Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen kannustaa jokaista löytämään liikuntamuodon, josta aidosti nauttii. Nieminen uskoo siihenkin, että Suomi saa vielä olympialaiset järjestettäväkseen. 

Vaasassa 64 vuotta sitten syntynyt Risto Nieminen on ollut intohimoinen liikkuja lapsesta pitäen. Mikään laji ei ole vieras eikä yksikään ylitse muiden. Se sopii rooliin, joka pitää täyttää, kun johtaa urheilun kattojärjestöjä.

Kori- ja käsipalloa Nieminen on pelannut sarjatasolla, lento- ja jalkapalloa muuten vain aktiivisesti. Sulkapalloa, tennistä ja golfia hän harrastaa edelleen aikuisten poikiensa Jorman ja Sakarin kanssa.

Joukkuelajeihin paljon reissaavan miehen aika ei enää tahdo venyä, sillä ”muiden kannalta ei ole kivaa, jos joku käy peleissä vain kerran kuukaudessa”.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vuoden 1952 olympialaiset

Kun puhelimessa ehdotin tapaamista Kalastajatorpalla, Nieminen innostui. Eikä syynä ollut vain se, että hän sattuu asumaan Munkkiniemessä ja että Fiskiksellä on hyvä brunssi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuonna 1952 Kalastajatorpalla kruunattiin Suomen Neidoksi Armi Kuusela, josta tuli myöhemmin Miss Universum. Samana vuonna pidettiin maassamme olympialaiset, toistaiseksi ainoat.

–Se oli meille suurta avautumisen aikaa. Suomi sai ensimmäistä kertaa kansainvälistä huomiota muutenkin kuin sodan osapuolena.

Tuskin monikaan hotellin aulassa tunnistaa Niemistä, jota on tituleerattu ”suomalaisen urheilun pääideologiksi” ja ”urheiluvaikuttajien ykköseksi”. Niin hän tahtookin.

Kun häneltä kysyy, miksei hän ei ole enemmän julkisuudessa, vastaus kuuluu: ”en halua olla lausuntoautomaatti”. Se ei ole vaatimattomuutta, vaan sitä, että uskoo pikemminkin tekoihin kuin sanoihin. Että johtamisen suunta on alhaalta ylöspäin.

Voittamisen leikkiä

Nieminen on monessa yhteydessä todennut, että urheilu on leikkiä. Lapsista sanotaan, että he leikkivät tosissaan ja että leikki on heidän työtään.

–Lapsi pystyy eläytymään niin voimakkaasti, että oikeasti kokee olevansa joku toinen tai jossain muualla. Pikkupoikana maalla kuvittelin olevani intiaani, joka soutaa kanootilla järvellä. Aikuistuessa tämä kyky huononee, paitsi kenties taiteilijoilla ja kirjailijoilla.

Niemisen ajattelussa lasten viattoman kisailun tilalle astuu aikuisella urheilu. Sillä hän tyydyttää sisäisen leikkimisen tarpeensa. Aikuinen kuitenkin tarvitsee sääntöjä, koska hänen mielikuvituksensa ei enää riitä siihen, että mentäisiin vain yhdessä pihalle touhuamaan.

Kyky heittäytyä liikunnan leikkiin pitää aikuisen vireänä. Huippu-urheilu on tuottanut tilanteen, että siitä voi saada myös rahaa ja mainetta.

–Jokainen tämän ikäinen, joka pelaa jossakin sarjassa, tajuaa, että se on leikkiä.

"Pelaamisen hauskuus tulee siitä, että yrittää voittaa. Mutta sillä, kuka voittaa, ei ole merkitystä."

Tätä urheilun paradoksia eivät kaikki ymmärrä, vaikka se on tärkeä erityisesti junioreiden kannalta. Oleellista on, että nuoret kehittyvät pelin sisällä, ei se, että valmentaja paukuttaa kymmenvuotiaiden päähän syvällistä voittotaktiikkaa.

–Meidän kaukalon tai kentän laidalla seisovien vanhempien ja isovanhempien kannattaa muistaa, että kun kannustaa jälkikasvua, ydin ei ole se, että lapsi pärjää ja voittaa. Pääasia on, että hänellä on hauskaa ja hän nauttii tekemisestään.

