Leena Linna-Koskela, 69, nousi kuusikymppisenä ensi kertaa hevosen selkään. Nousu kannatti.

"Lapsuudenkotini lähellä oli kartanon hevostalli, jossa oli neljä työhevosta, ja sain viedä niitä hakaan ja ruokkia. Ratsastuksesta innostuin vasta kuusikymppisenä. Soitin Suomen Ratsastajainliittoon ja kysyin, mistä löytäisin tämän ikäiselle sopivia talleja.

Ratsastamisessa minua viehättää kosketus hevoseen ja luontoon. Hevonen on todella herkkä tunnistamaan ihmisen tunnetiloja ja sitä, miten ratsastaja sen selässä istuu. Siitä syntyy kehollinen yhteistyö. Ratsastaja saa myös kosketuksen omaan ruumiiseensa: hevosen hallinta lähtee siitä, että hallitsee oman kehonsa.

Kun hyvä tuntuma löytyy, ratsastaminen palkitsee. Kun huomaan, että osaan antaa hevoselle sellaiset avut, että hevonen ymmärtää minua, hevonen vastaa. Miten mukavaa!

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Keskustelu minun ja hevosen välillä alkaa jo siitä, että menen karsinaan, alan harjata hevosta, satuloin ja suitsin sen. Mitä paremmin osaan havainnoida hevosta ja sovittaa oman toimintani sen käytökseen, sitä paremmin yhteistyömme sujuu. On opettavaista ratsastaa erilaisilla hevosilla, mutta nykyisin ratsastan enimmäkseen Pakulan tallin Hurmuri-nimisellä hevosella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Alussa se testasi minua: kulki ympäri karsinaa, eikä antanut laittaa suitsia ylleen."

Ja kun kaviot piti puhdistaa, se piti ne tiukasti maassa eikä nostanut millään. Nyt luottamuksemme on vakaa ja meillä sujuu hyvin.

Ratsastus on hyvä laji ikääntyvällekin naiselle. Koko kroppa saa haastetta. Mutta ennen kaikkea nautin ratsastuksen henkisestä annista. Ratsastustunnin jälkeen mieli on virkeä ja levollinen."

Minkä harrastuksen sinä olet aloittanut äskettäin? Kerro meille & innosta muutkin mukaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla