Arki on palanut ja samat arkiset rutiinit. Ainainen pukeminen ja riisuminen välillä kyllästyttää. Oivan kanssa kolmesti lenkille sitten muut menemiset päälle eli vaatteiden kanssa puljaamista riittää ja miettimistä selviänkö tänään tavallisilla talvikengillä vai pitääkö lähteä nastoilla. Haikeudella muistelen sitä kun voi vain vetäistä tennarit jalkaan ja menoksi. Mutta kaunistahan täällä nyt on. Ihana kunnon vanhanajan talvi vaikka sitä nykyisin kutsutaankin joksikin Siperian virtaukseksi jos on 20 astetta pakkasta. Ennen tämä oli vain talvi. No kaikki muuttuu.

Todellakaan en kadu että lähdin katsomaan elämää hieman muualta ja en antanut mielikuvien vaikuttaa tämän haaveeni toteutumiseen, kuten miten minä nyt yksin siellä selviän? Miten sinne koiran kanssa pääsee? Jos siellä on kauheita ryöstäjiä nurkan takana? Uskaltaako siellä ollenkaan liikkua? Mitä jos sairastun? Nämä kaikki ajatukset osoittautuivat vain ennakkoluuloiksi.

Yksin siellä ei suomalaisena tarvitse olla jos ei ihan mörökölli ole. Minua kohtasi onni kun sain tutustua useisiin mukaviin suomalaisiin, joista osasta ehti tulla jo hyviäkin ystäviä. Hyvän päivän tuttavia tuli lukuisia. Minulle oli hämmästys se kuinka paljon suomalaisilla oli koiria mukana ja varsinkin yksinäisiä naisihmisiä oli uskaltautunut samoin kuin minä lähtemään yksin koiran kanssa. Ja minulla oli onni heihin tutustua ja yhdessä koiriemme kanssa tehtiin pitkiä lenkkejä. Välillä istuimme johonkin kahvilaan tai jollekin aukiolle ja näin kului päivistä useita tunteja. Kiitos tästä ihanille Tuulalle, Liisalle, Marjatalle. Puhuimmekin, jos vielä onni suosii ja pääsemme takaisin niin perustamme sellaisen turvaverkon keskenämme sekä myös hoidamme toistemme koirien ulkoilun, jotta pääsemme mekin joskus osallistumaan niihin ihaniin retkiin mitä siellä järjestetään.  

Mitä tulee ryöstäjiin. Ainut kerta kun hieman epäilin todenperäisyyttä kun bussikatua päivällä kulkiessani iäkäs espanjalaisrouva tarttui minua käsikynkästä kiinni ja halusi että talutan hänet pankkiin. Halusi ehdottomasti olla sillä puolella, jossa laukkuni oli kun yritin häntä siirtää toiselle puolelle. Paikalle osui suomalainen mies ja kysyin häneltä, että mitä tämän mummon kanssa pitäisi tehdä? Hän totesi että taitaa olla vanha tekijä, joten päätin irrottaa otteeni ja jättää mummon kadun varteen etsimään uutta saalista. Ajattelin, että miksi hän ei pyydä jotain espanjalaista apuun, koska heitä kadulla kulki, miksi tarrautui minuun. No kyllä hän varmaan avun sai, jos oli sitä oikeasti vailla. Vähän tietysti jäi vaivaamaan. Suomessa kyllä olisin vastaavassa tilanteessa auttanut mummon pankkiin.

Markkinoista kovasti peloteltiin kuinka siellä pääsee laukustaan. No toki laukustaan kannattaa huolta pitää eikä mitään isoja summia rahaa mukana. Markkinoilla kävin lähes joka lauantai ja tiistai mutta mitään ei minulta viety. Kuuleehan siellä kyllä kuinka suomalaisia on ryöstetty ja menty asuntoihin ym. Tapahtumat ovat usein sattuneet aamuyöstä jollekin mieshenkilölle joten siitäkin voinee tehdä omat johtopäätökset. En kiellä etteikö rikollisuutta siellä ole. Tietty varovaisuus aina paikallaan.

Entä sitten jos sairastun? Minä jouduin käymään kolmesti lääkärin vastaanotolla. Keskustassa toimii terveysasema, jossa on kolme suomalaista lääkäriä ja kaksi vastaanottovirkailijaa espanjalaisten lisäksi. Ajan sai samana päivänä. Labrat tehtiin ja reseptit kirjoitettiin ja lääkärikäynnistä meni lasku suoraan vakuutusyhtiölle. Reseptilääkkeet täytyy erikseen vakuutuksesta hakea. Tämä edellyttää voimassa olevaa matkavakuutusta. Samalla terveysasemalla on myös erikoissairaanhoitoa antava sairaala.

Mitä jäin kaipaamaan? Ilmastoa, iloisia ja ystävällisiä ihmisiä, pitkiä kävelylenkkejä, aamuauringon nousua meren takaa, mukavia kahviloita, ihania aukioita, merta…..

Oi kunpa sinne vielä pääsis takaisin !

Tämä on minun kokemukseni kahden kuukauden Fuengirolassa oleskelustani. Jos olet kiinnostunut lukemaan siellä pidempään olleiden henkilöiden kertomuksia niin suosittelen kirjaa ”Pakkasen pakolaiset" tarinoita Aurinkorannikolta kirjoittanut Anu Valve.

Tämän aiheen blogin pitäminen on nyt tässä. Oli ensimmäinen blogi mitä kirjoittelin ja olipa mukavaa. Kiitos kaikille blogiani seuranneille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen 60 ja risat. Työelämä jäi taakse pari vuotta sitten. Nyt olen päättänyt toteuttaa ainakin yhden työssäoloaikaisesta haaveistani, viettää talviaika auringossa. Siis Aurinkorannikolle!  Toki näin varovaisesti aloittaen vain kaksi kuukautta tällä ensimmäisellä kerralla. Haasteena on mukaan lähtevä 4 vuotias terhakka terrieri Oiva. Ajattelin koota kokemuksiani tähän blogiin lähinnä vain omaksi ilokseni ja ajankulukseni, mutta josko siitä joku voisi napata jonkun vinkin mikäli suunnittelee samansuuntaista irtiottoa. Kielitaitoni on keskitason englanti ja muutama sana espanjaa. Katsotaan miten ämmän käy? Vai joko maitojunalla tullaan takaisin. Hola, seikkailu alkakoon!

Teemat

Hae blogista

Sisältö jatkuu mainoksen alla