"En halveksinut ihmeparantumisia, mutta en toivonut ihmeitäkään"

Viime syyskuun 29. päivä kello viiden ruuhkan aikaan teatterineuvos, ohjaaja Kalle Holmberg, 76, käveli Finlandia-talolta kohti Etu-Töölön kotiaan.

Hän ei ollut jaksaa perille asti, vaan pysähtyi Manalan puistoon puoleksi tunniksi, keräämään voimia.

Hän oli juuri puhunut sadoille kuulijoille edesmenneen vaimonsa omaishoitamisesta. Hän oli hoitanut Ritva Holmbergia puolitoista vuotta, vuodesta 2013, jolloin tämä sairastui keuhkosyöpään.

Kuolemantuomion yö

Ritva Holmbergin ensimmäinen oire alkuvuonna 2013 oli huonovointisuus. Hän hakeutui lääkäriin. Testit osoittivat, että tulehdusarvot olivat koholla. Niitä ei saatu heti laskemaan. Käynnistyi lääkärikierre, saatiin diagnooseja, haettiin lääkkeitä.

Holmberg tajusi pian, että kyse oli vakavammasta.

Ritva soitti syöpäklinikan eteisestä.

Kun ensimmäisestä lääkärikäynnistä oli kulunut kolme viikkoa, Holmberg istui yhdeksän aikaan illalla palaverissa. Hän näki, että puhelimeen oli tullut soitto, Ritva oli soittanut. Sitten puhelimeen saapui tekstiviesti tyttäreltä Anninalta: Mikset vastaa?

Puoli kymmeneltä Ritva sai miehensä kiinni. Hän soitti syöpäklinikan eteisestä ja kertoi, että hänelle etsitään juuri huonetta. Diagnoosiksi oli varmistunut keuhkosyöpä.

Ritva kertoi asian rauhallisesti, itku tuli vasta seuraavana päivänä.

– Sinä kuolemantuomion yönä minä en levännyt lainkaan, Kalle Holmberg sanoo.

Yhteinen elämä

Holmbergin Etu-Töölön kodissa on vain kauniita, vanhoja tavaroita. Kaikkialla on siistiä, kauniin siistiä. Eteisen ja olohuoneen valaisevat jalka- ja pöytälamput. Tunnelma on hämärän kotoisa.

Holmberg istuutuu nojatuoliin. Sovitaan, että sinutellaan, vaikka Holmberg ei vieläkään ole tottunut siihen, että kaupoissa huikataan ”no mitäs sulle”.

Muistellaan, kuinka Ritva ja Kalle päätyivät yksiin voimakkaasta intohimosta jo parikymppisinä, ja kuinka tytär Annina syntyi vuoden yhteiselon jälkeen.

– Anni on ollut mukana aina, Holmberg sanoo.

Perhe eli yhdessä vuodet, joiden aikana pariskunta ohjasi ja kirjoitti hengästyttävän määrän näytelmiä ja käsikirjoituksia ja ravisutti suomalaista teatterimaailmaa radikaalisuudellaan ja suoruudellaan.

Kalle Holmberg teki töitä aina maanisella otteella, mutta viime vuosina alakuloisuus on dominoinut.

– Jos sinä et istuisi siinä, voisin hyvinkin istua tässä ja vain katsella ikkunasta ulos, Holmberg sanoo.

– Ritvalle se olisi ollut mahdotonta.

Lääkäritkin pelkäävät

Kun syöpädiagnoosi tuli, Ritva lopetti tupakoimisen. Hän oli polttanut 15-vuotiaasta. Hän ryhtyi tutkimaan luonnonlääketiedettä ja selvitti keuhkosyövästä kaiken. Hän halusi jatkaa elämäänsä.

Lääkärit vaihtuivat moneen kertaan, heitä oli yli kymmenen, eikä juuri kukaan heistä ottanut potilasta vastaan tavalla, jolla Ritva ja Kalle Holmberg olisivat toivoneet.

– Seurustelivat näyttöpäätteen kanssa sen sijaan, että olisivat kohdanneet meidät, Holmberg sanoo.

Hän tuntee silti empatiaa lääkäreitä kohtaan. Hän uskoo, että nämä joutuvat ottamaan tilanteessa roolin.

– He pelkäävät ihmistä itsessään, Holmberg arvelee.

Hyvästit kodille

Vuoden 2013 syksyllä Ritva ja Kalle ehtivät lähteä vielä ”häämatkalle” Berliiniin, missä olivat molemmille rakkaat teatterimuistot 1960-luvulta.

Joulua kohti Ritvan vointi huononi. Vuoden 2014 alussa hän joutui Meilahden sairaalaan. Ja sieltä kotiin, takaisin sairaalaan, kotiin.

Kalle Holmberg alkoi väsyä. Niin väsyi Anninakin. Mutta molempien oli jaksettava. Ritva ei halunnut olla yksin.

Ritva viipyi jokaisessa huoneessa hetken ja itki.

Toukokuussa 2014 Ritva pääsi toisella yrittämällä Terhokotiin saattohoitoon. Ritva ja Kalle saivat tutustua kahteen hyvään lääkäriin, joille ei ollut vaikeaa kohdata sairastumista ja kuoleman odottamista. He ystävystyivät.

Touko–kesäkuun vaihteessa Ritva halusi vielä viimeisen kerran kotiin, hyvästelemään sen.

Kaksi ortodoksipappia piti rukouspalvelun, ja sen jälkeen Ritva halusi hyvästellä jokaisen huoneen erikseen. Hän viipyi jokaisessa huoneessa hetken ja itki.

”Seuraavaan”, hän pyysi.

Juhlat saattokodissa

Sitten tulivat viimeiset juhlat.

Terhokodin alakerrassa oli juuri sopiva huone, johon mahtui 30 ihmistä. Siellä järjestettiin Ritvan 70-vuotisjuhlat kodin hyvästelyä seuraavana päivänä. Näyttelijä Esko Salmisesta lähtien ystävät tulivat paikalle ja esittivät ohjelmia.

Holmberg seurasi vaimoaan. Tämä jaksoi kaksi tuntia ja nukkui juhlien jälkeen kolme vuorokautta.

Kalle Holmbergin 75-vuotisjuhlat vietettiin Terhokodissa perheen kesken.

Tässä vaiheessa näkyi jo, kuinka lääkitys oli muuttanut Ritvaa. Aviomies katsoi vierestä, mitä kemiallinen muutos aivoissa teki ihmiselle.

”Kalle on kamala. On pitänyt heittää se ulos, kun ei anna käyttää tietokonetta”, Ritva sanoi hoitajille.

En toivonut ihmeitä

Ritvalla säilyi halu huolehtia lähimmäisistään viimeiseen asti. Vielä saattokotiaikanakin hän etsi tietoa ja mietti, olisiko olemassa vielä jokin hoitokeino, jolla hänet voitaisiin pelastaa.

Ritva ei suostunut puhumaan kuolemasta.

Kuolemasta hän ei suostunut miehensä kanssa jatkuvasti puhumaan. Kun tämä yritti, Ritva sanoi: ”Kalle, vaihda jo levyä.”

Mutta Holmberg ajatteli kuolemaa.

Hän oli tiennyt alusta asti, että jos vaimon diagnoosi oli niin raju ja sairauden eteneminen niin selkeää, oli selvää, että se veisi kuolemaan.

– En halveksinut ihmeparantumisia, mutta en toivonut ihmeitäkään, hän sanoo.

Ole valmis

Heinäkuussa 2014 alkoivat hurjat helteet.

Holmberg ja Annina vuorottelivat Ritvan luona. Välipäivinä Holmberg palasi kotiin, virikkeettömään tilaan lepäämään.

Holmberg huomasi, että tytär alkoi väsyä. Hän kehotti tätä lähtemään maalle Ruovedelle pariksi päiväksi lepäämään, ja Annina lähti.

Seuraavana päivänä yöhoitaja Petri soitti kymmeneltä illalla ja kertoi, että Ritvan vointi huononee.

– Ole valmiina, hän sanoi.

Kahdelta yöllä Petri soitti ja sanoi, että nyt kannattaisi lähteä. Holmberg hyppäsi taksiin. Ritva ei tullut tajuihinsa.

Jännitettiin, ehtiikö tytär.

Aamulla yhdeksän maissa lääkäri sanoi, että alkoi olla minuuteista kiinni. Holmberg soitti tyttärelle ja kehotti lähtemään heti. Jännitettiin, ehtiikö tytär.

Ritva hengitti vielä, kun Annina perheineen saapui. Kello 14.55 hengitys pysähtyi.

Holmberg tunsi suunnatonta väsymystä. Voipumista, mutta ei ahdistusta.

Tämä on sitten tältä osin ohi.

Lue myös: Sain isästä iltatähden.

Kun perhe vainajan kuntoon laittamisen jälkeen sai palata paikalle, Ritva näytti perheensä silmissä kuin nukkuvalta prinsessalta.

Saattosoutu

Metropoliitta Ambrosius siunasi Ritvan Pyhän kolminaisuuden kirkossa, ja hänet vietiin seuraavana päivänä Valamoon.

Holmberg lähti kesäpaikalleen Ruovedelle ja nousi puuveneeseen. Hän souti saattosoudun, neljätoista kilometriä. Samaa reittiä oli soudettu Ritvan kanssa .

Se jäi veneen viimeiseksi souduksi.

Lue koko artikkeli ET-lehden numerosta 20/2015.