Kirjailija ja käsikirjoittaja Johanna Sinisalo ja hänen isosiskonsa, toimittaja Päivi Sinisalo ovat nyt ystävykset vailla vertaa.

Tinkimätön asenne on poikinut Johannalle Finlandia-palkinnon ja menestystä käsikirjoittajana, Päiville puolestaan huikean uran Yhdysvaltojen kirjeenvaihtajana MTV3:n ja STT:n leivissä sekä vapaana toimittajana.

Rakkaudessa siskokset ovat tehneet rohkeita ratkaisuja toisiaan tukien. Kumpikin elää nyt toisessa liitossaan ja ylistää siskon kumppania huipputyypiksi.

Kotoa peritty rakkaus kieleen, kirjallisuuteen ja lukemiseen on edelleen molempien elämän kes­kiössä. Samoin tiukka työmoraali. Se, mihin ryhdytään, tehdään täysillä.

Tiskivuorot tasan

PÄIVI: Perheeseemme syntyi kolme siskosta kolmen vuoden sisällä.  Ensin isosiskomme Marjaana, sitten minä ja siitä puolentoista vuoden kuluttua Johanna.

JOHANNA: Olimme tiivis paketti kuin Tupu, Hupu ja Lupu.  Asuimme varhaiset vuotemme Sodankylän Ahjovaarassa. Isä työskenteli tutka-asemalla Ilmavoimien aliupseerina. Lapsuudenmaisemamme oli lappilaista kivikkoa. Meillä oli aina seuraa toisistamme.
Marjaana ehti käydä Sodankylässä ensimmäisen luokan, sitten isä sai siirron Tampereelle. Muutimme Aitovuoreen hyvin vartioidulle sotilas­alueelle. Siellä oli niin turvallista, ettei ovia tarvinnut lukita.

PÄIVI: Alueella oli paljon samanikäisiä lapsia. Juoksentelimme naapureissa ja kaikki katsoivat toistensa perään. Kasvuympäristö rohkaisi omatoimisuuteen. Kun tulimme koulusta kotiin, osasimme taatusti tehdä voileivät itse. Ruoka-ajoista pidettiin tiukasti kiinni. Kun isä tai äiti vihelsi pilliin, oli tultava viivyttelemättä. Välillä se harmitti.

JOHANNA: Pelisäännöt olivat selkeitä ja niitä noudatettiin. Herkkujen jakamisessa olimme millintarkkoja, ja jakaja sai osansa viimeisenä.

PÄIVI: Tiskivuorot ja siivouksen jaoimme myös tasan. Löysäily tai hutilointi ei tullut kuuloonkaan, mistä on myöhemmässä elämässä ollut hyötyä.

JOHANNA: Opimme, että jos jotain tehdään, se tehdään kunnolla, vaikkapa ruoka. Meillä syötiin sellaisia ruokia ja käytettiin raaka-aineita, jotka olivat tuolloin paljon aikaansa edellä. Isä toi ulkomaan koulutusmatkoiltaan vaikutteita. Kotoa perin rakkauden ruoanlaittoon, niin kuin Marjaanakin.

PÄIVI: Minulla ei ole kiinnostusta siihen lajiin, mutta olen innokas apukokki.

JOHANNA: Meillä on vuosia ollut perinne, että vietämme juhannukset ikääntyneiden vanhempiemme luona Tampereen Aitolahdella. Ruokavuorot on jaettu niin, että kukin perhekunta huolehtii yhden päivän ateriat, ja muut saavat levätä.

PÄIVI: Kun tulemme yhteen, olemme kuin italialainen perhe. Puhumme ja nauramme paljon ja äänekkäästi.

Huomio!

Lue lisää ET-lehden suosittuja ihmissuhdejuttuja täältä.

Politiikkaa potalla

PÄIVI: Kotona luettiin aina. Isän laajasta kirjahyllystä löytyi jatkuvasti uusia aarteita.

JOHANNA: Joululahjaksi saimme kirjoja, kun naapurin lapset saivat muotileluja. Lisää lukemista löytyi kotiin tulevista sanoma- ja aikakauslehdistä.

PÄIVI: Johanna oppi lukemaan 2,5-vuotiaana. Muistan, miten hän istui potalla ja ahmi tietosanakirjaa. Vanhempiemme kertoman mukaan kerran, kun eräs Ilmavoimien majuri tuli tekemään tarkastusta tutka-asemalle, hän poikkesi meillä. Johanna istui potalla ja luki sanomalehteä. Majuri kysyi: ”Lukeeko hän lehdestä vain sarjakuvat vai onko hän kiinnostunut myös politiikasta?”

JOHANNA: Lukutaitoni selvisi vanhemmille, kun osasin kääntää sivun oikeassa kohdassa heidän lukiessaan meille satuja. Lukeminen on ollut minulle aina yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Yksi syy lukuintooni saattoi olla voimakas likinäköisyys. Kun ympäröivä maailma oli sumua, kirjat avasivat kirkkaita maisemia.

PÄIVI: Lasit saatuaan Johanna ihmetteli maton raitoja, joita ei ollut aiemmin erottanut.

"Kadehdin pikkusiskon lukutaitoa, mutta tukka hänelle kasvoi myöhään."

PÄIVI Minulla oli silloin hurja leikkausvaihe meneillään. Olin saksinut verhot, maton hapsut ja siskolle nyrhin otsatukan. Aiheutin Johannan silmälaseille paljon onnettomuuksia. Muistan, miten niitä liimailtiin ja teippailtiin.

