Saa­ko pitkit­ty­nyttä st­ressiä hoi­taa pille­rillä? Neuro­tieteen pro­fes­sori Ee­ro Castrén ke­hottaa miet­timään, mik­si ei saisi.

Pitkit­tynyt st­ressi al­tistaa masen­nuk­selle ja haittaa terveyttä monin tavoin. Stres­sillä on yh­teys esimerkiksi sy­dän- ja veri­suo­ni­tautien ris­kiin ja se saattaa al­tistaa myös autoim­muu­ni­sai­rauk­sille. Lisäksi stres­si­hor­mo­nit vaikuttavat valko­so­luihin ja si­tä kaut­ta immuu­ni­jär­jes­telmään se­kä infek­tio­sai­rauksiin. Siksi on mahdollista, että stressi lisää syöpä­riskiä.

Stressillä tarkoi­tetaan tilan­netta, jos­sa ih­miseen koh­distuu niin pal­jon pai­neita ja vaati­muksia, et­tä sopeu­tu­misen voima­varat ylit­tyvät. Är­sykkeet ei­vät si­nänsä st­ressaa, vaan reak­tio riip­puu ih­misen sieto­ky­vystä.

St­ressi ilmenee monenlaisina oireina, esimerkiksi aamuöi­senä heräi­lynä, ärty­nei­syy­tenä ja työ­muistin heiken­ty­mi­senä.

Neuro­tieteen pro­fes­sori Ee­ro Castrén nä­kee työs­sään, kuin­ka koe­hiiret saa­vat masen­nuksen kal­taisia oi­reita, kun nii­lle aiheutetaan stressiä – tehtävä, jos­ta Castrén ei pi­dä. Hiir­ten st­ressiä ja masen­nusta tar­vitaan kui­tenkin masen­nus­lääk­keiden tutki­mi­seksi.

Masennuslääkkeet toimivat Castrénin mu­kaan mel­ko pit­källe myös stres­si­lääk­keinä.

– Jos st­ressiä aiheut­tavan ympä­ristön muu­tos ei on­nistu he­ti, saa­ko sil­loin syö­dä stres­si­pil­le­reitä? Tai mik­si ei sai­si? hän kysyy.

Ai­vojen uu­si ti­laisuus

Castrén muis­tuttaa, et­tä masen­nus­lääke ei vai­kuta ku­ten peni­sil­liini strep­to­kokkiin, vaan enemmän ku­ten ana­bo­linen ste­roidi li­hasten kasva­tukseen. Masen­nus­lääke ei siis suo­raan ko­hota mie­lialaa, vaan se aut­taa ai­voja muovau­tumaan ja sopeu­tumaan tilan­teeseen. St­ressin syi­hin ja teki­jöihin pitää ai­na tart­tua, ja lää­ke saat­taa an­taa tu­kea sii­hen.

Neurotieteen professori Eero Castrén.
Neurotieteen professori Eero Castrén.

Castrén pe­rustaa näke­myk­sensä tutki­muksiin, jois­ta hän ryh­mineen on saa­nut yllät­täviä ja merkit­täviä tu­loksia. Näköai­vo­kuoreen perus­tuva tut­kimus osoitti, et­tä masen­nus­lääkkeet avaavat ai­voissa uu­delleen muovau­tu­vuuden ik­kunan, jo­ka aikui­sella on jo sulkeu­tunut.

– Tä­tä plas­ti­suuden ik­kunaa voi­daan käyt­tää apuna muu­toksen teke­mi­sessä. Tu­kena tar­vitaan psy­ko­te­rapiaa ja so­siaa­lista apua, mut­ta myös pelk­kä rikas­tettu ympä­ristö lääki­tyksen ai­kana saat­taa aut­taa, Castrén ker­too.

Castrénin ja hä­nen ryh­miensä ar­tik­ke­leita on jul­kaistu muun muas­sa Science- ja Ja­ma Psyc­hiatry -leh­dissä.

Masennuslääkkeistä apua muuhunkin kuin masennukseen

Castrén ko­rostaa tutki­vansa masen­nus­lääk­keitä, ei masen­nusta. Hän ­ihmet­telee, mik­sei masen­nusta sai­si hoi­taa lääk­keillä yh­tä aktii­vi­sesti kuin esimer­kiksi veren­pai­ne­tautia.

– Se on sai­raus mui­den jou­kossa, ja sii­hen on ole­massa hy­vin siedet­tyjä lääk­keitä. 

