Luonnon terveysvaikutuksia nivovat bisnekseensä myös yksityiset hoiva-alan yritykset.
-
Mielenkiintoinen artikkeli
Uusi suomalainen dieetti: "Verenpaine, refluksitauti ja fibromyalgian oireet loppuivat"
Luonnolla on luultua suurempi vaikutus terveyteen – erityisesti masennusten ja muistisairauksien ehkäisyyn ja omahoitoon.
Ikäinstituutissa tehtyjen havaintojen mukaan, mitä heikommassa kunnossa ihminen on, sitä enemmän hän kaipaa luontoon ja voi ulkoilusta hyötyä.
Kuinka paljon täytyy ulkoilla?
Ikäinstituutin vanhempi tutkija ja dosentti Erja Rappe on tutkinut ulkoilun vaikutusta ikääntyneiden hyvinvointiin. Rappen mukaan jo 10–15 minuutin oleskelu luonnossa tuottaa terveyshyötyjä. Kesällä on hyvä kuljeskella ulkona pihalla, puistoissa, rannoilla.
– Luonnolla on elvyttävä vaikutus. On tutkittu, että luonnon elvyttävät vaikutukset näkyvät muun muassa verenpaineen ja sykkeen laskuna, stressitason madaltumisena ja vastustuskyvyn parantumisena. Lisäksi luonto innostaa liikkumaan, Rappe kertoo.
Uusi lääke masennuksen hoitoon
Luonnon hyvinvointivaikutusten on havaittu vaikuttavan positiivisesti erityisesti muistisairaiden ja masentuneiden vanhusten elämänlaatuun. Rappen mukaan laitos- ja palveluhoidossa olevat vanhukset kokevat itsensä sitä terveemmiksi, mitä enemmän he pääsevät ulkoilemaan.
Muistisairaiden vanhusten kognitiiviset kyvyt ja mieliala paranevat, kun he pääsevät ulos. Masentuneet vanhukset puolestaan rauhoittuvat ja heidän mielialansa kohenee.
– Voisi jopa ajatella, että ulkoilua turvalliseksi koetussa, viihtyisässä ympäristössä voitaisiin käyttää masennuslääkkeenä, Rappe summaa.
Suomeen luvassa teemallisia hoivakoteja
Hoiva-ala etenkin yksityisellä puolella on herännyt vastaamaan ikäihmisten yksilöllisiin tarpeisiin, esimerkiksi haluun ulkoilla.
Esimerkiksi Attendo on avannut Ulkoilu & Puutarha -teemakodin ikääntyneille Espoon Olariin.
– Attendolla on useita teemakoteja Ruotsissa ja niistä on saatu erittäin hyviä tuloksia. Halusimme kokeilla tätä myös Suomessa. Teemallinen hoivakoti tuo vaihtelua tämän hetken perushoivakotitarjontaan, Attendon laatu- ja kehitysjohtaja Paula Pohto-Kapiainen kertoo.
Vastaavia on tekeillä Ouluun ja Jyväskylään.
Taustaa: Geriatrian professori Jaakko Valvanne puolustaa omatoimisuutta.