Ingrid von Oelhafen siepattiin vanhemmiltaan ja sijoitettiin Saksaan. Häneltä kesti montakymmentä vuotta selvittää, keiden lapsi oikeasti oli. Vasta se tieto päästi hänet irti menneisyydestä.
Ingrid von Oelhafen istuu helsinkiläiskahvilan pöydässä ja hymyilee lämpimästi. Hän hymyilee, vaikka puhuu aiheesta, joka on ollut hänen elämänsä vaikein. Omasta lapsuudestaan.
– On ollut käsittämättömän raskas prosessi käydä läpi lapsuuttaan, ensinnäkin jo siksi, että siitä on niin vähän muistoja, Ingrid selittää.
Mutta juuri tämän prosessin takia saksalainen Ingrid on nyt täällä. Hän kävi elämänsä jälleen kerran läpi ja tuloksena syntyi tutkija-dokumentaristi Tim Taten kanssa kirja, Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset. Sillä sellainen myös Ingrid on, sodassa biologisen perheensä kadottanut lapsi.
Kysymysten täyttämä lapsuus
Ingridin ensimmäisissä muistikuvissa läikähtelee valoja ja varjoja. Ja tunne, syvä yksinäisyys. Myöhemmin hän on ajoittanut nuo tuntemukset ja kuvat aikaansa lastenkodissa.
Ingrid on niin sanottu Lebensborn-lapsi, joka napattiin vuonna 1942 alle vuoden ikäisenä slovenialaisvanhemmiltaan saksalaisperheeseen. Lebenborn-ohjelma oli osa kolmannen valtakunnan rotuhygieenistä maailmanvalloitusta. SS-joukot kun kidnappasivat itäeurooppalaisia lapsia, joiden katsottiin rodullisesti olevan "kelpoja". Heidät sijoitettiin saksalaisperheisiin korvaamaan sodan aiheuttamaa väestökasvun notkahdusta.
Siepatut lapset sijoitettiin saksalaisperheisiin korvaamaan sodan aiheuttamaa väestökasvun notkahdusta
Pieni Ingrid ei tietenkään tiennyt tällaisesta ohjelmasta mitään.
– Minulle ei koskaan lapsena kerrottu, mitä oli tapahtunut. Silti lapsuuteni täyttyi kysymyksistä. Mietin, miksi vanhempani olivat niin kylmiä ja miksi joissakin virallisen oloisissa papereissa vilahteli Ingrid-nimeni sijaan outo Erika-nimi. Lapsen oli kuitenkin tällaisia asioita hyvin vaikea pohtia, ja niinpä keskityin olemaan reipas ja kiltti, Ingrid muistelee.
Vasta 50 vuotta myöhemmin Ingridille alkoi selvitä, mistä hän on oikein kotoisin. Biologisten sukulaisten etsintä osoittautui valtavaksi urakaksi, jossa Ingrid on kohdannut byrokratian hitauden lisäksi myös suoranaista salailua ja vaikenemista. Jotain kertoo sekin, että Tim Taten Ingridin elämästä kirjoittamaa kirjaa ei ole ainakaan vielä julkaistu saksaksi.
Vasta 50 vuotta myöhemmin Ingridille alkoi selvitä, mistä hän on oikein kotoisin
– Saksalaiskustantamoista todettiin, ettei tällaiseen juuri nyt ole tarvetta, Ingrid hymähtää.
Tieto toi rauhan
Tim Tate päätyi kirjoittamaan Ingridin elämästä, kun hän oli tekemässä dokumenttia Lebensborn-hankkeesta. Dokumenttia tehdessään hän tutustui lukuisiin saman kohtalon kokeneisiin ihmisiin. Sodan aikaan arviolta ainakin 200 000 lasta siepattiin vanhemmiltaan ja sijoitettiin uusiin perheisiin. Monilla oli hyvin samanlainen kohtalo kuin Ingridillä, joka sai vasta 11-vuotiaana puolivahingossa tietää, että hänet oli adptoitu.
– Meistä monet ovat hyvin traumatisoituneita. Minullakaan ei ole ollut helppo elämä. En saanut osakseni juurikaan rakkautta, mutta tukea olen valtavasti saanut – ja ystäviä. Ystävien voima on elämässäni osoittanut, etteivät geenit määrää kaikkea, niin kuin natsit luulivat, Ingrid toteaa.
Biologisia vanhempiaan Ingrid ei ehtinyt koskaan enää tavata.
– Mutta kun sain tiedon heistä, minut valtasi rauha. Sain vapauden menneisyydestäni, Ingrid hymyilee.
Ingrid von Oelhafen & Tim Tate: Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset. Suom. Virpi Vainikainen. Atena.
