Sukupolven vaihdoksen myötä Hanna Lyttinen pyörittää Uudessakaupungissa paitsi Biblia-kirjakauppaa, niin myös verkkokirjakauppaa.
Sukupolven vaihdoksen myötä Hanna Lyttinen pyörittää Uudessakaupungissa paitsi Biblia-kirjakauppaa, niin myös verkkokirjakauppaa.

Laitilalainen Hanna Lyttinen, 38, rakasti opettajan työtään. Sitten tuli mielenkiintoinen tarjous perheyritykseltä ja alkoi pohdintojen ketju epäilyksineen: miten räväkkä pinkki pää sopii kristilliseen kirjakauppaan?

”Olin joskus vuosia sitten miettinyt yrittäjyyttä siinä mielessä, että "olisipa kiva, kun olisi joku oma juttu". Se oli hetken ajatus, josta olin maininnut vain aviomiehelleni ja sitten se jäi siihen. Sen jälkeen en ollut asiaa ajatellut yhtään. Kunnes viime vuonna perheyritykseemme, kirjakauppa Bibliaan alettiin etsiä jatkajaa.

Tuolloin olin työttömänä ja tuli sellainen olo, että tässä on tilaisuuteni. Myöhemmin harmittaisi varmaan enemmän, jos en nyt kokeilisi tätä mahdollisuutta. Olin tehnyt valmistumiseni jälkeen paljon sijaisuuksia ja pätkätöitä. Nyt saisin työskennellä ilman määräaikaista sopimusta.

Lähipiiri tuki alusta saakka päätöstäni, mutta muiden ihmisten reaktiot yllättivät. He varoittelivat paljon yrittäjyydestä. Sen riskeistä ja rahasta.

Tiedän, ettei raha tule helpolla. En ole lähtenyt tähän kevyesti: En odota äkkirikastumista tai ruusuilla tanssia. Oikeastaan odotan vain sitä, että tulen toimeen tällä ja että saan lähteä aamuisin töihin.

Biblia on paljon muutakin kuin Raamattu-kauppa, sillä kirjojen lisäksi valikoimissa on myös koriste-esineitä, kertoo Hanna Lyttinen.
Biblia on paljon muutakin kuin Raamattu-kauppa, sillä kirjojen lisäksi valikoimissa on myös koriste-esineitä, kertoo Hanna Lyttinen.

”Takaovi ei ole auki”

Olen kamppaillut sen kanssa, että moni näkee minut yhä ensisijaisesti opettajana. Heidän mielestään minun pitäisi edelleen hakea opettajan virkoihin, jos sellaisia tulee auki.

Mutta minä olen tehnyt jo sen surutyön, etten ole enää opettaja. Kun aloitin yrittäjätaipaleeni, tajusin että en voi jättää takaovea auki eli en voi tehdä yhtä aikaa molempia töitä.

Kävin ammattimuutosta paljon läpi itsenäisesti, ja kovillekin se otti. Tajusin onneksi pian, että opettajan työni ja koulutus eivät mitätöidy eivätkä ole turhaa, vaikka hyppään täysin uuteen ja tuntemattomaan, koulumaailmasta aivan eri tarinaan.

Siirtyminen yrittäjäksi on suuri muutos, mutta toisaalta tämä on vain elämää.

”Kirjan tuntuma koskettaa”

Puoli vuotta perheuutisesta meni siihen, että istuin oman myymälän tiskin takana tyytyväisenä kirjakauppayrittäjänä. Kävin yrittäjäkurssin, olin työkokeilussa tulevassa yrityksessäni ja suunnittelin myymälän sisältöä sekä ilmettä. Olen onnellinen, sillä saan tehdä nyt töitä paikassa, joka on omani ja joka näyttää toivotulta.

Pidän erittäin merkittävänä asiana sitä, että asiakkaat kokevat tulevansa viihtyisään paikkaan, mutta yhtälailla on tärkeää myös se, että myymälä on minun näköiseni. Vietänhän itse täällä Uudenkaupungin-myymälässäni hyvin suuren osan päivistäni.

"Vetoketjullisen Raamattuni takakannen välistä löytyy kaksi kuolinilmoitusta. Se on äidiltä opittu tapa."

Monelta suunnalta olen kuullut varoituksia myös valitsemastani alastani: Että kirja perinteisessä muodossaan on vanhanaikainen ja lopulta kuolee pois nykytekniikan vallatessa alaa. Minä uskon vahvasti perinteisen kirjan voimaan.

Tekniikka on kätevää ja joitakin tilanteita helpottavia, esimerkiksi matkustaessa tabletille tai puhelimeen ladattavat sähkökirjat voivat olla kätevin vaihtoehto. Mutta teknisistä laitteista kirjaa luettaessa kokemuksesta jää puuttumaan tietty tunnelma, kirjan tuoksu, sivujen koostumus ja kannen sävyt, kirjan tuntuma omissa käsissä. Minulle ainakin se kaikki on tärkeä osa lukukokemusta.

Kirjoja olen aina lukenut paljon, lapsena myös kristillisiä kirjoja. Nyt kiinnostus kristilliseen kirjallisuuteen on herännyt taas eri tavalla ja luen paljon niitä kirjoja, joita tilaan hyllyyn.

Kirjakaupassani on laaja valikoima erilaisia Raamattuja vuoden 1776 käännöksestä, vanhasta Bibliasta nykyaikaiseen digiraamattuun ja kaikkea siltä väliltä. Raamatut ovat kuitenkin vain yksi osa valikoimastamme; meillä on kristillistä kirjallisuutta laidasta laitaan ja muita aiheeseen liittyviä tuotteita, kuten ikoneita, koruja sekä adresseja.

Lue myös! Kittilän Milla Magia: "Vaihdoin opettajan viran reppureissuihin"

Kristillisen kirjakaupan asiakkaita ovat seurakunnat, eri yhteisöt ja yksityiset henkilöt, kertoo Hanna.
Kristillisen kirjakaupan asiakkaita ovat seurakunnat, eri yhteisöt ja yksityiset henkilöt, kertoo Hanna.

”Alleviivauksia Raamatun sivuille”

Kristillisestä kasvatuksestani on varmaan jäänyt joku herkkyys hengellisille asioille. Luotan siihen, että kaikki on ennalta määrättyä ja kaikella on aina oma tarkoituksensa elämässä.

Olen solahtanut hyvin kristillisten kirjojen myyjäksi ja yrittäjäksi, vaikka välillä se on yllättänyt minut itsenikin.

Tärkein Raamattuni on kotona. Punaisen nahkakantisen raamatun sain äidiltäni lahjaksi 30 vuotta sitten, vuonna 1986. Se on edelleen tallessa ja pidän sitä suuressa arvossa.

Näin lapsena äidin alleviivaavan tärkeitä kohtia omasta Raamatustaan, joten myös omassa punakantisessa Raamatussani löytyy alleviivattuja kohtia.

Vetoketjullisen Raamattuni takakannen välistä löytyy myös kaksi kuolinilmoitusta. Lehdestä leikattu kuolinilmoitus laitetaan Raamatun väliin talteen, jonkinlaisena lohduttavana eleenä. Tämä on niin ikään äidiltä opittu tapa.

”Aidon ihmisen kohtaamispaikka”

Tässä työssä täytyy olla vahva valmius erilaisten ihmisten ja tarpeiden kohtaamiseen; kristillinen kirjakauppa on paikka, jossa mieltä painavista asioista on helpompi avautua kuin jonkun muun kaupan kassalla.

Ihmiset ovat välittömiä ja avoimia myymälääni tullessaan sekä saavat kohdata myyjän sijasta ihmisen tiskin takana. Se tuntuu aidosti hyvältä.

