
Kahden kuukauden seikkailu Espanjassa alkaa lähestyä ja sitä ennen pitää järjestellä monenlaisia asioita. IATA:n kriteerit täyttävä lentoboxi/kuljetuslaatikko on hankittu Oivalle. IATAn (International Air Transport Association) antamien määräysten mukaan kuljetuslaatikon on oltava riittävän suuri, että eläin mahtuu seisomaan siellä ilman että pää tai korvat koskettavat kattoa. Kuljetuslaatikossa on mahduttava kääntymään ja makaamaan luonnollisessa asennossa.
Käyttämällämme lentoyhtiöllä ei lemmikkieläimiä oteta matkustamoon, mutta ruuma johon lemmikkieläimet viedään on erikseen rajattu ilmastoitu alue, joten en ole sen suhteen huolissani. Eläinlääkäri myös kertoi, että lennon ajaksi Oivalle voi antaa lievästi rauhoittavaa lääkettä.Lääke on samaa mitä monet käyttävät esim. jos eläin on kovin peloissaan raketeista tms.
Oiva tuntuu jopa tykkäävän uudesta pesästään. Menee sinne usein lepäämään.
Eläinpassin tulee olla myös ajantasainen ja siinä tulee olla merkinnät kaikista voimassaolevista rokotuksista, myös niistä mitkä kyseisessä kohteessa on tarpeen. Eli eläinlääkärillä on käyty jo hyvissä ajoin ennen matkan ajankohtaa.
Koiravakuutus on myös hyvä olla. Oivan vakuutus kattaa vuoden oleskelun ajalta EU maissa käydyt eläinlääkärikäynnit ja hoidot samojen vakuutusehtojen mukaisesti kuin kotimaassa.
Näillä valmisteluilla uskon että matkamme sujuu ihan mukavasti.