Pirkko Ruohonen-Lerner: "Olen kyseenalaistanut hyvä veli -järjestelmää"

Riuska. Se on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen, kun kättelee Pirkko Ruohonen-Lerneriä. Puristus höllenee, ja saman tien lähdetään juoksuun. Tai siltä tuntuu, kun nainen ottaa kerkeviä kävelyaskelia pitkin Eduskuntatalon käytäviä.

– Tämä on todella hyvää hyötyliikuntaa sellaisina päivinä, kun aika ei riitä muuhun urheiluun, Ruohonen-Lernerin toteaa ja loittonee.

Aamuseitsemältä hän on jo tehnyt miehensä kanssa viiden kilometrin juoksulenkin.

Tekevä tyttö, reippaanpuoleinen

Perussuomalaisten ryhmähuoneessa kaap­pien ovet paukkuvat. Pirkko etsii kahvinkeittotarvikkeita. Ne ovat aina väärillä paikoilla, hän nauraa ja niputtaa suodatinpussit vaivihkaa puhellessaan uuteen järjestykseen. Hän myöntää olevansa kova tekemään.

– En osaa olla oikein muunlainen. Kasvoin työntekoon. Kotitilalla kaikkiin töihin piti osallistua ihan pienestä pitäen.

Työ oli Pirkon lapsuudenkodissa itsestäänselvyys. Pienet tekivät kevyitä töitä, isommat raskaampia. Tosin Pirkko ei muista koskaan olleensa oikein pieni.

"Olen suurikokoista sorttia, jolle on ruoka aina maistunut."

– Siksi jaksoin tehdä jo ihan pienenä kaikenlaista. Kantaa puita tulipesiin, sillä lämmintä vettä saatiin vain lämmittämällä padat, syöttää eläimiä, kantaa saunan vedet. 15-vuotiaana osasin hoitaa itsenäisesti karjan ja lypsää lehmät, Pirkko luettelee.

Kuulostaa kuin Pirkon lapsuudesta ridasjärveläisellä maatilalla olisi vuosisata aikaa. Pirkko hymähtää, sellaiselta se hänestäkin näin jälkeenpäin tuntuu, samanlaisia pieniä, melko omavaraisia karjatiloja ei enää juuri maaseudulta löydy. Pirkko uskoo, että maalaislapsuus muovasi hänestä perusterveen ja liikunnallisen.

– Minulla on aina ollut hyvä peruskunto ja tykkään kokeilla uusia lajeja, vaikken lapsena urheillutkaan tavoitteellisesti. Ei kenelläkään ollut aikaa kuskata meitä lapsia harrastuksiin.  Ehkä se oli hyvä, tuli harrastettua kaikkea mahdollista pesäpallosta pyöräilyyn ilman suurempia paineita, Pirkko toteaa ja nauraa perään. Hän kun antoi sitten kilpauran odotella ihan viime vuosiin saakka.

– Osallistuin viime talvena ensimmäistä kertaa avantouinnin SM-kisoihin. Ajattelin, että kokeilen, mutta siellähän minä kauhoin ihan tosissani, kun kilpailuvietti iski!

Äidin paikalle emännäksi

Kouluikäisenä Pirkko katseli haikeana vierestä, kun kaverit viettivät kesälomia. Jotkut jopa matkailivat ulkomaille. Itse hän matkusti muutaman sadan metrin päähän pellolle ­kitkemään.

– Mitä kauniimpi kesä, sen enemmän oli töitä, tai siltä se ainakin tuntui. Silloin päätin, että aikuisena minäkin haluan kesälomat.

Hän piti yhä kiinni loma-ajatuksesta ja siisteistä sisätöistä, kun vanhemmat ehdottelivat tekevälle tyttärelle tilan jatkamista.

Ylioppilaskeväänään Pirkko ajatteli lähtevänsä opiskelemaan jotain yhteiskunnallista. Suunnitelmat menivät kertaheitolla uusiksi, kun Pirkon äiti sairastui. Syöpädiagnoosista ehti kulua vain muutamia viikkoja, kun viisilapsinen perhe oli jo menettänyt äidin. Pirkko, sisaruksista keskimmäinen, jäi kotitilalle kirjoitusten jälkeen vuodeksi töihin.  