Jo heti ensimmäisten kuukausien aikana huomasin, että yrittäjä ei voi jäädä hetkeäkään paikoilleen.
Koko ajan on ideoitava ja mietittävä jo seuraavaa askelta.

"Kristillinen kirjakauppa on paikka, jossa mieltä painavista asioista on helpompi avautua kuin jonkun muun kaupan kassalla."

Tavoitteenani on jatkaa perheyrityksen tarinaa niin, että sen aloittaja voisi olla ylpeä siitä, mihin suuntaan yritys on menossa ja että hänen työnsä kantaa tähän päivään.

Ajattelen niin, että yritykseni ei ole koskaan valmis. Koko ajan voin tehdä jotain yritykseni eteen. Tärkeintä onkin liikkeellä pysyminen, ei päämäärän saavuttaminen. Ja haaveet on se liikkeellä pitävä voima. Niitä pitää aina olla.”

Tieto

5 x Biblia-yrittäjä

  1. Kuka: Hanna Lyttinen, 38, Laitila

  2. Työ: Kristillisen kirjakaupan Biblian yrittäjä, Uusikaupunki

  3. Koulutus: Kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja, yrittäjäkurssi

  4. Perhe: Aviomies ja kaksi koiraa

  5. Harrastukset: Ulkoilu, lukeminen ja käsityöt

Kysely

Omistatko Raamatun?

Kyllä
Kyllä
76.9%
En
En
23.0%
Ääniä yhteensä: 52

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.

Oliko se Jannen soittama väärä nuotti viululla ja sitä seurannut painokas anteeksipyyntö vai pelkkä nuoren muusikon olemus, joka vangitsi Aino Järnefeltin sydämen? Joka tapauksessa Ainosta tuli säveltäjälle loppuelämän sulostuttaja, tuki ja ryhtikin.

Ennen kuin on päästy nuoren musiikinopiskelijan Janne Sibeliuksen ja kulttuurisuvun tyttären Aino Järnefeltin katseiden vaihtoon ja helsinkiläissivistyneistön illanviettoihin, on käytävä katsomassa, mistä kaikki alkoi 150 vuotta sitten.

Hämeenlinnan Hallituskatu 11:ssa on 1860-luvulla kaupunginlääkäri Johan Julius Sibeliuksen ja Maria Charlotta o.s. Borgin koti. Joulukuun 8. päivänä puolen yön jälkeen ulkona on pakkasta peräti 17 astetta, mutta makuukammarissa nurkassa lämmittää kakluuni. Johan ja Maria Sibeliuksen perheeseen on juuri syntynyt poika, pikkuveli 2-vuotiaalle Lindalle. Poika saa nimekseen Johan Christian Julius.

Isä Johan Sibelius kirjoittaa tammikuussa veljelleen Pehr Sibeliukselle ja kutsuu tätä katsomaan uutta perheenjäsentä. "Me alamme kutsua häntä Janneksi, edesmenneen veljemme muistoksi." Tämä oli siis kauppalaivankapteeni Johan ”Janne” Sibelius, joka kummitteli Jannen elämässä vielä myöhemminkin.

Musisoiva hutilus

Kun Janne oli kaksivuotias, isä kuoli kaupungissa riehuneeseen pilkkukuumeeseen ja äiti jäi lasten kanssa yksin. Perhe oli konkurssissa, sillä Johan Sibelius oli hoitanut raha-asiansa kehnosti. Maria Sibelius joutui muuttamaan äitinsä, leskiruustinna Borgin luo. Maria sai pian miehensä kuoleman jälkeen vielä kolmannen lapsen, Christianin.

Jannen ympärillä oli hyväntahtoista sukua niin isän kuin äidin puolelta. Alakoulun Janne kävi äidinkielellään ruotsilla, mutta siirtyi 9-vuotiaana suomenkieliseen kouluun.

