Kiinteistökuningatar Kaisa Liski osaa yllättää. Nyt hän suunnittelee menevänsä eduskuntaan seuraavissa vaaleissa, vuonna 2019.

Kaisa Liski aikoo siis mennä eduskuntaan. Hän on jo nyt kaisamaisen varma pääsystään.

Manu-poika menee tuolloin kouluun ja uskon, että kansanedustajana pystyisin järjestämään elämän säännöllisemmäksi kuin nyt. Ajankäyttö helpottuisi, Kaisa kertoo ET-lehdelle.

Nainen on aikanaan ollut mukana Vantaan kunnallispolitiikassa. Hänet valittiin valtuustoon kokoomuksen riveistä.

– Tämänvuotisissa eduskuntavaaleissa olin kepulaisehdokkaan taustatukena. En vielä tiedä, minkä puolueen riveistä pyrin eduskuntaan.

Kaisa Liski muistelee neljän vuoden kokemusta kunnanvaltuustossa:

– Aluksi turhauduin, kun asiat etenivät niin hitaasti. Mutta kyllä ne kuitenkin etenivät. Oli tärkeää tajuta, ryhmäkurin merkitys, mutta omaatuntoa pitää arvostaa yli ryhmäkurinkin. Täytyy pitää lupauksensa, joita on antanut äänestäjille.

Lue myös: Kiinteistö-Kaisa: Tämä on pahin virhe – "mieluummin tingi 15 000 e"

Lastensuojelun asiakas?

Televisionkatsojat muistavat Kiinteistökuningattaren monesta ohjelmasta. Kaisa on yksi Suomen parhaita kiinteistövälittäjiä. Hän luettelee asioita, jotka ovat välttämättömiä hänen työssään: pitää olla aito ja välitön.

– Täytyy olla aika hyvä ihmistuntija. Eikä asiakkaita voi aliarvioida.

Kaisalla  on ollut vaikea lapsuus. Hän itse arvelee, että jos joku lapsi eläisi sellaisissa oloissa, kun hän pienenä eli, olisi varmasti lastensuojelun asiakas.

Tyttö joutui olemaan paljon yksin, kun yksinhuoltajaäiti vietti paljon aikaa ravintoloissa, missä milloinkin.

– Toisaalta minulle sellainen elämä oli normaalia. Kaikkeen tottuu.

"Minulle sellainen elämä oli normaalia."

13 vuoden parisuhdehelvetti

Hän vaikein elämänvaiheensa liittyy parisuhteeseen. Nyt onnellisissa naimisissa Kimmonsa kanssa oleva nainen joutui aikanaan psykopaattimiehen hyväksikäyttämäksi.

Siihen hän ei tottunut. Kesti 13 vuotta ennen kuin hän pääsi väkivaltaisesta miehestä irti. Pelko piti hänet liitossa, kunnes viha voitti ja toi rohkeuden, jonka voimin Kaisa lähti.

Katso myös Kaisan vinkit: "Älä koskaan osta asuntoa tällaisesta talosta"

Kotiroolit: vaimo, äiti ja mummi

Helsingissä syntynyt tyttö rakastaa maalaiselämää ja verkkareita, mutta töihin ne eivät kelpaa.

– Joskus mä törsään. Saatan ostaa melkein neljä tonnia maksavan käsilaukun, koska voin tehdä niin. On niin kiva tehdä se ostos ja myyjä kihisee ja tohisee. Kaupan tekemisen hetki on hauska. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Raha on Kaisan mielestä tärkeää siksi, että se tuo turvallisuutta, onnea ase ei tuo yksistään. Perhe on Kaisan ykkösjuttu: aviomies, tämän kaksi lasta, Manu ja omat aikuiset lapset ja kaksivuotias pojanntytär Aava.

"Joskus törsään ja saatan ostaa neljän tonnin käsilaukun"

Kaisa Liski x 4

  1. Kaisa Liski, 47, on kiinteistövälittäjä ja Arvoasunnot LKV:n liiketoimintajohtaja.
  2. Liski nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2011 Kiinteistökuningatar Kaisa -tv-ohjelman ansiosta.
  3. Sen jälkeen hänet nähtiin ohjelmassa Kaisa & puoli valtakuntaa.
  4. Tällä hetkellä Kaisa Liski esiintyy Nelosen ohjelmassa Kaisa ja luksuskodit.

Vantaalainen Merja Saarinen, 60, oli onneksi paikalla, kun hänen naapurinsa Jaanan pulssi katosi. Ensimmäistä kertaa elvyttämään joutunut Merja neuvoo, miten vastaavassa tilanteessa kannattaa toimia.

Merja Saarinen, 60:

"Kävin ensiapukurssin yli kymmenen vuotta sitten, mutta taidoille tuli käyttöä vasta viime tammikuussa. Naapurini ja ystäväni Jaana soitti ja kertoi, että hänellä on kovia kipuja. Menin hänen luokseen. Hän pääsi hädin tuskin ovelle, mutta olo helpotti pian. Hän epäili kivun syyksi närästystä.

Koirani Luca odotteli iltalenkkiä, joten palasin kotiin. Ulkona kännykkääni tuli sekava viesti Jaanalta, ja palasin takaisin. Jaana oli jättänyt oven auki, hän oli polvillaan, piteli rintaansa ja itki. Tunnustelin hänen ihoaan, se oli nihkeä. Soitin ambulanssin, vaikka Jaana vastusteli.

Kerroin hätäkeskuksen päivystäjälle, että tiesin Jaanan kärsineen rytmihäiriöistä. Päivystäjä jututti hetken Jaanaa, jonka kunto romahti kesken puhelun. Nappasin puhelimen, ja päivystäjä pyysi minua kokeilemaan Jaanan pulssia. En tuntenut sitä. Sitten päivystäjä kysyi, osaanko elvyttää. Kerroin, etten ole joutunut sitä koskaan tekemään.

"Ilman ensiapua ystäväni olisi kuollut."

Puhelimen kaiutin päällä toimin päivystäjän ohjeiden mukaan. Laitoin Jaanan pitkälleen, aukaisin hänen vaatteitaan. Sitten kaksi puhallusta, 30 painallusta. Laskin ne ääneen. Pulssi palasi.

Ajantajuni hävisi, enkä huomannut edes pelätä, vaikka elvytyksen aikana Jaanan pulssi taas katosi. Päivystäjä käski minun jatkaa elvytystä, kunnes ambulanssihenkilökunta olisi paikalla.

En ensin oikein ymmärtänyt, mikä merkitys elvytykselläni oli. Sitten minulle kerrottiin, että ilman ensiapua ystäväni olisi kuollut.

Minulle Jaanan auttaminen oli itsestään selvää, vaihtoehtoja ei ollut."

Merjan vinkit

1. Älä epäröi

Vaan auta aina, kun ihmisellä on hätä. Soita 112:een. Kerro tilanne, vastaa hätäkeskuspäivystäjän kysymyksiin.

2. Ensikertalainen pärjää 

Luota ohjeisiin ja hätäkeskuspäivystäjän ammattitaitoon. Vaikka et koskaan olisi esimerkiksi antanut elvytystä, päivystäjä osaa neuvoa sinua toimimaan oikein. Jätä puhelin auki ja pidä kaiutin päällä. Kuuntele ohjeita ja toimi.

3. Muista huolehtia itsestäsi

Jälkikäteen voit itse tarvita apua purkaaksesi tilanteen aiheuttaman stressin. Puhu asiasta läheisille tai käänny ammattiauttajan puoleen.

 

+ Osaatko antaa ensiapua? Siihen auttaa Punaisen ristin kännykkäsovellus, josta löydät ohjeet tavallisimpiin hätätilanteisiin:

 

ET:n kolumnisti Erkki Lampén ei nuorena osannut jakaa asioita isänsä kanssa. Isälle rakkaasta purjeduksesta tuli tärkeää pojallekin, mutta vasta isän kuoltua.

Ennen vanhaan sanottiin, että miehellä on hyvä olla harrastus. Isäni harrasti purjehdusta. Vaikka hän oli riskejä kaihtava mies, hän kilpaili nopeilla katamaraaneillaan ja menestyikin joskus. Ehkä se oli hänen tapansa saada olla rohkea.

Olin jonkin kerran mukana gastina. Tehtäväni oli roikkua tuulenpuoleisen rungon reunalla ja estää sitä nousemasta puuskissa liian korkealle.

Olihan se hauskaa ja jännittävää, mutta purjehduksesta ei tullut minun juttuani. En kyennyt jakamaan asioita isäni kanssa. Nuorena rimpuilin vuosikaudet irti ylivarovaisen isäni kontrollista enkä halunnut häntä kipparikseni.

Voimien ehtyessä purjehtiminenkin hiipui, ja lopulta television katsominen jäi isän ainoaksi huvitukseksi. Katsoin sivusta formulakisojen ääreen jähmettynyttä vanhusta. Kapinavuoteni olivat ohitse ja myötätunnolle oli jo tilaa. Syvällä vihlaisi myös pelko: millainen on oma vanhuuteni, perheettömän miehen, joka ei ole kyennyt minnekään asettumaan.

Viehätyin moottoripyöristä jo lapsena, ja heti kun minulla oli varaa, ostin sellaisen. Isälle pyörät olivat kauhistus, ja tunsin tiettyä matalamielistä kostoniloa siitä, ettei hän voi minua enää kahlita.

Tunsin löytäneeni oman seikkailuni. Ajelin ympäri maailmaa ja kartutin sitä muistojen pääomaa, joka ihmisellä viimeiseksi on omanaan.

Kun isä kuoli, annoin jo rantakasvillisuuden valtaaman veneen naapurille. Intiaanikanootin pidin. Se oli minulla pitkään tyhjän panttina, kunnes sain päähäni alkaa rakentaa siitä purjekanoottia.

Tehtyäni purjekanootilla lähes katastrofiin päättyneen retken kauas Söderskärin majakalle olin valinnan edessä: joko luovun tästä kokonaan tai hankin veneen jolla voi oikeasti purjehtia.

Olin osin itseltänikin salaa alkanut haaveilla Saaristomerestä, Itämeren kiertämisestä, talvesta Karibialla, maailman ympäri purjehtimisesta.

Haalin purjehdusaiheista kirjallisuutta ja tutkin veneiden myynti-ilmoituksia. Itseni tuntien arvasin pelin menetetyksi. Piru oli päästetty pullosta ja haave noussut siivilleen.

Kesä kului opetellessa, iloitessa, kiroillessa ja veneen ostoa katuessa.

Kevättalvella 2017 ostin lähes samanlaisen pienen mutta merikelpoisen matkaveneen, jolla yhdysvaltalainen Tania Aebi lähti 18-vuotiaana, kaikkien aikojen nuorimpana, maailmanympäryspurjehdukselleen.

Kesä kului opetellessa, iloitessa, kiroillessa ja veneen ostoa katuessa. Tässä iässä uuden oppiminen vaatii paljon kärsivällisyyttä, jota minulla ei luonnostaan ole. Elokuussa purjehdin jo Ahvenanmaalle, halki maailman kauneimman saariston.

En tiedä, lähdenkö koskaan Gotlantia kauemmaksi. Minulla on jo ikävä moottoripyörää. Mutta jollen olisi ostanut venettä, olisin jäänyt loppuiäkseni miettimään, millaista on nostaa purje ja antaa tuulen kuljettaa rannattomalle aavalle.

 

Sosiologi, retkeilijä ja kirjoittaja Erkki Lampénin kolumi on julkaistu ET-lehdessä 10/2018.