We had a dream

9.6.2020 klo 0:12

Tänään on kulunut 100 päivää ensimmäisestä koronatapauksesta New Yorkin valtiossa ja 15 päivää George Floydin murhasta Minnesotassa. Olin ajatellut kirjoittaa kaikesta kivasta, jota ihmiset ovat keksineet korona-elämän piristämiseksi, mutta viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet niin kauheita uutisissa ja tunnelmat niin matalalla, että on pakko selvittää ajatuksia.

Meidän kaupungissa, New Yorkin valtion pohjoisosassa oli vakavia rotumellakoita vuonna 1964 ja silloin ne saatiin loppumaan, kun kaupungin päättäjät lupasivat kohentaa afrikkalaisamerikkalaisten asuntojen ja asuinalueiden kuntoa. Slummiutuneita kortteleita pantiin maan tasalle ja aloitettiin kunnallisten vuokra-asuntojen rakentaminen. Mustien epätasa-arvoinen asema ei tällä tietenkään korjautunut, mutta tilanne ei ole kärjistynyt väkivaltaiseksi ehkä siksi, että poliisien otteet eivät ole olleet yhtä rajuja kuin joissakin muissa kaupungeissa.

Minneapolisissa tapahtunut afrikkalaisamerikkalaisen George Floydin kuolema on koskettanut ihmisiä syvästi ja 'nyt riittää' -tunne aiheuttaa erilaisia reaktioita. Rauhallinen mielenosoitus kaksi viikkoa sitten kaupungin keskustassa päättyi kauppojen ikkunoiden rikkomiseen ja ryöstelyyn ja poliisit käyttivät voimatoimia. Onneksi kukaan ei kuollut. Sinä viikonloppuna oli illalla ja yöllä ulkonaliikkumiskielto. Ja kuten niin usein todetaan: mielenosoittajat ja mellastajat eivät ole samaa porukkaa.

Koska monet naapurimme välttävät koronavaaran vuoksi liikumista yleisillä paikoilla, mitä tapahtuu keskikaupungilla, tulee tietoomme paikallisuutisista tai niiltä, jotka ovat viime aikoina käyneet siellä. Tuntuu oudolta jutella poliisiväkivallasta ja afrikkalaisamerikkalaisten lasten koulutuksen keskiarvoa paljon vähäisemmistä määrärahoista lintujen laulun, vehreän luonnon ja kauniiden pihojen ympäröiminä. Juttutuokiomme naapurien kanssa tapahtuvat pihoilla rajan yli (aitoja on vain niillä joilla on koira) ja pidämme vaadittua suuremman etäisyyden. Yksi naapuripariskunta sairastui maaliskuussa ja se muistetaan. Konkreettiset vaarat eivät uhkaa meitä, mutta aivan rauhallisella mielellä emme ole, ei pandemian eikä yhteiskunnallisen keskustelun vuoksi. Tuntuu että meidänkin pitäisi tehdä jotakin paremman huomisen eteen.

’Pohjoisvaltioissa’ ei ole virallisesti ollut laajamittaista orjuutta, ja asumme kaupungissa, jonka kautta kulki vapauteen pyrkivien orjien reitti 'Etelävaltioista' Kanadaan, jossa asui kuuluisa mustien vapaustaistelija Frederick Douglas ja jossa tänä päivänäkin on paljon ihmisiä ja ryhmiä, jotka toimivat aktiivisesti afrikkalaisamerikkalaisiin kohdistuvan rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden poistamiseksi. Silti arkielämän rasismia ei ole saatu kitkettyä, mutta se ei näy valkoisen ihmisen silmään

Rotujen tasa-arvon puolesta toimivien ryhmien jäsenistä monet ovat eläkeikäisiä valkoisia. He eivät kuitenkaan tällä kertaa ole täysilukuisesti marssimassa asiansa puolesta, sillä koronavarovaisuus pitää meidät seniorit kotipiirissä. New York Cityssä mielenosoittajia kehotetaan käymään (ilmaisesssa) koronatestissä, millä ei enää tietenkään voida estää sairastuneen kärsimyksiä, mutta toivottavasti hillitä lisätartuntoja.

60-luvulla lauloimme ’We Shall Overcome’; sitä kappaletta en ole kuullut näiden viikkojen aikana. Kuka nousee tai ketkä nousevat uudistamaan ja konkretisoimaan vuoden 1963 unelman?

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ameriikkaan ja takaisin

TÄHÄN TOTTUU, VARSINKIN KUN YMPÄRILLÄ KUKKII

klo 23:28 | 13.5.2020

Rochesterissa 12.5.2020

Kevät on myöhässä täällä Ontario-järven eteläpuolella. Keittiöni ikkunan edessä kasvava Cornus florida – puu, jonka kukat koristavat blogini pääsivua, on tavallisesti äitienpäivänä melkein täydessä kukoistuksessa, mutta nyt nuput ovat vasta viiriäisen munan kokoiset. Eilen satoi luntakin; ei se ole epätavallista toukokuussa täälläkään, joskaan ei ihan jokavuotista.

Kuvan selitykset: Brighton on esikaupunki, jossa asumme ja sen hallinnon korkein viranomainen on ’supervisor’, joka tällä hetkellä on Bill Moehle. Hän on varsin pitkä mies, 203 cm eli vähän enemmän kuin etäisyys, jota on noudatettava kohdatessa ihmisiä. Bill M. on suosittu mies – ei kukaan toivo hänen kaatuvan.

New Yorkin valtion kuvernööri Andrew Cuomo pitää arkisin keskipäivän aikaan tiedotusvälineiden edustajien läsnäollessa televisioidun tiedotuksen koronatilanteesta koko valtiossa. Hänen esityksiään on ilo seurata; ne ovat asiallisia, selkeitä ja realistisia. Nämä kuuluvat monen tuttavani päivärutiineihin, ja varmaan osalta niiden ansioista me eläkeikäiset ihmiset jaksamme (toistaiseksi) elää arkeamme toiveikkaina. Työikäisillä on suurempia ja pienempiä huolia, erityisesti taloudellisia, vaikka liittovaltioilla ja -hallituksella onkin monia yrityksiä COVID-19 epidemian haittavaikutusten lieventämiseksi. Riippuen viime vuoden tuloista, aikuiset asukkaat - eivät kaikki! - ovat viime viikoina saaneet tililleen tai shekkeinä maksimissaan 1200 dollarin 'stimulus maksun' ja New Yorkin valtiossa on elokuun 20. päivään saakka kielletty häätämästä asukkaita, vaikka vuokria ei olisi maksettu. Paljon inhimillistä hätää jää kuitenkin tukitoimien ulkopuolelle, eivätkä tuet ole monelle läheskään riittäviä.

Rajoitusten purkaminen on täälläkin polttava puheenaihe, sillä joissakin osissa laajaa mannerta epidemia näyttää heikkenemisen merkkejä ja liike-elämän edustajat toivoisivat toimintansa käynnistämistä ja työpaikoiltaan lomautetut sitä, että palkka taas juoksisi. Kiistaa on siitä, kuka päättää, kuinka nopeasti palataan normaaliin. Talous vai terveys, siinä kysymys! Näyttää siltä, että valtioiden kuvernöörit ovat ryhtyneet laatimaan omien valtioidensa aikatauluja huolimatta siitä, että maan presidentti haluasi mahdollisimman pikaista normalisointia. New Yorkin valtiossa ’lockdown’ jatkuu toukokuun 15. päivään saakka ja sen jälkeen eri osat valtiosta avautuvat eri tahtiin. New York Cityn sairastuvuus- ja kuolinluvut ovat vieläkin niin korkealla, ettei siellä kiirehditä eristysmääräysten purkamista.

Meillä päin vapautuvat rajoituksista toukokuun lopulla ensin teollisuus ja rakentaminen sekä jotkut kauppaliikkeet. Sitten odotetaan kaksi viikkoa ja tarkistetaan tilanne. Seuraavaksi on vuorossa lisää kauppaliikeiden avautumisia, kiinteistökauppa ja ammatinharjoittajien palvelut. Taas odotetaan kaksi viikkoa ja katsotaan tilannetta. Ravintolat, baarit ja hotellit tulevat vasta tämän jälkeen ja lopulta seuraavan kahden viikon päästä taide- ja viihdetilaisuudet ja -tapahtumat, koulut ja kirkot. Kuitenkin turvaväli- ja kasvosuojusohjeistus pysyy voimassa toistaiseksi.

Ihmiset tuntuvat vieläkin hyväksyvän rajoitukset ja seuraavat ja odottavat viranomaisten ohjeita. Keksitään kaikenlaista, jotta palvelut kaikesta huolimatta toimisivat ja ihmiset saisivat iloakin elämäänsä. Ehkä kirjoitan tästä vielä enemmänkin kuin seuraavant kappaleet.

Eilen oli naapurimme Eleanorin 95-vutisyntymäpäivä, jota lähes koko naapurusto juhli noin 30 auton paraatilla hänen talonsa editse. Eleanor näkyy kuvassa oikealla sinisessä asussaan. Autojonoa vetää poliisiauto; tuttu poliisi pyydettiin mukaan autoineen sekä juhlistamaan tapahtumaa että turvaamaan paraatin sujuminen. Eipä meistä haittaa liikenteelle ollut, sillä normaalistikin hiljaiset katumme ovat viime aikoina olleet lähes autiot, mitä nyt kävelijöitä ja koirien ulkoiluttajia on liikkunut.

Tämä oli yllätys Eleanorille, joka oli oikein ihastuksissaan huomionosoituksesta ja suosiostaan. Meistä naapureista taas oli mukava järjestää tapahtuma piristämään omaa korona-arkeamme. Eleanorin tuntevat melkein kaikki, sillä hän on asunut talossaan 52 vuotta ja eläkevuosinaan ulkoiluttanut pikkukoiraansa kotikaduillamme pysähtyen juttelemaan, kun on tullut tuttu vastaan.

Aurinko ilmestyi näkyviin, joten lähdenpä tästä tarkistamaan, miten puiden kukkiminen edistyy.

Korona-aika tässä kolkassa laajaa Pohjois-Amerikan mannerta

Kommentit (0)

Ameriikkaan ja takaisin

LOHTUHUONEKALU - KIRJAHYLLY LÄHIETÄISYYDELLÄ

klo 7:28 | 1.5.2020

LOHTUHUONEKALU - KIRJAHYLLY LÄHIETÄISYYDELLÄ

Pitkästä aikaa etsin blogeja ET-lehden nettisivulta ja näen viimeiset vuodelta 2019. Onko ET-blogit lopetettu?

Syntymäpäivälähetykseni Suomeen eivät ole saapuneet perille. Kirjeet ja paketit eivät kulje Atlantin yli.

Olisin halunnut tulla Suomeen, mutta matkustaminen on monimutkaista: 70 % USA:n mantereen sisäisistä lennoista on peruttu toistaiseksi, Eurooppaan ja edelleeen Suomeen pääsee harvoilla ja epäkäytännöllisillä yhteyksillä. Sitäpaitsi en ole innostunut viettämään tuntikausia ‘sairaan näköisten’ kanssamatkustajien seurassa, jotka luultavasti ovat yhtä epäluuloisia minun suhteeni.

Näin jämähtyneeksi en ole tuntenut itseäni ikinä ennen. Pakenenkohan oma elämäni harmien muisteluun, koska oikeastaan olen epätoivoisen turhautunut, kun koko maailma on poissa raiteiltaan, ihmisten hätä kasvaa koko ajan eikä itse voi auttaa mitenkään. Voi vain yrittää pysyä terveenä ja pitää yhteyttä sukulaisiin, ystäviin ja naapureihin.

