siten herkempiä vaurioitumaan. Jos on pakko siivota aamulla, tee muutama lämmittelyliike ennen kuin aloitat siivouksen.
  2. Suunnittele ja jaa työt. Siivoa pienissä erissä ja useampana päivänä. Yhden rysäyksen suursiivous ei tee hyvää selälle. Jaa siivoustehtäviä perheenjäsenten kesken.
  3. Muista tauot. Lepuuta selkää istumalla välillä. Voit myös käydä lattialle pitkäksesi ja nostaa polvet 90 asteen kulmaan tuolin päälle.
  4. Kerää tavarat lattialta ennen imurointia, niin vältyt kyykistelyltä imuroinnin aikana.
  5. Säädä imurin tanko niin pitkäksi, että voit imuroida selkä suorassa.
  6. Käytä hyviä siivousvälineitä, kuten jatkovarrellisia harjoja tai moppia. Siten vältyt alaselän pyöristymiseltä ja saat pidettyä hartiat alhaalla.
  7. Siivoa molemmilla käsillä. Niin vältät rasittamasta kehon toista puolta ja kättä liikaa, ja selkään tulee kiertoliikettä kummallekin puolelle.
  8. Opettele oikea nostotekniikka. Kun koukistat nostaessasi polvia ja lonkkia, alaselkään jää luonnollinen notko ja et riko selkääsi. 
  9. Tee joskus kumarrukset ja nostot yhdellä jalalla. Näin saat voimaharjoitusta jalan lihaksille ja alaselän asento pysyy luonnollisena.
  10. Laita turhat tavarat kiertoon. Kun kotona on vähemmän tavaraa, aikaa ei kulu jatkuvaan järjestelyyn. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän siivottavaa.  

Lähde: Selkäliitto