Marja-Liisa Suurnäkki, 68, on helpottunut, että hän sai diagnoosinsa ajoissa.
"Sain diagnoosin reilu vuosi sitten. Tyttäret ihmettelivät, kun jouduin hakemaan sanoja, ja patistivat muistitestiin. Minulla todettiin alkava Alzheimerin tauti.
Testitulos oli kamala sokki, ja sen saatuani olin aluksi allapäin – kuin sumussa. Sitten sain lääkityksen ja neuvontaa ja nyt pystyn elämään normaalia elämää.
Suvussani on tätä sairautta, ja tiedän, miten se etenee. Oli hyvä, kun sain diagnoosin ajoissa.
Osallistun aktiivisesti Alzheimer-yhdistyksen toimintaan ja olen saanut sieltä uusia ystäviä. Tässä iässä ystävystyminen ei ole helppoa, mutta yhdistyksen päivätoiminnassa ja retkillä on mukavaa seuraa.
Tällä hetkellä on tärkeintä huolehtia fyysisestä kunnosta ja aktivoida aivoja. Olen opetellut tekemään sudokuja. Niiden ratkominen tekee hyvää aivoille. Lisäksi käyn englannintunneilla, ja tahtoisin mennä tanssimaankin.
Suuri kynnys muiden seuraan
Olen kova liikkumaan. Käyn päivittäin joogassa, jumpassa tai sauvakävelyllä. Liikunta tekee monella tavalla hyvää, ja onneksi olen aloittanut sen ajoissa niin että siitä on tullut päivittäinen rutiini. Kissaakin ulkoilutan kolme kertaa päivässä.
Elämä on vähän yksinäistä. Kynnys hakeutua muiden seuraan on aika korkea. Täytyy olla hyvät sosiaaliset taidot, että uskaltaa mennä mukaan erilaisiin ryhmiin.
"Kissaakin ulkoilutan kolme kertaa päivässä."
Pitäisi pitää itsensä aktiivisena, vaikka aikanaan tulee sekin vaihe, kun ei pysty eikä muista.”
3 x tärkeää
"Välillä pelottaa"
- Tulevaisuus
”Teen kaikkeni, jotta sairauden huono vaihe siirtyisi mahdollisimman pitkälle. Välillä tulevaisuus pelottaa.” - Saan voimaa
”Hoidan lastenlapsia usein, ja heistä saan energiaa. On mukavaa tuntea itsensä tarpeelliseksi. Muutin lähemmäksi lasten perheitä Tampereelta Helsinkiin muutama vuosi sitten.” - Tärkeintä nyt
”Huolehdin fyysisestä kunnosta ja aktivoin aivoja. Olen opetellut tekemään sudokuja. Teatteri ja elokuvatkin kiinnostavat.”
