Milano ruokki planeettaa. Näin matkamies Jaakko Selin muistaa Expo-kokemuksensa, josta hän kirjoittaa kolumnissaan.

Milanon rautatieasemalle ilmestyi kaksi vuotta sitten lasikuituisista vihanneksista prässättyjä renessanssipatsaita.

– Se on ensimmäinen merkki lähestyvästä Milanon Expo 2015 -maailmannäyttelystä, valaisi vuokra­isäntäni, arkkitehti Michele.

– Mutta älä vielä innostu, olemme Italiassa ja mitä vain voi tapahtua.

"Olemme Italiassa ja mitä vain voi tapahtua."

Kun Milanon Expon avajaisiin oli vuosi aikaa, asuin jälleen Michelen suunnittelemassa huippumakeassa Hotel Concoct -huoneistossa.

– No nyt alkaa mennä täysin pieleen, kaikki sisäänkäynnit ja asemat eivät valmistu koskaan, ja rakennusurakoista paljastuu joka päivä uutta kähmintää, Michele harmitteli.

Seuraava työmatka osui Expon avajaisiin, viime vappuun.

– Et mene! Et osta niitä pimeitä avajaislippuja 500 eurolla, Michelen komento kuului.

Eikä olisi kannattanutkaan, sillä seuraavan aamun Corriere della Sera -lehti otsikoi, että kaduilla oli kuin täysi sissisota ja hylättyjä lippuja olisi lopulta voinut poimia katukäytäviltä.

Gourmet-herkut mielessä

Tunnustan. En ole koskaan ollut olympialaisissa, en Disneylandissa enkä U2:n konsertissa. Mieleni teki päästä edes kerran elämässä maailmannäyttelyyn, kun sellaisen portit tuntuivat jatkuvasti olevan edessäni sepposen selällään.

– Etkös muka kerran käynyt Euroviisuissa? Michele sivalsi.

Teen matkoja Milanoon usein, joten en pitänyt Expon kanssa kiirettä. Mutta miten maailma muka oli uuden ajan kynnyksellä?

Me Härmässä emme saaneet kuulla koko asiasta hiiskaustakaan, vaikka Italia oli jo avannut oven tulevaisuuteen. Tai niin ainakin Italian pääministeri oli kuulemma väittänyt.

Onneksi minulla oli varma tietolähde paikan päällä Milanossa. Pian Michele pirauttikin. Hän halusi kertoa, että Hotel Concoctin pieni kaupunkipuutarha oli valmistumassa. Innostuin oitis.

– Ja ehkä mahdut Expoonkin. Sieltä on lomautettu kesäksi puolet työntekijöistä, kun kävijäennusteet eivät tunnu toteutuvan.

Varasin heti Micheleltä huoneen syyskuun aluksi.

Kun lopulta istuin urbaanilla pikku terassillani Milanossa, isäntä toi mukavia terveisiä. Kaksi pulloa kylmää Ghisa-olutta ja iltalipun Expon maailmannäyttelyyn.

– Näitä pilettejä alettiin lopulta myydä pilkkahintaan viidellä eurolla, ja nyt kaikki näyttelyn työntekijät on jouduttu haalimaan takaisin pakkolomalta.

Illalla vihkiytyisin tulevaisuuden saloihin maailman parhaiden arkkitehtien luomissa tyylikkäissä paviljongeissa ja maistelisin design-astioilta tuntemattomia eksoottisia gourmet-herkkuja. Olihan maailmannäyttelyn pääteema tällä kertaa ”Ruokkikaa planeetta”.

Basmatiriisitalosta vain ranskanperunoita

Kello kuudelta olin ajautunut vellovassa ja hikisessä ihmismassassa jo lähelle portteja. Kello seitsemältä etsin ostareilta näyttävistä rakennuksista huippuarkkitehtuuria. Kello kahdeksalta kaikkialla huudettiin ja jonotettiin, ja Saudi-Arabian paviljongin edessä sai valokuvata itsensä aidon valkopukuisen arabin kanssa.

"McDonald’silla ja Coca-Colalla näyttivät olevan kulman suurimmat pytingit."

Joka puolella odotettiin ja ahmittiin pikaruokaa. Aivan kaikki mässyttivät jotain. Basmatiriisiä esittelevässä talossa sai tunnin jonotettuaan vain ranskanperunoita, ja McDonald’silla ja Coca-Colalla näyttivät olevan kulman suurimmat pytingit. Sudanin paviljongin portailla kuhisevat ihmiset heittelivät roskaruuan jämiä mihin sattui. Ruokkikaa planeetta!

Kello yksitoista näin vielä odotetun spektaakkelin. Expon symboli, Michelangelon innoittama torni nimeltä Elämän puu soi, syöksi raketteja ja lasersäteitä, sylki savua ja tulta.

Lopuksi jonotin kaksi tuntia keskustan junaan.

Aamulla Michele ei kysynyt mitään.

– Ajattele, pariisilaisille jäi vuoden 1889 maailmannäyttelystä Eiffel-torni. Mitä meille jää tästä? 37-metrinen Elämän puu!”

Kolumni on julkaistu alunperin ET Matkaopas -lehdessä 1/2016.

 

Jaakko Selin

on toimittaja, tyyli- nikkari ja tv:stä tuttu maailmanmatkaaja.