
No mitenkäs me ollaan Oivan kanssa pärjätty? Vallan mainiosti. Päivämme alkaa auringon nousua ihaillen. Sitten jatkamme rantabulevardia pitkin, poikkeamme pienille kujille, saatamme istahtaa johonkin kahvilaan, saamme taas uusia koiratuttavuuksia ja Oiva jättää merkkinsä jokaisen palmun juureen.
Koiran voi ottaa mukaan Aurinkorannikolle vallan mainiosti. Koiran tulee kuitenkin olla kiltti eikä rähistä muille koirille. Eräitä sääntöjä tulee noudattaa koiran kanssa kulkiessa
- koira pitää olla talutusremmissä
- jätökset tulee kerätä pois
- koiria ei saa viedä yleisille rannoille
Sohailin linnan rannan eteläpäässä on koirille sallittu oma ranta-alue
Fuengirolassa on kaksi koirapuistoa. Toinen Los Pacosissa ja toinen kaupungin toisessa päässä Miramarin ostoskeskuksen parkkipaikan vieressä. Siellä koirat voivat vapaasti juoksennella irrallaan. Pienille ja suurille koirille on omat aidatut alueensa.
Kadulla kyllä kulkee omistajansa rinnalla koiria ilman talutusremmiä sekä rannoilla irrallaan juoksevia koiria. Kannattaa kuitenkin noudattaa virallisia määräyksiä, mikäli haluaa säästyä sakoilta. Myös jätösten keräämättä jättämisestä rapsahtaa sakot mikäli poliisi sen näkee. Ja sakot eivät ole vain muutaman kympin rikesakkoja vaan ne voivat olla jopa pari kolme sataa euroa.
Koirille sallittuja:
- koiria voi kuljettaa bussissa ja junassa, mutta vain yksi koira/matkustaja
- yli 20 kiloa painavilla koirilla tulee olla kuonokoppa
- koiran kanssa voi istahtaa kahvilaan
- koiran kanssa voi mennä useisiin ostoskeskuksiin mikäli koira kulkee koko ostosreissun ajan sylissä
Opaskoirat voivat kulkea omistajansa rinnalla joka paikkaan niin busseihin, juniin, ostoskeskuksiin jne.