Sero­to­nii­ni­se­lek­tii­viset masen­nus­lääkkeet saat­tavat hä­nen mu­kaansa ol­la käyttö­kel­poisia laajem­minkin. Esi­mer­kiksi aivo­hal­vauksen jäl­keisen kuntou­tuksen on to­dettu ete­nevän nii­den avulla pa­remmin.

– Toista­kym­mentä pro­senttia suoma­lai­sista on käyt­tänyt masen­nus­lääk­keitä. Ovatko masen­nus­diag­noosin kri­teerit ai­na täyt­tyneet, vai on­ko lääkkeitä käy­tetty muus­sa tarkoi­tuk­sessa – ja on­ko niis­tä saa­tu apua, Castrén miet­tii.

Kuka tahansa voi uupua

"En mi­nä ole uu­punut, mi­nähän olen työ­hy­vin­voinnin pro­fes­sori", to­tesi Marja-Liisa Man­ka joi­takin vuo­sia sit­ten lääkä­rilleen. Mut­ta uu­punut hän oli.

Pit­kään jat­kunut st­ressi tu­li näky­väksi vas­ta, kun Man­ka jou­tui nivel­si­de­leik­kauk­sesta sairaus­lo­malle. St­ressi se­litti kor­kean veren­paineen, uni­häiriöt ja sydä­men­ty­ky­tykset. Into­himo työ­hön ei suo­jannut yli­ra­sit­tu­mi­selta.

Man­kan työ Tam­pereen ylio­piston pro­fes­so­rina kes­ti yli 10 vuot­ta. Työn hal­linnan tun­teen ka­dottua hän läh­ti ylio­pis­tolta ja jat­koi työ­ky­kya­sioiden parissa omassa yri­tyk­sessään. Työn imu on edelleen ko­va, mut­ta aika­taulut ovat nyt omissa kä­sissä.

Do­sentti Man­kan mu­kaan henki­lö­koh­taista st­ressiä ja työst­ressiä on vai­kea erot­taa toi­sistaan. Hän pi­tää lääk­keitä hätä­apuna työuupu­mukseen, mutta työ­paikan käytän­töjä täy­tyy pys­tyä muut­tamaan. Kaik­ki koh­taavat muu­toksia ja aika­tau­lu­pai­neita, mut­ta on asioita, joi­hin voi tart­tua.

– Työpai­koilla kiu­sataan pal­jon. Hierark­ki­sessa tervey­den­huol­lossa ris­ki on eri­tyisen suu­ri. Työpai­koilla täy­tyy myös ter­vehtiä ja ol­la ystä­väl­linen, jakaa onnis­tu­misia ja kiit­tää. Nä­mä ovat peru­sa­sioita.

Tunnista sisäiset stressaajat

St­ressiä voi torjua vahvistamalla omia voima­va­roja. Marja-Liisa Man­ka pu­huu psy­ko­lo­gi­sesta pääo­masta: itse­luot­ta­musta, toiveik­kuutta, realis­tista opti­mismia ja sit­keyttä voi kas­vattaa. Si­säi­siin stres­saajiin voi vai­kuttaa, kun ne tun­nistaa.

Työpai­neessa tär­keää on lait­taa asiat tärkeys­jär­jes­tykseen, asettaa niil­le realis­tiset ta­voitteet ja tar­kastaa oma asenne. Kai­kelle on toi­nen näkökulma.

Stres­sistä palau­tu­minen vaa­tii ai­kaa, eri­tyi­sesti ikään­tyessä. Ko­kemus työn hallin­nasta vai­kuttaa palau­tu­miseen.

LT Har­ri Lind­holm tut­ki väitös­kir­jassaan (2013) epä­sään­nöl­listä vuoro­työtä ja päivä­työtä te­kevää Yleis­radion henki­lös­töä fysio­login mit­tauksin. Autono­minen her­mosto pa­lautui nuk­kuessa pa­remmin ihmi­sillä, jot­ka ko­kivat hy­vää työn hal­lin­taa, työ­vuo­ro­tyy­pistä riippu­matta.

Marja-Liisa Man­ka ke­hottaa ot­tamaan st­ressin vaka­vasti. Parhaim­millaan se aut­taa yl­tämään huippu­suo­ri­tukseen, mut­ta pahim­millaan stressi voi tappaa.

Tämä on Potilaan Lääkärilehden tuottamaa aineistoa. Potilaan Lääkärilehti on Suomen Lääkäriliiton julkaisu.