– Se oli kova paikka ja saappaat suuret. Kaikissa kotitöissä oli ollut kivointa juuri äidin kanssa tekeminen, hän oli niin taitava, neuvokas ja turvallinen. Sitten yhtäkkiä kaikesta pitikin selvitä itse.

Suorittamisen polttava pakko

Emäntävuoden jälkeen Pirkko opiskeli laskentamerkonomiksi. Tuore merkonomi pääsi opiskelemaan sekä valtio- että oikeustieteitä, mutta valitsi jälkimmäisen. Hän olisi oikeastaan halunnut opiskella toimittajaksi, mutta mielikuva muutamien tuttujen toimittajien boheemista elämäntavasta rohkaisi juridiikan pariin.

Pirkko myöntää, että hän on aina ollut kova suorittaja, suorastaan hikipinko, Ridasjärven kansakoulusta lähtien. Eikä hän ihan helpointa tietä ole kulkenut työelämässäänkään, joka laajeni jo 30 vuotta sitten kuntapolitiikkaan. 

"Olen ollut myllytyksessä, sillä olen kyseenalaistanut suomalaista hyvä veli -järjestelmää poliittisine virkanimityksineen."

–  En varmasti olisi jaksanut uida politiikassa vastavirtaan ilman hyvää kuntoa.

Kovia paikkoja hän on tosiaan kestänyt, niin kunta- kuin valtakunnanpolitiikassa. Kotikaupungissaan Porvoossa hän on vääntänyt kuntapoliittista peistä jopa oikeuteen saakka.

– En ole kova jarruttelemaan, vaan olen mennyt aina täysillä mukaan niin työ- kuin luottamustehtäviinkin.  Nyt kun lapseni ovat jo aikuisia, olen aina välillä havahtunut miettimään,  olenko tehnyt elämäni aikana oikeita valintoja. Kyllä perheeni on joutunut kestämään aikamoista myllerrystä poliittisen työni takia.
läpinäkyviä kakkusiivuja

Pöydällä kenottaa kahvin seuraksi täysi keksivati, jota Pirkko tuuppii emännän ottein tarjolle.

– Tykkään ihan hirveästi syödä, mutta jos annan itselleni luvan, se kyllä näkyy nopeasti kropassa, Pirkko sanoo. Hän on huomannut, että aineenvaihdunta on 50 ikävuoden jälkeen ­hidastunut entisestään.

– Silti ruokahalu on säilynyt, joten töitä on tehtävä.

Pirkko myös väittää tulevansa suvusta, jossa syöminen todella näkyi.

– Muistan elävästi, kuinka suurikokoista isoäitiäni kannettiin läheisen vanhainkodin kapeita rappusia alas. Hän oli jaloistaan jo niin huono, että hänet jouduttiin kantamaan. Jännitin silloin eniten kantajien puolesta. 

Pirkolla tuskin koskaan on samaa ongelmaa, sen verran hoikkaa tekoa hän on. Terävän jakkupuvun alta ei pilkistä ainoatakaan ylimääräistä kumpua. Aina silloin tällöin hän kuitenkin pitää porkkanapäivän ja jarruttelee juhlapöytien äärellä. Pieni kakkupala kestää kuulemma kauemmin, kun sitä imeskelee. 

– Alkoholia käytän vain muutaman oluen tai viinilasillisen verran vuodessa. Eduskuntatyössä riittäisi iltamenoja vaikka joka viikonpäivälle, mutta olen karsinut ne minimiin.

Jos arkena jää töiltä aikaa, hän ajaa mieluiten kotiin Porvooseen tai menee jumpalle.

– Olen käynyt erilaisissa jumpissa 90-luvun alusta lähtien ja nähnyt eri muodit ja villitykset. Silti musiikin mukaan heittäytyminen on aina yhtä koukuttavaa. Koskaan en ole katunut tunnille menoa.

Lakipykäliin lisää liikuntaa

Pump, body combat, step, spinning, vatsa-­pakarajumppa, body balance, Pirkko luettelee.

– Jos elämä on pelkkää työsuoritusta ilman liikuntaa, väsyn. Jo muutaman päivän liikkumattomuus heikentää yöuneni laatua.

Hän on työskennellyt eduskunnassa yli seitsemän vuotta, viisikymppisestä lähtien. Ne vuodet tuntuvat kropassa.

– Tunsin jaksavani enemmän silloin, kun aloitin täällä. Tosin olen tehnyt välillä vähän turhankin pitkiä päiviä. Nyt olen asettanut tavoitteeksi, että tekisin 40-tuntista työviikkoa. Se kyllä taitaa olla mahdotonta, sillä usein kierrän viikonloppuisin erilaisissa toritapahtumissa ja tilaisuuksissa.

Pirkko ei ole jounut sairauden takia rajoittamaan liikuntaharrastustaan.

– Oikeastaan ainoa isompi toipilasaika oli ­nelisen vuotta sitten, kun olkapääni leikattiin. Vasemman olkapään jänteeseen asennettiin vaijereita, joiden ansiosta käteni nousee ­nykyään normaalisti ylös. Leikkauksen jälkeen kuntoutus kesti noin puoli vuotta enkä alkuun saanut edes kenkiä itse jalkaan, Pirkko kertoo.

Hänestä oli pelottavaa huomata, kuinka nopeasti lihakset surkastuvat ja voima katoaa, kun lihaksia ei voi käyttää. Jos hän ei olisi aktiivisesti kuntouttanut itseään, leikattu käsi voisi nyt olla melko hyödytön kapine. Itsestä huolehtiminen onkin Pirkosta kansalaisvelvollisuus. Liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle monenlaisina seurannaissairauksina.

Eduskunnassakin käydään Pirkon mielestä yllättävän usein keskustelua liikuntaan liittyvistä aiheista.

– Kerran täysistunnossa keskusteltiin ammattiin opiskelevien viikoittaisten liikuntatuntien määrästä, joka on liian alhainen. ­Mitä tapahtuu autonasentajille, joilla ei riitä hauis siihen, että­ he saavat väännettyä mutterit auki? Oikeastaan liikunta­ kaikkina ikäkausina, lasten­ uimataidosta vanhusten ­liialliseen makuuttamiseen liittyy tiiviisti lainsäädäntöön.

Voimaa avannosta

Pirkko vilkaisee kelloa. Pian alkaa kokous toisessa päässä­ taloa. Viikolla aikataulu on usein niin tiivis, ettei iltoihin tahdo jäädä aikaa liikunnalle.­ Silloin pienet hyötykävelylenkit ja happihyppelyt eduskunnan käytävillä ovat tärkeitä tauottajia. Perjantaisin Pirkko yrittää ehtiä salille. Viikon lopettaa mukavasti puolentoista tunnin  spinning-, pump- ja body combat -yhdistelmä.

– Kun body combat -tunnilla hakkaan nyrkillä ilmaan, viikon loputkin jännitteet laukeavat Pirkko nauraa.

Vauhtiliikunnan vastapainoksi Pirkko kaipaa­ rauhallisempia tunteja. Viikon lempitunti on body balance, jossa venytellään, etsitään ­rauhallisesti hyvää tasapainoa ja rentoutetaan kehoa. Sen jälkeen on ihana mennä saunaan ja yöunille. Tunti on lähes yhtä rentouttava kuin avantouinti talvisin.

Vaikka Pirkko aikoo tänäkin talvena osallistua kisoihin, hänet ajaa kilpaviettiä kovemmin hyiseen veteen sen aikaansaama euforinen olotila.

– Olen aina kuin uudestisyntynyt ja minulla on sellainen tunne kuin voisin nostaa hevosen.

Jotenkin Pirkon käsiin se hevonen on ihan helppo kuvitella.

Artikkeli on julkaistu alunperin ET Terveys 3/2014 -lehdessä.