Olen ‘turvasssa’ kotona New Yorkin valtion pohjoisosassa, kuuden tunnin päässä tämän mantereen koronavirusepidemian episentrumista, New York Citystä, jossa ambulanssien sireenit eivät päästä unohtamaan päivällä eikä yöllä COVID19-tautia ja sen aiheuttamia kuolemia. On meidänkin kaupungisssa alueita, joissa ei voi olla yhtä rauhallisella mielin kuin isojen pihojen ympäröimissä esikaupunkikodeissa. Keskustan tiiviisti asutetut kaupunginosat ja varsinkin hoivakodit ovat tällä hetkellä niita paikkoja, joissa koronavirustartuntoja ja -kuolemia on eniten, ja afrikkalaisamerikkalaiset ja vanhukset ovat tautitilastojen huipulla.

Ihmiset noudattavat yllättävän tottelevaisesti suosituksia kotona pysymisestä ja etäisyyksien pitämisestä, Kasvosuojukset ovat täällä pakollisia julkisilla paikoilla liikkuessa. Kauppa-asioita riskiryhmäläisille hoitavat nuoret naapurit ja sukulaiset tai jokin kotiintoimitusjärjestelmä. Me eläkeläiset pysymme kiltisti ja rauhallisesti kotona ja pihalla seuraten kevään edistymistä ja television välityksellä koronaviruksen riehumista lähellä ja kaukana. Meidän kodissa on vielä jaksettu pitää televisio auki useita tunteja joka päivä, vaikka monet muutkin lähetykset kuin uutiset pysyvät tässä samassa aihepiirissä. Eilen tuli hyvin tehty vanha ohjelma espanjalaisesta influensasta Yhdysvalloissa 1918, muistutuksena että historian pitäisi opettaa.

Jokaiseen uutislähetykseen pyydetään aihepiirin asiantuntijoita haastateltaviksi, kotioloissa tietenkin. Meille tuo erityistä viihdytystä kurkistus koteihin ja lohdutusta, kun etähaastateltavat ovat valinneet 90 %:sesti taustalleen KIRJAHYLLYN

Kirjahyllyt ovat olleet minun kiinnostukseni kohde kauan ja varsinkin sen jälkeen, kun olin käynyt asuntomessuilla Mikkelissä, missä ei kotien sisustuksissa näkynyt ollenkaan tätä huonekalua. Viime kesänä näin suomalaisten sisustusasiantuntijoiden vinkkejä uusista trendeistä ja he kaikki olivat yksimieleisesti sitä mieltä, että KIRJAHYLLY ON KUOLLUT.

Minusta kirjahyllyt tekevät kotoisan tunnelman. Iso taulutelevisio valkoisten sienien ympäröimänä ei lämmitä minua, vaikka tiedän, että monelle tuollainen sisustus on viihdyttävä ja rauhoittava. Siispä joka kerran, kun uusi haastateltava tulee televisioruudulle ja taustalla näkyy mielihuonekaluni, ryhdyn hyvillä mielin katselemaan ja kuuntelemaan, vaikka aihe on tuo vakava ja pelottava pandemia.

On hauska tarkkailla kirjahyllyjen monimuotoisuutta: joissakin rivit ovat suorassa ja kirjoja juuri sen verran kuin hyllyyn hyvin mahtuu, toisissa taas hyllyt pursuavat ja kaikki raot on täytetty pysty- ja vaaka-asennossa olevilla teoksilla. Tuossa ylhäällä on kuva meidän kirjahyllystä tänään tällaissessa kunnossa, parin päivän kuluttua se on enemmän tai vähemmän erilaisessa järjestyksessä. MEIDÄN KIRJAHYLLY ELÄÄ KOKO AJAN.

Koska kirjastot ovat olleet kiinni toista kuukautta ja lukemiseen on aikaa, on tarvinnut turvautua oman kirjahyllyn tarjontaan. Onneksi sitä riittää:, lukemattomia, lukemattomia kirjoja. Jääköön televisio, pakenen kirjoihin!

karanteenielämää

Kommentit (0)

Seuraa

Tilaa RSS

Kirjoittaja joutui naimisiin Ameriikan maalle, New Yorkin valtion Rochesterin kaupunkiin, juurtui sinnekin ja rimpuilee nyt irti parinkymmenen vuoden jälkeen, eläkeiän kynnyksellä. Liian on paljon elämän täytettä saatavilla, mutta onhan Suomessakin.