JOHANNA: Hyvin nuorena aloin lukea yli ikäkausi­rajojen. Kun sairaana en päässyt kirjastoon, isän hyllystä löytyi luettavaa. Mukavuusalueelta poistuminen ruokki älyllistä uteliaisuutta. Olin kiinnostunut tietosanakirjoista, avaruudesta, planeetoista ja tulevaisuudesta jo silloin.

Vinkki! Mistä tunnet sä ystävän – ja mistä et? Näin eroat uuvuttavasta ystävästä

Limudiskon puskuri

PÄIVI: Suurin kuilu meidän siskosten välillä on varmasti ollut teini-iässä, jolloin muutokset olivat nopeita ja pienikin ikäero tuntui suurelta. Asuimme kuitenkin aina samassa huoneessa, joten kovin leveäksi kuilu ei kasvanut.

JOHANNA: Rahan arvon opimme teineinä nopeasti. Jos halusimme jotain, rahat siihen oli ansaittava itse. Lukiolaisena Päivi oli töissä tamperelaisessa tavaratalo Otrassa ja hommasi minutkin sinne.

PÄIVI: Kotoa piti ensin kinuta lupa työntekoon. Se heltisi sillä ehdolla, ettei koulu kärsi.

JOHANNA: Lomilla lähdin aina reissuun niin pitkäksi aikaa kun mahdollista ja liftailin ympäri Eurooppaa. Se oli villi vaihe.

PÄIVI: Lakkiaiskeväänä jännitin, ehditkö reissuiltasi ajoissa juhlimaan. Päädyimme molemmat sitten opiskelemaan Tampereen yliopistoon.

JOHANNA: Sinä olit suuri vaikuttaja sille, että ylipäänsä halusin jäädä Tampereelle. Yliopistossa pääaineeni oli draama.

Shokkiuutinen Sokoksella

JOHANNA: Tulin äidiksi kesken opintojen, 22-vuotiaana.

PÄIVI: Muistan vieläkin kun kerroit olevasi raskaana. Olimme Tampereen Sokoksella ja tieto tuli täytenä yllätyksenä. Olin kuin puulla päähän lyöty.

JOHANNA: Minä ajattelin asian hyvin käytännöllisesti. Tiesin, että saatavilla oli hyvät päivähoitopalvelut ja opiskelija-asunto perheelle. Oli itsestään selvää, että lapsi kulkisi mukana kaikkialla, niin rock-konsertissa kuin ravintolassa. Elämä ei loppuisi äitiyteen. Teiltä siskoiltakin saatoin saada apua lapsenhoidossa.

PÄIVI: Ihailin tapaasi olla äiti, ja Marjaanalle taisit olla kimmoke perheen perustamiseen. Toisaalta tuntui hassulta, että sinä maailmankansalainen ja kuopus menit meistä ensimmäisenä naimisiin.

JOHANNA: Nuoruudenliiton kariuduttua löysin rinnalleni sopivan kumppanin. Olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta. Patikoimme joka vuosi pitkiä reittejä eri puolilla maailmaa. Isäni seuraa aina etenemistämme Google Earthista.
80-luvun loppupuolella näimme lähinnä perhe­juhlissa. Tein uraa mainosalalla, ja sinullakin oli omat kiireesi. Kun sinä perustit perheen ja muutit ensimmäisen puolisosi työn perässä Amerikkaan, olin iloinen hyvästä syystä vierailla Atlantin takana.

Tee testi: Pelkäätkö liikaa tyhjää tilaa?

Tukea Skypessä

PÄIVI: Amerikan-vuosina kaipasin siskojani valtavasti. Mieheni matkusti paljon, ja vieraassa kulttuurissa turvaverkon luominen oli vaikeaa.  Omat haasteensa toi kirjeenvaihtajan työ, joka sitoo 24 tuntia vuorokaudessa seitsemän päivää viikossa. Erityisesti hankalan avioeron aikoihin yhteys siskoihin oli pelastus. He tukivat minua Skypessä ja auttoivat pahimman yli. Ilman heitä en olisi selvinnyt.

JOHANNA: Ei ole asiaa, josta emme voisi puhua. Välillämme on syvää uskoutumista. Kun muutit viime vuoden lopulla uuden puolisosi luo Lontooseen, tuntui kuin olisit tullut naapuriin. Meillä on ollut sääntö, että toisen poikakavereista on oikeus olla pitämättä. Roger kuitenkin hurmasi koko suvun.

PÄIVI: Muutamien epätoivoisten nettideittien jälkeen se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Hyvä niin, sillä olin pyhästi päättänyt, että se on viimeinen kerta, kun menen sokkotreffeille.

JOHANNA: Julkisuuden suhteen olemme kovin erilaisia. Minä tulen esiin suunnilleen kerran vuodessa ja sitten taas katoan. Kirjeenvaihtajavuosina olit jatkuvasti televisiossa. Tuntui ihmeelliseltä nähdä, miten sen hauskan, lämpimän ja arkisen ihmisen nahoista kuoriutui piinkova ammattilainen, joka artikuloi huolellisesti: ”Täällä Päivi Sinisalo, Washington.” Olit kuin Teräsmiehen reportterityttöystävä Lois Lane.

PÄIVI: Kirjoittamiasi tv-sarjoja en ole katsonut, koska olen ollut maailmalla. Ällistyttävät kirjasi olen lukenut. En voi kuin ihmetellä mielikuvitustasi, vaikka merkit siitä olivat luettavissa jo sinun ollessa pikkutyttö!

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.