Oululainen Aino Paananen, 68, on yhdistänyt suurperheen äitiyden ja vaativan työuran.
Vakaumukseni on yksinkertainen asia. Se on täydellistä luottamusta siihen, että Jumala johdattaa vastoinkäymistenkin yli. Usko on minulle tuki ja turva enkä ole koskaan kyseenalaistanut sitä.
Lapsuuteni isossa perheessä oli hyvin turvallinen. Kristilliset arvot olivat erottamaton osa arkea. Isä saattoi esimerkiksi neuvoa laittamaan leivän pöydälle oikein päin, koska leipää piti kunnioittaa, leipä oli Jumalan siunausta.
En ole koskaan kyseenalaistanut uskoa.
Muistan aina, miten isä pyysi anteeksi minulta, pieneltä tytöltä, kun oli toiminut ajattelemattomasti. Tuollaiset tapahtumat ovat lapselle voimakkaita kokemuksia, jotka muokkaavat perusarvoja.
Uusi yhteisö
Noin puolet kotikyläni asukkaista Kannonkoskella oli vanhoillislestadiolaisia, mutta yhteisössä olimme kaikki hyväksyttyjä.
Kun lähdin oppikouluun Saarijärvelle, olin äkkiä erilainen kuin muut. En esimerkiksi voinut osallistua tanssinopetukseen ja jännitin, miten uskaltaisin sanoa sen opettajalle. Onneksi koulussa oli muitakin vanhoillislestadiolaisia oppilaita, joten siellä ymmärrettiin minua.
Koulussa en voinut osallistua tanssinopetukseen.
Kouluvuosina uskostani tuli sisäänpäin kääntynyttä, koska samoin uskovia ystäviä oli vähän.
Kun oppikoulun jälkeen lähdin Turkuun opiskelemaan hammaslääketiedettä ja löysin siellä vanhoillislestadiolaisten opiskelijoiden yhteisön, maailmani avartui huikeasti. Oli ihanaa päästä monta kertaa viikossa toisten samoin uskovien nuorten joukkoon!
Yhdeksän lapsen perhe
Valmistuin hammaslääkäriksi ja menin naimisiin vanhoillislestadiolaisen rovaniemeläismiehen kanssa. Saimme mieheni kanssa yhdeksän lasta.
Äitiyslomien välillä hoidin virkaani Rovaniemellä ja opiskelin erikoishammaslääkäriksi. Ajan mittaan etenin kaupungin johtavan hammaslääkärin tehtävään.
Lapset ovat ansiotyötä tärkeämpää.
Kun töitä oli paljon ja sijaisia hankala saada, oli joskus vaikea jäädä äitiyslomalle. Minulla oli onneksi ihanat työkaverit, jotka ymmärsivät tilanteeni.
Itse koin, että lapset ovat ansiotyötäkin tärkeämpää. Jos en olisi vanhoillislestadiolainen, minulla ei ehkä olisi näin monta lasta, mutta olen heistä jokaisesta hyvin kiitollinen.
Samanlaisia kuin muutkin
Olen elänyt omassa sukupolvessani aika tavallista elämää, mutta yksilönvapautta ja nautintoja korostavassa nykymaailmassa olemme tietysti vanhanaikaisia. Kun porukassa puhe kääntyy televisio- ohjelmiin tai juhlissa nostetaan maljoja, koen olevani ulkopuolinen.
En kuitenkaan ajattele, että olisin joutunut luopumaan mistään. Pikemminkin uskon, että lasten ollessa pieniä ehdin esimerkiksi jatkaa opintoja sillä ajalla, mikä muuten olisi saattanut kulua television katseluun.
Kun juhlissa nostetaan maljoja, koen olevani ulkopuolinen.
Lasten ja nuorten puolesta harmittaa, että vanhoillislestadiolaisia joskus ivataan ja meistä kerrotaan kummiakin juttuja. Olemme kuitenkin samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.
En koe olevani tyhmä, kun elän ilman televisiota ja alkoholia. Minulle tällainen vanhanaikaisena pidetty elämä on sitä oikeaa elämää.
Jutun voi lukea kokonaisuudessaan ET-lehden numerosta 21/2019.
Luterilaiset suurin ryhmä
- Suomessa on uskonnonvapaus. Kaikilla, jotka asuvat Suomessa, on oikeus valita itse oma uskontonsa ja harjoittaa sitä. Jos ei halua, ei tarvitse valita mitään uskontoa.
- Suurin uskonnollinen yhdyskunta on Suomen evankelis-luterilainen kirkko, johon kuuluu 3,8 miljoonaa suomalaista eli hiukan alle 70 prosenttia väestöstä.
- Toiseksi suurin uskonnollinen ryhmä ovat muslimit, joita on arviolta 70 000. Tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, koska kaikki Suomeen muuttaneet muslimit eivät kuulu islamilaisiin yhdyskuntiin.
- Kolmanneksi suurin uskonnollinen yhdyskunta on Suomen ortodoksinen kirkko, johon kuuluu hiukan yli yksi prosentti väestöstä, noin 61 000 ihmistä.
- Seuraavaksi yleisimpiä ovat Jehovan todistajat, Suomen vapaakirkko ja Katolinen kirkko.
- Uskontokuntiin kuulumattomia on 1,3 miljoonaa.
Lähteet: evl.fi/tietoa-kirkosta, yle.fi
