Potilaan lääkärilehti ja Ilta-Sanomat kertovat verkkosivuillaan, että ihotautilääkärit ovat huolissaan Apobase-perusvoidesarjan aiheuttamista reaktioista. Alkuvuonna havaitut voimakkaat iho-oireet ovat sisältäneet muun muassa kutinaa ja kirvelyä.

– Ihotautiklinikkoihin on hakeutunut tämän vuoden puolella eri puolilla Suomea potilaita, joille on tullut voimakkaita ihoreaktioita Apobase-voiteiden käytön yhteydessä, Suomen ihotautilääkäriyhdistyksen puheenjohtaja, ihotautien erikoislääkäri Sirkku Peltonen kertoo Ilta-Sanomille.

Peltosen mukaan viime viikon lopulla reaktion saaneita oli todettu kolmisenkymmentä kappaletta. Käyttäjille on tullut muun muassa voimakasta punoitusta, kutinaa ja kirvelyä.

– Voiteen levitysalue on ollut erittäin punainen ja ärtynyt. Joillekin on tullut jopa pieniä vesikelloja. Perusvoiteet on tarkoitettu kaikille ihoalueille, joten osa potilaista on ollut yltä päältä punaisena. En kuitenkaan voi vannoa, että kaikki tapaukset johtuisivat juuri Apobase-voiteista, Peltonen sanoo IS:n verkkosivuilla.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Kroonisista ihosairauksista kärsivillä henkilöillä"

Apobase-tuotteita valmistava Actavis myöntää Potilaan lääkärilehdelle, että säilöntäaineeseen kohdistuu epäilyksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Epäilemme että kyseessä voi olla Apobase-perusvoiteessa käytetyn säilöntäaineen aiheuttama yliherkkyysreaktio. Tietojemme mukaan yliherkkyysreaktioita on havaittu hyvin pienellä osalla Apobasen käyttäjistä ja ne näyttävät ilmaantuvan pääosin kroonisista ihosairauksista kärsivillä henkilöillä, Actaviksen toimitusjohtaja Christian Jönsson sanoo

Jönssonin mukaan tapaukset koskevat Apobase creme, lotion ja oily creme -perusvoiteita. Niiden säilöntäainekoostumus vaihdettiin keväällä 2014, kirjoittaa Potilaan lääkärilehti.

Kuva: Actavis.fi
Kuva: Actavis.fi

Kysely

Oletko käyttänyt Apobase-tuotteita?

Kyllä
Kyllä
86.6%
En
En
13.3%
Ääniä yhteensä: 30
Lanoliinille (villa-alkoholill...

Apobasen osa, lanoliini, villa- alkoholi aiheutti erittäin voimakkaan allergisen reaktion lanoliinille eli
villa-alkoholille (+lampaalle) allergiselle vanhalle äidilleni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla