Kun terveysliikuttaja, tanssinopettaja Donata Pennanen syntyi, suku oli tytöstä haltioissaan. Kaikki ihailivat ihonväriä ja kutsuivat Donataa lempeästi lakupyllyksi.

Donata Pennasen isä oli afroamerikkalainen Bill. Donata ei ole koskaan tavannut isäänsä, eikä ole sitä halunnutkaan.

– Minulla on aina ollut vahva tietoisuus siitä, että olen suomalainen. En ole tarvinnut vertauskuvia tai tiennäyttäjiä.

– Teini-iässä joku saattoi huudella, mutta en antanut sen loukata. Suurin osa heistä ei tarkoittanut sillä mitään pahaa. Äänensävy kertoo aika paljon.

Donatalla on vain muutama oikeasti huono kokemus.

– Kerran lensin bussista ulos, kun kuski sanoi, että tähän bussiin eivät neekerit tule. Itse en huutele enkä nimittele. Minulle on ihan ok sanoa, että isä on neekeri, kunhan sävy on ok, eikä vihamielinen. Jos yritän puhua isästä oikeilla termeillä afroamerikkalainen tai Amerikan afrikkalainen, niin yleensä ihmiset kangistuvat.

Lue myös! Siirtolaisuuspalkittu Hissu Kytö: "Vihaan mamu-sanaa"

Donata sanoo tiedostaneensa, että suomalaiset ovat rasisteja ja sanoo itsekin sortuneensa samanlaiseen umpioajatteluun.

– Kun ei ole tietoa, käyttäytyy ymmärtämättömästi ja tyhmästi. Vaikka ei myönnä pelkäävänsä, alitajunta vie voiton ja ajatuksista tulee yleistäviä: mustalaiset varastavat, venäläiset ovat ylpeitä, virolaiset ovat moukkia ja afrikkalaiset haisevat. Lontoon kaltaista kulttuurien suurkaupunkia ei rakennettu hetkessä. Uskon, että Suomi ja asenteet muuttuvat myös, olkoonkin, että juuri nyt Suomessa ollaan vihamielisempiä kuin koskaan.