Joulu tuli ja meni. Jouluvalmistelut jäivät kesken, eikä kuustakaan hankittu, vaan päätimme koristellun joulupuun sijaan ihailla aktiivisesti keittiön ikkunasta pihalla olevaa kahta kuusta ja tammea. Mieheni sisarukset viettivät juhlaa puolisoidensa perheiden kanssa ja me päätimme olla ihan rauhassa kahdestaan suomalaisin jouluruuin. Toisin kävi. Aattoiltana  läheisen luterilaisen seurakunnan keskiyön kirkossa tapasimme ystäväni, jonka kaksi jouluateriavierasta oli juuri peruuttanut osallistumisensa ja valmiiksi katetussa pöydässä oli kaksi tyhjää paikkaa. Saimme kutsun perheeseen, jota ei voi sanoa ystäväpiirimme kuuluvaksi, vaikka tunnenkin perheenemännän monen vuoden takaa. Muut kutsutut olivat tavalla tai toisella perhettä, joka tapailee toisiaan usein ja tuntee toisensa hyvin, mutta me vieraina sulauduimme kivuttomasti joukkoon. Vieraanvaraisuus oli rennon varauksetonta, aterian loppuvalmisteluihin ja -raivaukseen osallistuivat kaikki, jotka mahtuivat keittiöön, ja keskustelu soljui aiheina paikallishistoria, New York Cityn museotarjonta, lasten joululahjatoiveet, joulun perinneruuat jne. 

Kalkkuna on tavallisin jouluaterian pääruoka ja sitä mekin söimme. Perheellä oli käytössä emännän kotoa peritty laite, jota käytetään vain kalkkunan kypsentämiseen. Näitä kypsennyslaitteita on saatavina kaupoissakin monella tavalla toimivina ja niitä ostetaan, koska ihmisillä on usein paljon säilytystilaa, ainakin omakotitaloissa. Meillä kalkkuna kyllä paistetaan uunissa, jonka kyllä pitää olla isompi kuin Suomen standardiuunit.

Amerikassa ei vietetä Tapaninpäivää, eikä sana 'Boxing Day', jonka olen oppinut Englannin englannin tunnilla koulussa, ole kaikille amerikkalaisille tuttu. Vaikka englantilaiset Amerikan asuttajat ovat tuoneet mukanaan monta traditiota tähän maahan, tämä ei ole yksi niistä. Joulun jälkeinen päivä on tärkeä kaupoille, jonne mennään käyttämään saadut lahjakortit ja vaihtamaan vääränlaiset lahjat. Vaihto-oikeus on melkein millä vain tavaralla, kunhan vain on siihen oikeuttava 'vaihtokuitti' mukana. Ostoskeskuksissa saattaa olla melkein yhtä kova tungos kuin Mustana Perjantaina.

Me vietimme Tapaninpäivän illan luistellen. Rochesterin kaupungin keskustassa on Tohtori Martin Luther King Seniorin muistopuisto, jonka munuaisenmuotoinen kahluuallas jäädytetään talvella luisteljoiden käyttöön. Tuttavaperheellämme on vuosikymmeniä ollut tapana vuokrata tämä luistinrata joulukuun lopulla pariksi tunniksi yksityiskäyttöön ja kutsua kaikki ystäväperheensä ulkoilemaan tai jutuskelemaan luistinradan huoltorakennuksessa, jossa on iso takka, kaasukäyttöinen. Vuosien aikana mukaan on tullut uusia sukupolvia niiden vanhojen tilalle, joilla ei ole enää kykyä kupsahdella kumoon ilman seurauksia. Kun luistelen vain kerran vuodessa, ensimmäiset liu'ut täytyy ottaa kahdella jalalla, mutta toistaiseksi jalkojeni lihasmuisti on tallella ja tunnin luistelun lopulla meno tuntui luontevalta. Luistinradan huoltorakennuksesta saa vuokrata paitsi luistimia, myös turvakypäriä, mitä palvelua saatan käyttää lähivuosina. Toppapuku voisi myös olla hyvä varustus.

Joulun paluuliikenne ei ole tänä vuonna ollut joka suuntaan helppoa. Kuten Suomessakin, perheenjäsenet matkustavat pitkiä matkoja sukulaisiinsa ja usein autolla. Meiltä länteen mentäessä ajokeli on viime päivinä ollut aika mahdoton ja matkoihin on joutunut varaamaan jopa ylimääräisiä päiviä. Naapurimme tytär perheineen lähti takaisin kotiinsa Ohion valtioon ja 'jymähti  hankeen' matkalla. Erie-järven rannalla, jota pitkin valtatiereitti kulkee, satoi lyhyessä ajassa 1.5. metriä lunta. Vaikka kalustoa on ja tilanteeseen varauduttiin, seuraksena oli kaaos.Tällainen myräkkä ei ole täysi yllätys noilla seuduilla, sitä tapahtuu joitakin kertoja  talvessa, joten tämäkin perhe tiedettyään tilanteen, jäi yöksi matkan varrelle Buffaloon - jossa sielläkin on ollut runsas lumentulo - odottelemaan lumisateen loppumista ja tien raivaamista . Eivät tainneet kuitenkaan mennä Buffalossa pelattaviin nuorten jääkiekon maailmanmestaruuskisoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja joutui naimisiin Ameriikan maalle, New Yorkin valtion Rochesterin kaupunkiin, juurtui sinnekin ja rimpuilee nyt irti parinkymmenen vuoden jälkeen, eläkeiän kynnyksellä. Liian on paljon elämän täytettä saatavilla, mutta onhan Suomessakin.

Hae blogista

Kategoriat