Kun on kuukausia poissa kotoa - ja sillä välillä maan presidenttikin on vaihtunut - on aina pieni jännitys siitä, onko jotakin muuttunut.  Marraskuun syksy oli vaihtunut raikkaaksi kevääksi, maaliskuun alun kova myrsky oli riepotellut puita ja piha oli täynnä oksia ja risuja ja ihmisten small talkiin oli tullut uusi aihe.

Onneksemme Rochester ei ole maanjäristysalueella eikä meillä ole tornadoja tai hurrikaaneja. Kovia myrskyjä on kuitenkin joitakin kertoja vuodessa, ja kuvittelenko vai onko totta, että niitä on useammin ja ne ovat raivokkaampia kuin Amerikan alkuvuosinani 90-luvulla. Maaliskuisessa myrskyssä kaatui suuria puita, ei onneksi meidän lähellämme, ja  myrskyn jälkeen tuhansilla oli sähköt poikki jopa kuusi päivää, ja sukulaisemmekin menivät evakkoon toisten sukulaisten luo, koska yöt olivat vielä kylmiä eikä avotakka riittänyt lämmitykseksi. Vaikka asumme isossa kaupungissa monet sähkö- ja muut johdot kulkevat ilmassa, joten sähkökatkoja on aina odotettavissa, kun myrsky iskee. Pienet generaattoorit kuuluvat monien perheiden vakiovarustukseen.

Pihalla puuhaillessa tulee juteltua naapureiden kanssa. Jotkut tulevat toiselta pihalta pitämään juttutaukkoa, jotkut kulkevat ohitse koiriensa kera ja pysähtyvät rupattelemaan. Aiheet ovat olleet paikallisia kuulumisia, ei erityisesti politiikkaa, paitsi nyt. Meidän kadun 13 perhettä lienevät kaikki, jos eivät nyt demokraatteja, niin ainakin maltillisia republikaaneja, eivät yltiöpäisiä mihinkään suuntaa, mutta olen silti oppinut esittämään mielipiteitäni yhteiskunnallisita aiheista varovasti, koska olen vaistonnut, että neutraalitkin lausunnot joskus ymmärretään kritiikiksi. Nyt tuntuu että ulkomaalaisuuteni ei haittaa, vaan saan yhtyä valtakunnan asioiden hoidon hämmästelyyn ja kritiikkiinkin. Uuden presidentin toimista en juuri ole kehuja kuullut. Aikaisemmin saatoin puhua täysin vapaasti vain Portugalista lähtöisin olevan pianisti-naapurini kanssa, koska jaoimme 'eurooppalaisen näkökulman', vaikka kotimaamme ovatkin Euroopan eri äärissä. Nyt muutkin naapurini kysyvät minulta, mitä maanmieheni ajattelevat Yhdysvaltojen politiikasta, ja nyökyttelevät, kun kerron, että on vaikea ymmärtää, miten näin kävi.

Risujen keräilyn ja politiikan sävyttämän rupattelun välissä on ollut virkistävää seurata kevään merkkejä. Valkoiset ja tumman violetit Helleborukset ovat alkaneet kukkia ja sitä jatkuu kesäkuuhun. Tällä viikolla Pieris japonica -pensaat ovat availleet kermanvärisiä kukkaröyhyjään. Pian mehiläiset löytävät ne ja alkaa kova surina. Lumikellot ehtivät jo kuihtua, mutta Scillat hohtavat sinisenä tummassa, kosteassa maassa. Tänään lämpötila nousi kahteenkymmeneen asteeseen ja ohikävelijöillä näkyi shortseja.

Maaoravat ovat heräilemässä talviuniltaan ja pilkistäneet pari kertaa koloistaan. Meidän pihalla ne saavat möyriä aivan vapaasti, mutta monien naapurien mielestä ne ovat maanvaiva, sananmukaisesti. Ne kaivavat asumuksensa pihanurmien (tai meidän pihassa -sammalten) alle ja oviaukkoja käytäväverkostoihin on useita. Pihalla kulkiessa pitää olla varovainen, ettei linksauta nilkkojaan astuessa niiden koloihin. Kun maaoravat juoksevat tien poikki, ne vilahtavat yli viivana, häntä kohtisuorana pystyssä. Pihallakin ne juoksentelevat hyvin energisesti ja niitä katsellessa tulee hyvä mieli. Meillä on pyöreä koripallon kokoinen kivi oven pielessä ja sillä Tikumme ja Takumme istuskelevat ja miettivät maailmanmenoa. Minäkin mietin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja joutui naimisiin Ameriikan maalle, New Yorkin valtion Rochesterin kaupunkiin, juurtui sinnekin ja rimpuilee nyt irti parinkymmenen vuoden jälkeen, eläkeiän kynnyksellä. Liian on paljon elämän täytettä saatavilla, mutta onhan Suomessakin.

Hae blogista

Kategoriat