Rochesterissa 12.5.2020

Kevät on myöhässä täällä Ontario-järven eteläpuolella. Keittiöni ikkunan edessä kasvava Cornus florida – puu, jonka kukat koristavat blogini pääsivua, on tavallisesti äitienpäivänä melkein täydessä kukoistuksessa, mutta nyt nuput ovat vasta viiriäisen munan kokoiset. Eilen satoi luntakin; ei se ole epätavallista toukokuussa täälläkään, joskaan ei ihan jokavuotista.

Kuvan selitykset: Brighton on esikaupunki, jossa asumme ja sen hallinnon korkein viranomainen on ’supervisor’, joka tällä hetkellä on Bill Moehle. Hän on varsin pitkä mies, 203 cm eli vähän enemmän kuin etäisyys, jota on noudatettava kohdatessa ihmisiä. Bill M. on suosittu mies – ei kukaan toivo hänen kaatuvan.

New Yorkin valtion kuvernööri Andrew Cuomo pitää arkisin keskipäivän aikaan tiedotusvälineiden edustajien läsnäollessa televisioidun tiedotuksen koronatilanteesta koko valtiossa. Hänen esityksiään on ilo seurata; ne ovat asiallisia, selkeitä ja realistisia. Nämä kuuluvat monen tuttavani päivärutiineihin, ja varmaan osalta niiden ansioista me eläkeikäiset ihmiset jaksamme (toistaiseksi) elää arkeamme toiveikkaina. Työikäisillä on suurempia ja pienempiä huolia, erityisesti taloudellisia, vaikka liittovaltioilla ja -hallituksella onkin monia yrityksiä COVID-19 epidemian haittavaikutusten lieventämiseksi. Riippuen viime vuoden tuloista, aikuiset asukkaat - eivät kaikki! - ovat viime viikoina saaneet tililleen tai shekkeinä maksimissaan 1200 dollarin 'stimulus maksun' ja New Yorkin valtiossa on elokuun 20. päivään saakka kielletty häätämästä asukkaita, vaikka vuokria ei olisi maksettu. Paljon inhimillistä hätää jää kuitenkin tukitoimien ulkopuolelle, eivätkä tuet ole monelle läheskään riittäviä.

Rajoitusten purkaminen on täälläkin polttava puheenaihe, sillä joissakin osissa laajaa mannerta epidemia näyttää heikkenemisen merkkejä ja liike-elämän edustajat toivoisivat toimintansa käynnistämistä ja työpaikoiltaan lomautetut sitä, että palkka taas juoksisi. Kiistaa on siitä, kuka päättää, kuinka nopeasti palataan normaaliin. Talous vai terveys, siinä kysymys! Näyttää siltä, että valtioiden kuvernöörit ovat ryhtyneet laatimaan omien valtioidensa aikatauluja huolimatta siitä, että maan presidentti haluasi mahdollisimman pikaista normalisointia. New Yorkin valtiossa ’lockdown’ jatkuu toukokuun 15. päivään saakka ja sen jälkeen eri osat valtiosta avautuvat eri tahtiin. New York Cityn sairastuvuus- ja kuolinluvut ovat vieläkin niin korkealla, ettei siellä kiirehditä eristysmääräysten purkamista.

Meillä päin vapautuvat rajoituksista toukokuun lopulla ensin teollisuus ja rakentaminen sekä jotkut kauppaliikkeet. Sitten odotetaan kaksi viikkoa ja tarkistetaan tilanne. Seuraavaksi on vuorossa lisää kauppaliikeiden avautumisia, kiinteistökauppa ja ammatinharjoittajien palvelut. Taas odotetaan kaksi viikkoa ja katsotaan tilannetta. Ravintolat, baarit ja hotellit tulevat vasta tämän jälkeen ja lopulta seuraavan kahden viikon päästä taide- ja viihdetilaisuudet ja -tapahtumat, koulut ja kirkot. Kuitenkin turvaväli- ja kasvosuojusohjeistus pysyy voimassa toistaiseksi.

Ihmiset tuntuvat vieläkin hyväksyvän rajoitukset ja seuraavat ja odottavat viranomaisten ohjeita. Keksitään kaikenlaista, jotta palvelut kaikesta huolimatta toimisivat ja ihmiset saisivat iloakin elämäänsä. Ehkä kirjoitan tästä vielä enemmänkin kuin seuraavant kappaleet.

Eilen oli naapurimme Eleanorin 95-vutisyntymäpäivä, jota lähes koko naapurusto juhli noin 30 auton paraatilla hänen talonsa editse. Eleanor näkyy kuvassa oikealla sinisessä asussaan. Autojonoa vetää poliisiauto; tuttu poliisi pyydettiin mukaan autoineen sekä juhlistamaan tapahtumaa että turvaamaan paraatin sujuminen. Eipä meistä haittaa liikenteelle ollut, sillä normaalistikin hiljaiset katumme ovat viime aikoina olleet lähes autiot, mitä nyt kävelijöitä ja koirien ulkoiluttajia on liikkunut.

Tämä oli yllätys Eleanorille, joka oli oikein ihastuksissaan huomionosoituksesta ja suosiostaan. Meistä naapureista taas oli mukava järjestää tapahtuma piristämään omaa korona-arkeamme. Eleanorin tuntevat melkein kaikki, sillä hän on asunut talossaan 52 vuotta ja eläkevuosinaan ulkoiluttanut pikkukoiraansa kotikaduillamme pysähtyen juttelemaan, kun on tullut tuttu vastaan.

Aurinko ilmestyi näkyviin, joten lähdenpä tästä tarkistamaan, miten puiden kukkiminen edistyy.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja joutui naimisiin Ameriikan maalle, New Yorkin valtion Rochesterin kaupunkiin, juurtui sinnekin ja rimpuilee nyt irti parinkymmenen vuoden jälkeen, eläkeiän kynnyksellä. Liian on paljon elämän täytettä saatavilla, mutta onhan Suomessakin.

Hae blogista