Kuinka paljon mennyttä elämää pitää ja saa ottaa huomioon silloin, kun vierelleen on löytänyt uuden kumppanin ja on valmis parisuhteeseen? Katso, mitä terapeutti vastaa.

Pitkän linjan terapeutti ja hyvinvointiyrittäjä Sampsa Korhonen kertoo ET-lehdelle, miten menneisyyttä pitäisi käsitellä uudessa parisuhteessa. Eletystä elämästä voi myös oppia ja kaivaa voimavaroja nykyisyyteen. Katso, mitä muuta Sampsa vinkkaa:

”Missä asioissa esimerkiksi tiedät tehneesi samoja virheitä. Missä voit luvata, että toimisit toisin jatkossa?

Aika ajoin on hyödyllistä suoda itselleen rehellinen itsetarkasteluhetki. Pysähdy kirjoittamaan ylös virheesi ja kehittämiskelpoiset puolesi.

Voit myös laatia itsesi kehumislistan. Missä tiedät olleesi hyvä toiselle aiemmissa suhteissasi? Mitä kaikkea muutakin arvokasta ja hyvää omaat? Mitä arvostat suhteessa? Mistä et haluaisi luopua ja mistä tulet pitämään kiinni?

Saatat huomata, että kannat mukanasi ei-toivottuja, jopa vahingollisia toimintamalleja ja rajoittavia uskomuksia. Katsele hetken näitä puoliasi tietoisesti ja lempeästi. Älä arvostele tai tuomitse itseäsi.

Pyri katselemaan itseäsi ja tapojasi tyynesti, objektiivisesti, myötätunnolla ja armeliaisuudella. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Aisti sen jälkeen, että riittääkö itsetutkiskelu? Onko siinä jo mahdollinen päätös muuttua? Vai tarvitsetko keskustelua läheistesi kanssa tai muuta ulkopuolista tukea?

Trendikkäät mindfulness-harjoitteet ja lukemattomat perinteiset meditointitavat tarjoavat mahdollisuuksia tietoisen läsnäolon kautta olla toistamatta samoja vanhoja mielen levyjä.

Koska opettajia, kirjoja ja uskomuksia on niin valtava määrä, niin terve kriittisyys siitä, mikä oikeasti on hyväksi sinulle ja mikä puolestaan ei ole, on aina myös paikallaan.

Jokainen löytää omalle maailmankuvalleen ja tarpeilleen parhaiten sopivat harjoitukset, ideat ja opettajat.

Ihmissuhteita voi katsella myös henkisenä harjoituksena.

Hankala ihminen on lopulta opettanut jotain tärkeää.

Kaikki se peitelty, piiloteltu ja tiedostamaton ja tästä tietoiseksi tuleminen, tuo valinnanvaraa.

Enää ei tarvitse reagoida vahingoittavalla tavalla. Tietoisuus voi murentaa suhteissa yleisten valtataisteluiden, vastahyökkäysten ja puolustautumisrituaalien tarvetta. Sanotaankin, että tietoisen ihmisen kanssa on suorastaan vaikea riidellä.

Kun hyväksyt itsesi, hyväksyt toisen ja hyväksyt myös suhteesi sellaisena kuin ne ovat. Sitten voitte yhdessä parantaa asioita.

Mutta koskaan ei tarvitse reagoida automaattisesti – olla niin sanotusti reaktio. Tämä on tärkeää muistaa, sillä silloin muutos heijastuu koko elämään.”

Sampsa Korhonen on valmennus- ja terapia vastaanottoa sekä erilaisia koulutuksia ja kursseja ammatikseen pitänyt pitkälinjan aikuiskouluttaja, hyvinvointiyrittäjä, henkinen valmentaja ja NLP- ja suggestoterapeutti.
Email: info@sampsakorhonen.fi

Kysy meiltä seksistä ja parisuhteesta mitä tahansa.
Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijalle täältä.

Lue Sampsan vastaus myös näistä aiheista:

Vierailulla Intiassa ET:n kolumnisti Minna Lindgren törmäsi kysymyksen: ”Miten täydellistä yhteiskuntaa voi vielä kehittää?”

Vietin viisi päivää Intian Jaipurissa kirjafestivaalilla, joka kerää vuosittain yli 80 000 hengen yleisön. Kuudessa suuressa teltassa käytiin etupäässä englanniksi keskusteluja kirjojen nostamista aiheista, eikä Euroopasta tuttua markkinahumua näkynyt. Eniten puhutti identiteetti. Mille se rakentuu, kun kotimaa ja kieli eivät enää ole pysyviä seikkoja? Olin kaukana Suomesta, henkisesti vielä kauempana kuin fyysisesti. Meillä ministerit uskovat, että kansalaisuuden voi päätellä ulkonäöstä.

Kirjailijat kuljetettiin autolla hotellilta festivaalille varhain joka aamu. Liikennettä hidastivat ruuhka, ajotyyli ja eläimet, kuten kameli, villisika ja lehmä. Koska reitti kulki läpi kaupungin, saimme päivittäin vilauksen suurkaupungin väestöstä.

Huonoimmassa asemassa olevat heräilivät kadulla. Lapset ja aikuiset keräsivät roskia sytyttääkseen nuotion. Hieman paremmin meni niillä, jotka kömpivät ulos pahvimajoista. Vielä onnekkaampia olivat jätepellistä hökkelinsä kyhänneet. Vasta näiden jälkeen päästiin länsimaisittain ajatellen kurjaan kaupunginosaan, keskelle rähjäisiä betonitorneja. Lopulta tulimme festivaalialueelle palatsiin, jonka omistaja, herra Diggi, antoi kotinsa tapahtuman käyttöön.

Eräällä ajomatkalla tutustuin intialaiseen feminististä kirjallisuutta kustantavaan naiseen, joka esitteli maanviljelijöiden leskien elämästä kertovaa kirjaa. Intiassa ei ole maataloustukia, ja vuosittain yli 10 000 viljelijää tekee itsemurhan menettäessään sateen tai tulvan takia satonsa. Jäljelle jäävät lesket, jotka jatkavat työtä ja perhe-elämää. Ystäväni sanoi, ettei voi tulla Suomeen. ”Masentuisin”, hän hymähti väsyneesti. Intiassa feminismin tavoitteet ovat totisesti toiset kuin Suomessa.

Meille yhteiskunta ei ole koskaan valmis.

Me viisi pohjoismaista kirjailijaa herätimme uteliaisuutta. Yhteiskuntakriittiset murha- ja rikoskirjat tunnettiin, ja minun kirjani niputettiin osaksi Nordic Noiria. Meiltä kysyttiin, miksi onnellisissa maissa kirjoitetaan romaaneja ikävistä asioista. Selitimme, että pohjoismainen hyvinvointi perustuu jatkuvalle kritiikille. Meille systeemi ei ole koskaan valmis. Voitamme Pisa-kisan ja panemme peruskoulun remonttiin.

Intian näkökulmasta yhteiskuntamme ovat täydellisiä. Meillä tasa-arvo on totta. Sukupuoli, vanhemmat, uskonto tai kieli eivät lukitse ihmisen kohtaloa. Ilmainen koulutus, maksuton terveydenhoito, sananvapaus, puhdas ilma ja vesi. Ei korruptiota, ei järjestäytynyttä rikollisuutta. Mitä vielä voi toivoa?

Yleisöni oli kiinnostunut yli 90-vuotiaiden suomalaisten satiirisista seikkailuista. Kuolemastakin puhuimme. Kun meillä kuoleva vanhus siirretään kotoa sairaalaan, Intiassa tehdään toisinpäin. Kotonahan ihmisen kuuluu kuolla.

Kirjoistani intialaiset ymmärsivät oleellisen: hyvinvointi synnyttää itsekkyyttä.

Toimittaja ja kirjailija Minna Lindgrenin kolumni on ilmestynyt ET-lehdessä 8/2018.

ET:n toimituspäällikkö Elina aikoo (jälleen kerran) muuttaa kotinsa viherkeitaaksi ystäviltä saatavien pistokkaiden avulla.

Yhtenä aamuna huomasin jukkapalmun juurella kaksi pikkuruista sientä. Ne olivat kirkkaanoransseja ja näyttivät ihan leluilta. Kun puristin palmun vartta, se painui kasaan kuin vaahtomuovi. Olin kastellut sen kuoliaaksi.

Seuraavaksi yritin anopinkielten kanssa. Painelin ruukkuihin lannoitetikkuja pakkauksen ohjeen mukaan, kahtena keväänä vaihdoin mullat. Kasvit olla möllöttivät. Ne eivät kasvaneet, jos kohta eivät näyttäneet kärsivänkään. Kolmantena keväänä kyllästyin niiden mykkään mielenosoitukseen.

Tuo taitaa olla kuollut, anoppi sanoi keittiön ikkunalaudalla tönöttäneestä kaktuksesta. Se oli näyttänyt samalta niin kauan kuin muistin.

Kadehdin ihmisiä, joilla on isoja, hyvinvoivia viherkasveja. Ystävän peikonlehti kasvaa silmissä, vaikka hän vannoo ettei ole neljään vuoteen vaihtanut multia tai hoitanut sitä muuten kuin kastelemalla. Kaikki kukoistavien kasvien emännät väittävät, ettei heillä ole mitään salaisuutta. ”Kastelen muistaessani”, he sanovat.

"Olen ajatellut nimetä kasvini antajiensa mukaan."

Tänä keväänä olen jälleen kerran päättänyt tulla yhdeksi heistä. Alku on lupaava: joulun alla ostamani huonekuusi on tulkintani mukaan yhä hengissä. Joka viikonloppu kannan sen kylpyhuoneeseen ja sumutan sen kukkakaupasta saamieni ohjeiden mukaan.

Yhtenä lauantaina sumutellessani sain mahtavan idean. Mitä jos en tällä kertaa ostaisikaan uusia kasveja, vaan pyytäisin tutuilta pistokkaita? Voisin kuuluttaa erityisen helppohoitoisia kasveja, joilla on kasvuhistoria ja asenne kohdallaan. Rahaakin siinä säästyisi.

Kerjuu oli menestys. Tulossa on aloeta, juorua, peikonlehteä, enkelinsiipeä, vehkaa, rahapuuta ja joulukaktusta. Olen ajatellut nimetä ne antajiensa mukaan. Jos joku niistä on allapäin, voin puhutella nimeltä ja kysyä, mikä harmittaa.

Toisaalta voi kyllä olla liian iso kynnys heittää Annaleena, Kirsi tai Jarmo biojätteeseen. Ehkä mietin sitä nimeämistä vielä.

Elinvoimaista kevättä!

Elina Salo, toimituspäällikkö
elina.salo@sanoma.com

Kirjoitus on ET-lehden pääkirjoitus numerossa 7/18.

Toimituspäällikkö

elina.salo@sanoma.com