Seniorit liikkeelle

Niemisen johtamien, ensi vuoden alusta yhdistyvien urheilujärjestöjen tavoite on saada suomalaiset ylös sohvanpohjalta. Jo päiväkodeissa liikutaan liian vähän, ja sama meno jatkuu koulussa. Lapset kuljetetaan autolla tunnin treeneihin, joissa puolet ajasta kuluu seisoskellessa.

Urheilujärjestöissä ja -seuroissa senioriliikunta on oleellinen osa toimintaa. Niin pitää ollakin, kun katsotaan suomalaisten ikärakennetta.

–Esimerkiksi Suomen voimisteluliiton toiminta kattaa kaikki ikäryhmät. Se nähtiin viime kesänä Gymnaestrada-tapahtumassa, jonka vanhimmat osanottajat olivat 90-vuotiaita.

Suomalaisten helmasynti on nauttia kärsimyksestä, jonka tuottaa esimerkiksi raskas juoksulenkki. Ei kuitenkaan ole motivoivaa, jos on lenkin jälkeen täysin kuitti ja oksentaa. Jos liikunta on vastenmielistä, siitä tuskin muodostuu rutiinia.

–Vuosikymmenet meillä kouluissa luotiin lapsille vaurioitunut suhde liikuntaan erottelemalla tunneilla jyvät akanoista. Joku jäi aina viimeiseksi, mikä on nöyryyttävää.

Tärkeintä on, että jokainen löytäisi lajin, jonka parissa viihtyy stressaamatta. Ei tarvitse olla maailmanmestari voidakseen nauttia hiihtämisestä ja talvisesta luonnosta.

Olympialaiset taas Suomeen?

Olympiastadion on ympäröity verkko- ja vaneriaidalla. Kaikkialla on rakennustelineitä, kontteja, kaapelikeloja ja varoitusvärein maalattuja suoja-aitoja. Vain 72 metriä korkea torni kohoaa koskemattomana ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Meneillään oleva iso saneeraus valmistuu vuonna 2019.

–Tämä alue on suoranaista kansallisympäristöä ja Suomen historian kannalta merkittävä, Nieminen viittilöi Oopperan ja Finlandia-talon suuntaan.

Voisiko se joskus olla olympialaisten näyttämö?

–Kun KOK:n agenda 2020 etenee, pidän täysin mahdollisena, että Suomessa järjestetään kisat 2030-luvulla. Helsinki olisi niille aivan loistava paikka.

Artikkeli on ote ET 13/2016:ssa julkaistusta henkilöjutusta.

Tieto

Risto Nieminen

Syntynyt 1951 Vaasassa.

Perhesuhteet Kolme aikuista lasta.

Työura Opiskelijoiden liikunta-liiton pääsihteeri, Suomen urheilumuseon johtaja, Urheilutelevision toimitusjohtaja, Veikkauksen toimitusjohtaja.

Luottamustehtäviä Yhdistyvien Suomen olympiakomitean ja Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaation puheenjohtaja, Kansainvälisen olympiakomitean kestävän kehityksen komission jäsen, Pekingin talvikisojen 2022 koordinaatiotyöryhmän jäsen.

ei nöyryytetty, liikkuvainen

Ja vähintään yhtä moni innostui koululiikunnasta harrastamaan liikuntaa myös aikuisena. Olin aina viimeinen joukkueeseen valittu, mutta iloinen siitä, että pääsin kuitenkin mukaan.  Ei siinä ollut mitään nöyryyttävää - kaikki eivät voi olla hyviä kaikessa! Monella muulla tunnilla oli osaajat ja ei-osaajat - onko sekin nöyryyttävää.

Tällä puheella saadaan aikaa se, että mediassa kerrotaan urheilun voitto/häviöstä sanoilla kyykyttää, murskata - ja kyllä - nöyryyttää. Näitä sanoja ei saisi olla rehdissä urheilussa, jossa joku voittaa, joku ei. Onko tämä nyt otettava niin, että syy kielenkäyttöön on koulu-urheilun peruja?   

Sisältö jatkuu mainoksen alla