Pohja tuli vastaan, kun yhteiskuntatieteiden tohtori Merja Minkkinen passitettiin työkyvyttömyyseläkkeelle 45-vuotiaana. – Tunsin menettäneeni kaiken. Minulla ei ollut työtä, taloudellinen tilanne oli katastrofi ja terveyteni nollissa, syömishäiriöstä toipunut Merja Minkkinen sanoo.

Pohjakosketus oli toipumisen alku. Nyt, 58-vuotiaana, Merja Minkkinen puhuu sairaudestaan avoimesti ja koruttomasti. Bulimian kierteen ollessa pahimmillaan Merjan pääasiallinen huomio elämässä meni siihen, että hän sai salattua ongelman muilta.

Sairastumisen alkusyyt löytyvät lapsuudesta. Kaikki makea ja rasvainen herätti halun syödä lisää ja lisää. Merja Minkkisen äidillä ongelma oli alkoholi, joka vei lopulta hautaan. Tyttäreltään äiti vaati täydellisyyttä.

Koulussa Merjaa kiusattiin, koska hän oli pyöreä ja luokan priimus. Eivätkä kauneusihanteet ainakaan helpottaneet siinä yhtälössä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Yksi suurimpia vaikuttajiani oli valokuvamalli Twiggy. Hän oli kaikkea muuta kuin minä, ei ainakaan pieni ja pullea, Merja sanoo. Hän hmettelee, kuinka paljon mallit ja fitnesstähdet voivatkaan muokata käsitystä siitä, miltä naisen tulisi näyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Merja Minkkinen ajattelikin menestyksensä ja jopa ihmisarvonsa riippuvan painosta. Parikymppisenä alkanut oksentelu tuntui alussa ratkaisulta ongelmiin. Hän halusi näyttää kiusaajille, ettei ollut läski, ja onnistui niin hyvin, että muistutti pahimmillaan luurankoa. Samalla hän tiesi, kuinka vääristynyt ajatus painon merkityksestä oli.

– Mietin, että olen yhteiskuntatieteiden tohtori ja silti niin järjetön tässä asiassa.

Mutta bulimia oli huumetta, se koukutti ja täytti elämän.

Kurkkua myöten täynnä

Lopulta sairaus vei Merja Minkkisen kymmeneksi vuodeksi eri sairaaloiden avoimille ja suljetuille osastoille.

Mikään hoito ei auttanut. Lopulta Merja todettiin toivottomaksi tapaukseksi.

– Potilasta olisi pitänyt kuunnella enemmän. Tiedän, että hoito on kyllä kehittynyt niistä ajoista paljon.

Bulimia pilasi Merjan hampaat, aiheutti osteoporoosin esiasteen ja rytmihäiriöitä, teki tohtorista eläkeläisen varhain.

Toisaalta hän löysi osastolla ystäviä, joille ei tarvinnut esittää ja jotka ymmärsivät.

Elämään tuli jotain muuta kuin yliopistomaailman kilpailuja pisteistä, julkaisuista tai apulaisprofessuureista kollegoiden kesken.

Vertaistuki ja työ lääkkeinä

Ymmärrystä Merja koki saavansa vertaistukiryhmä OA:ssa, Overeaters Anonymous eli anonyymit ylisyöjät. Hän löysi ryhmän jouduttuaan eläkkeelle.

– Ryhmässä minun ei tarvinnut hävetä, vaan minut otettiin vastaan ihmisenä. Myöhemmin olen kyllä vieraantunut OA:n hengellisyydestä.

Merja löysi tervehdyttyään myös töitä, ja kolme vuotta sitten ihmissuhteen, joka johti avioliittoon.

Oksentelu on poissa ja elämään on tullut spontaania iloa ja halua pitää itsestä huolta.

– Valitettavasti ruuanhimo säilyy, mutta se ei enää mene överiksi. En kuitenkaan häpeä enää sitä, että biologisena olentona olen riippuvainen ruuasta.

Keskisormi pystyyn yhteiskunnalle

Minkkinen näkee syömishäiriönsä kapinana.

– Se oli keskisormen näyttöä yhteiskunnalle, joka ei vieläkään ole valmis ottamaan naisen vartaloa vastaan sellaisena kuin se on. Mutta voisihan sitä kapinoida jollakin terveemmälläkin tavalla.

Merja Minkkinen kyseenalaistaa suomalaiseen kulttuuriin kuuluvia oppeja esimerkiksi ruuan haaskaamisesta.

Vuosi sitten Merjaa pyydettiin naistenlehden haastatteluun aiheesta. Sen jälkeen pyyntöjä alkoi tulla televisioon ja muihin lehtiin.

– Päätin suostua, koska minulla ei ollut mitään menetettävää. Nimenomaan meidän kypsempien naisten bulimiasta on tärkeää puhua.

Jälkikäteen Merja on tunnistettu kadulla, ja häntä on kiitetty.

– Enkä suinkaan ole ainoa kaapista tullut, meitä on paljon prinsessa Dianasta Sofi Oksaseen ja Elton Johniin, Merja muistuttaa.

Aiheesta lisää 28.4.2016 ilmestyneessä ET Terveys -lehdessä

Sisältö jatkuu mainoksen alla