Sirpa Vaaranmaa syntyi Valkeakoskella vuonna 1951. Hän asuu Helsingissä. Sirpa on ammatiltaan fysioterapeutti, mutta hän on ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 32 vuotta. Sirpa harrastaa musiikkia, urheilua, nettiä, keskusteluita ja ihmisten kohtaamista.
Sirpa Vaaranmaa syntyi Valkeakoskella vuonna 1951. Hän asuu Helsingissä. Sirpa on ammatiltaan fysioterapeutti, mutta hän on ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 32 vuotta. Sirpa harrastaa musiikkia, urheilua, nettiä, keskusteluita ja ihmisten kohtaamista.

Sirpa Vaaranmaa, 65, on viettänyt puolet elämästään pyörätuolissa. Aviomies jätti, mutta erotiikka ja kauneudenjano eivät hävinneet elämästä. Eikä varsinkaan huumori.

Oli kaunis ja kuuma aamu Tansanian maaseudulla vuonna 1984. Sirpa Vaaranmaa oli pienen Samuli-poikansa kanssa palaamassa Kilwasta Mtwaraan. Perhe oli Afrikassa YIT:n kehitysyhteistyöprojektissa rakentamassa maanosaan kaivoja.

Kuljettaja ajoi Landroverilla sikäläisittäinkin kovaa. Auto kierähti ympäri, ja Sirpa lensi kyydistä.

Apuun tulleet miehet puhuivat vain swahilia. Sirpa nostettiin kuorma-auton lavalle. Hänen oikea kätensä oli murtunut, jaloissa ei ollut tuntoa ja hänen oli vaikea hengittää. Pojan päästä valui verta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Voin niin huonosti, että hyvästelin poikani ja sanoin, että isä pitää sinusta kyllä huolta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toinen elämä

Helsinkiläisen rivitalon huoneisto on avara ja viehättävä. Ikkunaverhoissa leijuu ruusuja. Työhuoneen verhot ovat Lauri Tähkän suunnittelemat ja niissä lukee "Rakastan sinua". Muistitaululla on valokuva, jossa mallivartaloinen nuori nainen poseeraa keltaisissa bikineissä Afrikan hietikolla.

Nyt Sirpa Vaaranmaa pystyy jo puhumaan 32 vuoden takaisista tapahtumista kyynelehtimättä.

Onnettomuuden jälkeen hänet vietiin pieneen savikyläsairaalaan ja sieltä pienlentokoneella Dar-Es-Salamiin intialaiseen sairaalaan, jossa käsi kipsattiin. Kokovartalokipsiäkin yritettiin, mutta kipu oli niin kova, että kipsauksesta luovuttiin. Suomeen hänet lennätettiin vasta kolmen päivän kuluttua tapahtuneesta tavallisella reittilennolla.

Hän oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Häneltä, joka oli koko ikänsä harrastanut tennistä, lentopalloa ja lenkkeilyä, vietiin yhtäkkiä pois kaikki fyysisyys.

Teholla maatessaan Sirpa toivoi olevansa kuollut.

– Ensimmäinen, laadukas elämäni päättyi Afrikkaan. Tämä toinen elämäni on ollut ihan persiistä. Mutta senkin kanssa olen oppinut olemaan. Mielikuvitusta kehiin ja niin paljon huumoria kuin ikinä jaksaa.

Kipu lähtee huutamalla

Sirpalle kävi kuten monelle vakavasti vammautuneelle naiselle: aviomies jätti hänet melko pian.

– Olin säälittävä reppana, paituli päällä, ei tissiliivejä. Onneksi poikani piti minua kiinni arjessa.

Samuli oli hauska ja sosiaalinen, kutsui bussikuskitkin kylään ja ehdotteli perheelle uusia isiä.

Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.
Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.

Monet konkreettiset asiat ovat kuitenkin olleet esteenä fyysisen rakkauden toteutumiselle, eikä Sirpa osaa kuvitella sen enää olevan hänelle mahdollista.

Sirpan vatsassa on reikä, josta tulee letku. Pissa valuu letkua pitkin pohkeessa olevaan pussiin. Housuissa on varmuuden vuoksi vaipat. Vatsassa on myös jääkiekon kokoinen baclofen-pumppu, joka helpottaa jalkojen spastisuutta, kramppeja. Sirpa on toiminut pari vuotta hoitovälineen valtakunnallisena vertaistukihenkilönä.

Kolme kertaa viikossa hänellä on ulostuspäivä ja siinä vessassa mukana avustaja.

– Kivuissa ei luulotautia ole olemassakaan. Alaselkääni ja alavatsaani särkee, ja välillä jalkoihin iskee salaman kaltaisia kipuja.
Musiikki toimii terapiana. Apulanta laulaa, että "kipu lähtee huutamalla, alastomana lattialla".

Välillä Sirpa antaakin huudon tulla. Tärkeä on myös Edu Kettusen kappale Saatanan kone, älä hyydy.

– Minähän en hyydy. Tarvitseeko elämän aina olla helppoa? Ei tarvitse! Sirpa sanoo.

"Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluan enää kokea fyysistä."

Miehiä ja erotiikkaa

Sirpa on toki kokenut ihastumisia, mutta.

– Ikäiseni miehet... Ei minulle riitä se, että istutaan käsi kädessä keinutuoleissa. Olen myös tottunut asumaan yksin. Ehkä yhteiselämä onnistuisi, jos miehellä olisi oma kämppä ja paljon työmatkoja ulkomaille.

Unissaan Sirpa Vaaranmaa ei ole koskaan pyörätuolissa. Hän käy lenkillä Björn Borgin kanssa tai saunoo Taneli Mäkelän kyljessä. Ja saa orgasmejakin.

– Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluaisin enää kokea fyysistä yhdyntää. Tai mistä sen tietää, jos vastaan tulisi oikein hyvä tyyppi, jolla on elämänkokemusta. Ehkä kuitenkin menisin mieluummin Kappeliin syömään Jari Sillanpään kanssa ruokalistan a:sta ö:hön ja ehdottaisin, että voisin ryhtyä hänen henkiseksi valmentajakseen.

Sirpa Vaaranmaan silmissä pilkahtaa.

Hän nauttii katsellessaan komeita miehiä. Rion olympialaisia hän katsoi lähes vuorokaudet ympäri.

– Kymmenottelija Ashton Eaton! Siinä on mies minun makuuni.

Erotiikkaa Sirpalle on jo se, että pitää itsestään huolta. Hän havahtui kiinnittämään huomiota asiaan vuonna 2003 kohdatessaan Vantaan hotellissa kreikkalaisen komistuksen. Mies osoitti pyyteetöntä huomiota, ja pari tapaili jonkin aikaa.

– Aloin pukeutua joka päivä kauniisti, käydä kampaajalla ja meikata. Esteettisyys on ollut siitä lähtien hyvin tärkeää.

Vastikään lounasravintolassa Sirpan pöytään tuli istumaan miellyttävä vanhempi herrasmies, joka sanoi Sirpan muistuttavan Katri Helenaa.

– Meillä oli pitkä ja mieleenpainuva keskustelu, joka lainehti ihmisyydestä politiikkaan. Kirjoitin päiväkirjaani: "Wau, mikä iltapäivä!"

Ei vähättelylle

Kerran viikossa Sirpa pyrkii lähtemään ulos, usein ostoskeskukseen.

– Tykkään katsella ihmisiä ja syödä ravintoloissa. Olen moottoriturpa, kova höpöttelemään kuten isäni oli. Viimeksi minulla oli hauskaa kirjakaupassa kolmen pohjoiskarjalaisen mummon kanssa.

Sirpa on ollut Jari Sarasvuon koulutuksessa Kaapelitehtaalla, ja siellä tehty aarrekartta on edelleen seinällä. Kartassa lukee, että Sirpan tavoite on pysyä hyvännäköisenä elämänsä loppuun asti.

Jari Sillanpäälle Sirpa sanoi konsertin jälkeen, että miestä on helppo rakastaa, koska hän on lavalla niin aidosti läsnä. Kumpikin alkoi itkeä. Mutta hyvää se vain teki: itku puhdistaa sielun.

– Rakastan diivoja. Ihmisen ei tarvitse vähätellä itseään, jos on jossakin hyvä.

Hulvaton tyyppi

Kriiseistä selviää vain elämällä ne läpi. Sirpa haluaisi olla vertaistukiaikuinen.

– Miksei vaikkapa sairaaloissa ole huonetta, joissa istuisi "kuuntelija"? Lääkärille tai psykiatrille voi olla vaikea puhua, mutta pelottaisiko, jos oven takana istuisin minä pyörätuolissa? Voisin olla potilaan ja asiantuntijan välikäsi. Kukaan meistä ei voi toista pelastaa, mutta jos sisällä on pienikin itu, sitä voidaan yhdessä ruokkia.

SPR:n kursseille Sirpa ei enää jaksaisi lähteä.

– Eikö muka enää osata olla kavereita ilman kursseja? Voihan kutunjuusto! Kyllä minuakin joskus vituttaa, mutta aikuinen löytää ongelmiinsa ratkaisun.

– Pyörätuoli ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä, vaan ne ainekset ovat olleet minussa olemassa. Haluan, että minusta jäisi sellainen muisto, että oli se Sirpa Vaaranmaa aika hulvaton tyyppi.

Lue myös: Tällainen on Sirpan päivä

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla