Tuulisena päivänä vaasalainen Kauko Heikkinen, 77, ei aikaile. Hän pakkaa autoonsa leijapurjeen, laudan, puomin, valjaat, märkäpuvun ja kypärän. Tie vie milloin Porin Yyteriin, milloin Storsandin hiekkarannalle Uudenkaarlepyyn tuntumaan, Kalajoen hiekkasärkille tai Lohtajan dyyneille.

– Kilometrejä ei lasketa. Nyt kun olen eläkkeellä, elän harrastukselleni. Olen surffannut 35 vuotta. Aloitin purjelautailulla 80-luvulla, ja leijalautakamat ostin 2002. Lajista on tullut suosikkini.

– Talvella leijalautailen jäällä. Heti kun meri vähän sulaa, ajan ahtojään seassa. Teen vedessä erilaisia lumi- ja skeittilautatemppuja.

Lajin valmistelut käyvät työstä

Alkajaiseksi on suoristettava leijapurjeen 25 metriä pitkät narut.

Rantaviivaa vaativa tehtävä ei onnistu yksin. Kaukon apuna on usein Pirkko-vaimo tai veli, Martti Heikkinen. Myös rannoille kokoontuneet harrastajat puhaltavat yhteen hiileen. Nuorelle yleisölle suomalaisen leijalautailun uranuurtaja käy esikuvasta.

Kun narut on selvitetty, leijapurje rullataan auki ja sen etuliikkiin pumpataan ilmaa. Purjeen narut ovat kiinni puomissa, joka kiinnitetään märkäpuvun vyötärölle valjaisiin.

Leijan kohottua korkeuteen Kauko kahlaa veteen, kiinnittää jalkateränsä lautaan ja antaa mennä. Rannalta seuraajat voivat vain ihastella tasapainoa, ketteryyttä ja koordinaatiota vaativaa vauhdikasta näytöstä.

Voiman sijaan Kauko ohjaa purjetta liikuttamalla puomia kevyellä ranneliikkeellä. Tekniikkalaji nostaa hien pintaan jopa hyisessä viimassa.

Laji löytyi keski-iässä

Kymmeninä talvina Kauko ja Pirkko ovat viettäneet pidemmän jakson Espanjassa.

– Ne ovat treenileirejä, Kauko virnistää.

– Tunnen saksalaisen surffarin, joka on samanikäinen kanssani. Skottilainen, laskettelumäistä tuttu ystävä osti leijalautakamat täytettyään 80 ja harrastaa nyt, 84-vuotiaana täysillä. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia, Kauko rohkaisee.

Hurjaan lajiin on kuitenkin vaikea hypätä tyhjän päältä. Nuorena Kauko harrasti telinevoimistelua menestyksekkäästi ja edusti Suomea 60-luvulla Rooman sekä Tokion olympialaisissa. Aktiiviuran jälkeen oli valmentamisen aika.

– Voimistelussa opin sitkeäksi, mistä oli suunnaton hyöty. Tiesin, että vain harjoittelemalla kehittyy.

Itsekuri palkitsee

Leijalautailussa vammautumisen ja hukkumisen riskit ovat suuria – erityisesti valtamerillä lautailtaessa.

– Käytän aina kypärää. Hiljattain Espanjassa kuoli nuori isä tuulen paiskattua hänet betonivalliin, Kauko kertoo.

Itsesuojeluvaistoa on onneksi kasvanut.

– Nuoret harrastajat edistyvät vuodessa sen, minkä minä viidessä, Kauko nauraa.

Iän myötä palautuminen on hidastunut. Lihashuolto on osa päivittäistä rutiinia, samoin nokoset piikkimatolla. Leijalautailun ohella Kauko ui, pyöräilee, lenkkeilee ja käy kuntosalilla. Ruokavaliostaan hän on karsinut einekset ja sokerin. Itsekuri on vaivan väärtti.

– Kun pääsen merelle, en huomaa ajan kulua. Olen niin innostunut. Parasta on, kun pääsen tuulen herraksi ja tunnen hallitsevani luonnonvoimia.

3 x Kauko Heikkinen

• Syntynyt 1938, asuu Vaasassa.
• Perhe: Vaimo Pirkko, yksi tytär ja tyttärentytär.
• Harrastaa: Purje­lautailua, leijalautailua, entinen telinevoimistelija.