Pojalla oli viljas mielikuvitus, ja hänen kätensä hakeutuivat pianon koskettimille jo varhain. Hän soitti kappaleita korvakuulolta, mutta tapaili myös ennestään tuntemattomia sävelkulkuja, omasta päästään. Musikaalisuus periytyi kummankin vanhemman puolelta.

Lakiopinnot saivat jäädä. Janne halusi tehdä musiikkia.

Isoäiti Borg yritti pitää Jannelle kuria, poika kun kadotteli tavaroitaan ja teki koulussa töitä vain sen verran, ettei jäänyt luokalleen. "Janne-slarven" eli Janne-hutilus, niin isoäiti kutsui tulevaa säveltäjä-mestaria.

Äidin kirjeissä kuului normaali äidin huoli lapsistaan, Jannen musikaalisuuteen äiti ei ottanut kantaa. Sen sijaan isän sisko Evelina ymmärsi Jannen lahjakkuuden ja piti huolta, että tämä harjoitteli soittoa. 7–8 vuoden ikäisenä alkoivat soittotunnit äidin siskon Julia Borgin hoteissa. Murrosiässä piano vaihtui viuluun. Elokuussa 1883 nuori Sibelius kertoi kirjeessään, että on säveltänyt trion.

Sibelius muutti ylioppilaaksi tulon jälkeen Helsinkiin, ensin lainopilliseen tiedekuntaan. Hän kirjautui myös musiikkiopistoon, Sibeliusakatemian edeltäjään, ja pian lakiopinnot saavat jäädä. Musiikkia, sitä hän halusi tehdä.

Kun Janne soitti viululla väärin, hän kääntyi Ainoon päin, kumarsi ja pahoitteli.

Förlåt!

Helsingissä musiikinopiskelija vietti vilkasta seuraelämää. Hän ystävystyi Armas Järnefeltin, Ainon veljen kanssa. Armas oli kertonut lahjakkaasta opiskelutoveristaan kotonaan, ja tulevan säveltäjän persoona alkoi kiehtoa Ainoa jo ennen kuin hän oli edes tavannut tätä.

Järnefeltien lähipiiriin kuulunut Hilma Wiik-Arina muisteli kirjeessään, että nuoret kohtasivat ensimmäisen kerran "appelsiiniviftissä" – nämä olivat koti-iltoja, joissa nuoret söivät appelsiineja ja keskustelivat. Järnefelteilläkin sellaisia pidettiin, ja Arina-Wiikin mukaan Ainon appelsiininsyönti muuttui kovin vaikeaksi, kun Sibelius astui sisään. Katseiden vaihto oli intensiivinen.

Armas Järnefelt puolestaan on muistellut kohtaamista korostaen musiikin roolia. Armas soitti illanvietossa pianoa ja Janne viulua. Kun Janne oli soittanut yhden väärän äänen, hän oli kääntynyt Ainoon päin, kumartanut ja sanonut: "Förlåt."

Vaikka kyse oli suurista tunteista heti ensi katseesta lähtien, suhteen alussa oli omat mutkansa. Janne lähti Berliiniin opiskelemaan, ja yhteydenpito Ainoon jäi. Hän heilasteli Betty Lerchen kanssa, sävelsi tälle jopa valssin. Aino pahoitti mielensä.

Ainon rakkaus ei horjunut.

Jannen palattua Suomeen asiat alkoivat kuitenkin edetä vauhdilla, ja umpirakastunut pari meni salaa kihloihin, ennen kuin Janne rohkeni kysyä kenraali Alexander Järnefeltiltä tyttären kättä. Kihlausaikana Janne opiskeli Wienissä ja tunnusti Ainolle olleensa uskotonkin. Ainon rakkaus ei horjunut.

Naimisiin Aino ja Janne pääsivät Järnefeltien kesäpaikassa Tottesundissa Vaasassa 10. kesäkuuta 1892. Janne oli julkaissut ensimmäisen sinfoniansa, Kullervon, saman vuoden keväänä.

