Kirjoitukset avainsanalla karanteenielämää

LOHTUHUONEKALU - KIRJAHYLLY LÄHIETÄISYYDELLÄ

 

Pitkästä aikaa etsin blogeja ET-lehden nettisivulta ja näen viimeiset vuodelta 2019. Onko ET-blogit lopetettu?

Syntymäpäivälähetykseni Suomeen eivät ole saapuneet perille. Kirjeet ja paketit eivät kulje Atlantin yli.

Olisin halunnut tulla Suomeen, mutta matkustaminen on monimutkaista: 70 % USA:n mantereen sisäisistä lennoista on peruttu toistaiseksi, Eurooppaan ja edelleeen Suomeen pääsee harvoilla ja epäkäytännöllisillä yhteyksillä. Sitäpaitsi en ole innostunut viettämään tuntikausia ‘sairaan näköisten’ kanssamatkustajien seurassa, jotka luultavasti ovat yhtä epäluuloisia minun suhteeni.

Näin jämähtyneeksi en ole tuntenut itseäni ikinä ennen. Pakenenkohan oma elämäni harmien muisteluun, koska oikeastaan olen epätoivoisen turhautunut, kun koko maailma on poissa raiteiltaan, ihmisten hätä kasvaa koko ajan eikä itse voi auttaa mitenkään. Voi vain yrittää pysyä terveenä ja pitää yhteyttä sukulaisiin, ystäviin ja naapureihin.

Olen ‘turvasssa’ kotona New Yorkin valtion pohjoisosassa, kuuden tunnin päässä tämän mantereen koronavirusepidemian episentrumista, New York Citystä, jossa ambulanssien sireenit eivät päästä unohtamaan päivällä eikä yöllä COVID19-tautia ja sen aiheuttamia kuolemia. On meidänkin kaupungisssa alueita, joissa ei voi olla yhtä rauhallisella mielin kuin isojen pihojen ympäröimissä esikaupunkikodeissa. Keskustan tiiviisti asutetut kaupunginosat ja varsinkin hoivakodit ovat tällä hetkellä niita paikkoja, joissa koronavirustartuntoja ja -kuolemia on eniten, ja afrikkalaisamerikkalaiset ja vanhukset ovat tautitilastojen huipulla.

Ihmiset noudattavat yllättävän tottelevaisesti suosituksia kotona pysymisestä ja etäisyyksien pitämisestä, Kasvosuojukset ovat täällä pakollisia julkisilla paikoilla liikkuessa. Kauppa-asioita riskiryhmäläisille hoitavat nuoret naapurit ja sukulaiset tai jokin kotiintoimitusjärjestelmä. Me eläkeläiset pysymme kiltisti ja rauhallisesti kotona ja pihalla seuraten kevään edistymistä ja television välityksellä koronaviruksen riehumista lähellä ja kaukana. Meidän kodissa on vielä jaksettu pitää televisio auki useita tunteja joka päivä, vaikka monet muutkin lähetykset kuin uutiset pysyvät tässä samassa aihepiirissä. Eilen tuli hyvin tehty vanha ohjelma espanjalaisesta influensasta Yhdysvalloissa 1918, muistutuksena että historian pitäisi opettaa.

Jokaiseen uutislähetykseen pyydetään aihepiirin asiantuntijoita haastateltaviksi, kotioloissa tietenkin. Meille tuo erityistä viihdytystä kurkistus koteihin ja lohdutusta, kun etähaastateltavat ovat valinneet 90 %:sesti taustalleen KIRJAHYLLYN

Kirjahyllyt ovat olleet minun kiinnostukseni kohde kauan ja varsinkin sen jälkeen, kun olin käynyt asuntomessuilla Mikkelissä, missä ei kotien sisustuksissa näkynyt ollenkaan tätä huonekalua. Viime kesänä näin suomalaisten sisustusasiantuntijoiden vinkkejä uusista trendeistä ja he kaikki olivat yksimieleisesti sitä mieltä, että KIRJAHYLLY ON KUOLLUT.

Minusta kirjahyllyt tekevät kotoisan tunnelman. Iso taulutelevisio valkoisten sienien ympäröimänä ei lämmitä minua, vaikka tiedän, että monelle tuollainen sisustus on viihdyttävä ja rauhoittava. Siispä joka kerran, kun uusi haastateltava tulee televisioruudulle ja taustalla näkyy mielihuonekaluni, ryhdyn hyvillä mielin katselemaan ja kuuntelemaan, vaikka aihe on tuo vakava ja pelottava pandemia.

On hauska tarkkailla kirjahyllyjen monimuotoisuutta: joissakin rivit ovat suorassa ja kirjoja juuri sen verran kuin hyllyyn hyvin mahtuu, toisissa taas hyllyt pursuavat ja kaikki raot on täytetty pysty- ja vaaka-asennossa olevilla teoksilla. Tuossa ylhäällä on kuva meidän kirjahyllystä tänään tällaissessa kunnossa, parin päivän kuluttua se on enemmän tai vähemmän erilaisessa järjestyksessä. MEIDÄN KIRJAHYLLY ELÄÄ KOKO AJAN.

Koska kirjastot ovat olleet kiinni toista kuukautta ja lukemiseen on aikaa, on tarvinnut turvautua oman kirjahyllyn tarjontaan. Onneksi sitä riittää:, lukemattomia, lukemattomia kirjoja. Jääköön televisio, pakenen kirjoihin!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja joutui naimisiin Ameriikan maalle, New Yorkin valtion Rochesterin kaupunkiin, juurtui sinnekin ja rimpuilee nyt irti parinkymmenen vuoden jälkeen, eläkeiän kynnyksellä. Liian on paljon elämän täytettä saatavilla, mutta onhan Suomessakin.