Kiinteistökuningatar Kaisa Liski osaa yllättää. Nyt hän suunnittelee menevänsä eduskuntaan seuraavissa vaaleissa, vuonna 2019.

Kaisa Liski aikoo siis mennä eduskuntaan. Hän on jo nyt kaisamaisen varma pääsystään.

Manu-poika menee tuolloin kouluun ja uskon, että kansanedustajana pystyisin järjestämään elämän säännöllisemmäksi kuin nyt. Ajankäyttö helpottuisi, Kaisa kertoo ET-lehdelle.

Nainen on aikanaan ollut mukana Vantaan kunnallispolitiikassa. Hänet valittiin valtuustoon kokoomuksen riveistä.

– Tämänvuotisissa eduskuntavaaleissa olin kepulaisehdokkaan taustatukena. En vielä tiedä, minkä puolueen riveistä pyrin eduskuntaan.

Kaisa Liski muistelee neljän vuoden kokemusta kunnanvaltuustossa:

– Aluksi turhauduin, kun asiat etenivät niin hitaasti. Mutta kyllä ne kuitenkin etenivät. Oli tärkeää tajuta, ryhmäkurin merkitys, mutta omaatuntoa pitää arvostaa yli ryhmäkurinkin. Täytyy pitää lupauksensa, joita on antanut äänestäjille.

Lue myös: Kiinteistö-Kaisa: Tämä on pahin virhe – "mieluummin tingi 15 000 e"

Lastensuojelun asiakas?

Televisionkatsojat muistavat Kiinteistökuningattaren monesta ohjelmasta. Kaisa on yksi Suomen parhaita kiinteistövälittäjiä. Hän luettelee asioita, jotka ovat välttämättömiä hänen työssään: pitää olla aito ja välitön.

– Täytyy olla aika hyvä ihmistuntija. Eikä asiakkaita voi aliarvioida.

Kaisalla  on ollut vaikea lapsuus. Hän itse arvelee, että jos joku lapsi eläisi sellaisissa oloissa, kun hän pienenä eli, olisi varmasti lastensuojelun asiakas.

Tyttö joutui olemaan paljon yksin, kun yksinhuoltajaäiti vietti paljon aikaa ravintoloissa, missä milloinkin.

– Toisaalta minulle sellainen elämä oli normaalia. Kaikkeen tottuu.

"Minulle sellainen elämä oli normaalia."

13 vuoden parisuhdehelvetti

Hän vaikein elämänvaiheensa liittyy parisuhteeseen. Nyt onnellisissa naimisissa Kimmonsa kanssa oleva nainen joutui aikanaan psykopaattimiehen hyväksikäyttämäksi.

Siihen hän ei tottunut. Kesti 13 vuotta ennen kuin hän pääsi väkivaltaisesta miehestä irti. Pelko piti hänet liitossa, kunnes viha voitti ja toi rohkeuden, jonka voimin Kaisa lähti.

Katso myös Kaisan vinkit: "Älä koskaan osta asuntoa tällaisesta talosta"

Kotiroolit: vaimo, äiti ja mummi

Helsingissä syntynyt tyttö rakastaa maalaiselämää ja verkkareita, mutta töihin ne eivät kelpaa.

– Joskus mä törsään. Saatan ostaa melkein neljä tonnia maksavan käsilaukun, koska voin tehdä niin. On niin kiva tehdä se ostos ja myyjä kihisee ja tohisee. Kaupan tekemisen hetki on hauska. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Raha on Kaisan mielestä tärkeää siksi, että se tuo turvallisuutta, onnea ase ei tuo yksistään. Perhe on Kaisan ykkösjuttu: aviomies, tämän kaksi lasta, Manu ja omat aikuiset lapset ja kaksivuotias pojanntytär Aava.

"Joskus törsään ja saatan ostaa neljän tonnin käsilaukun"

Kaisa Liski x 4

  1. Kaisa Liski, 47, on kiinteistövälittäjä ja Arvoasunnot LKV:n liiketoimintajohtaja.
  2. Liski nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2011 Kiinteistökuningatar Kaisa -tv-ohjelman ansiosta.
  3. Sen jälkeen hänet nähtiin ohjelmassa Kaisa & puoli valtakuntaa.
  4. Tällä hetkellä Kaisa Liski esiintyy Nelosen ohjelmassa Kaisa ja luksuskodit.