Häämatkallekin pari pääsi, koska Janne oli saanut yliopistolta matka-apurahan, jonka avulla hänen oli määrä tutustua kanteleen soittoon ja runolauluun Karjalassa. Nuoripari yöpyi Vuonislahdessa Monolan talossa, ja tietysti sinne otettiin mukaan myös piano.

Ennen kuin piano vietiin Monolan taloon, se tarinan mukaan raahattiin Kolin huipulle, jotta säveltäjä pääsi musisoimaan siihen aikaan niin muodikkaissa karjalaisissa maisemissa.

"Se minussa herättää tuhmuutta..."

Sibelius oli luonteeltaan tunteellinen – hän tunsi syvästi, kaikenlaisia tunteita, ja hän myös ilmaisi niitä.

"Olet niin ihana ja kaunis – et sinä kulta ymmärrä mitä piirteitä ruumiillasi on ja miten jalosti olet luotu. Se minussa herättää tuhmuutta sellaista tulista hurjaa joka voi olla niin melankolista ja salaista mutta joka tekee tunnetta teräksikseksi."

Näin Janne kirjoitti Ainolle elokuussa 1894.

Avioparin kirjeenvaihto on täynnä hellittelysanoja ja ikävää. He olivat toisilleen kaikki kaikessa, Aino oli Jannelle paras ymmärtäjä, tuki ja turva. Sibelius teki säveltäjän uraa ja Aino hoiti lapsia ja kotia, niin kuin siihen aikaan kuului, mutta he olivat tasaveroisia.

Säveltäminen aiheutti Sibeliukselle paineita, samoin huonot arvostelut. Mutta ei ollut hyvä sekään, jos kukaan ei noteerannut uusia teoksia edes jonkinlaisella maininnalla.

Masennus tuli Sibeliukselle tutuksi, ja erityisesti se koetteli pimeään vuodenaikaan. Paineita piti purkaa istumalla Kämpissä ja Königissä pahimmillaan päiväkausia. Joutuipa Sibelius tappeluihinkin.

Kun Janne aneli anteeksi, Aino suli.

Alkoholi kiristi puolisoiden välejä aika ajoin vakavastikin, mutta Aino palautti säveltäjän aina takaisin ryhtiin. Ainon ei tarvinnut nalkuttaa. Hänessä oli auktoriteettia ja voimaa, jolla hän vetosi miehensä poikkeuksellisiin lahjoihin. Tämä ei saisi haaskata lahjaansa huonoon elämään.

Kun Janne viimein kotiutui ryyppyreissuiltaan, Ainolassa oli hyvin hiljaista. Janne joutui anelemaan Ainolta, ettei tämä olisi niin ankara. Ja silloin Aino suli.

Juttua varten on haastateltu Sibelius 150 -juhlavuoden johtajaa Erkki Korhosta ja tietokirjailija SuviSirkku Talasta. 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 1/2015.

Kaikille suomalaisille tuttu Finlandia on kuin Suomi nuotteihin vangittuna. Se ei ole sattumaa.

Sibelius sävelsi ensimmäisen version Finlandiasta helmikuun manifestin jälkimainingeissa 1899 Jalmari Finnen musiikkinäytelmään. Sävellyksen nimi oli Suomi herää. Myöhemmin Sibelius viimeisteli teoksen Finlandiaksi.

– Hän katsoi maiseman muodon, miten metsän viiva horisontissa menee, ja piirsi sen saman viivan melodiaan. Sibelius kertoi, että Finlandiaa säveltäessään hänellä oli ollut mielessään Aulangon kansallismaisema, kertoo Sibelius 150-juhlavuoden johtaja Erkki Korhonen

Viimeisimpänä Finlandian ovat äänittäneet esimerkiksi Club For Five sekä Paula Vesala. Vesalan version pääset kuuntelemaan Spotifysta täältä (kuunteleminen edellyttää rekisteröitymistä).

Club For Fiven version näet alta: