Puolen vuoden Suomen vierailun jälkeen palasin Upstate New Yorkin kotiini parahiksi ostamaan läheisestä maatilakaupasta kauden viimeiset omenat. New Yorkin tämän kesän 500 000 tonnin sadosta oli sopivasti tähteellä lempilajikettani sitruunaista, rapsahtavaa Crispiniä ja miehelleni kiinteitä, kirpeitä Idared -omenoita, kuten myös noin kymmentä muuta lajiketta, kaikki kookkaita, mehukkaita ja maukkaita. Omenatarhat ovat Ontario-järven tuntumassa ja ilmasto hiukan kostea ja otollinen omenoille ja muillekin hedelmäpuille. Tarhoja on sadoittain sekä Kanadan puolella että New Yorkin valtiossa.  Syksyisin ostamme hedelmiä suoraan viljelijöiden tien varrella olevista kojuista, mutta tähän aikaan vuodesta hedelmät on myyty kauppoihin ja tehtaisiin, lukuunottamatta pieniä määriä syömäomenia, joita saa jouluun asti auki olevista maatilamyymälöistä. 

New York Cityä kutsutaan Big Appleksi, suureksi omenaksi, mutta ne oikeat omenat ovat kyllä täällä meidän kolkassa New Yorkin valtiota.

Poissaollessani en tietenkään välttynyt kuulemasta tämän valtakunnan uutisia, mutta silti todellisuus iski lujasti, kun aloin seurata tapahtumia täkäläisistä tiedonlähteistä ja päästä ajan tasalle. Poliitikkojen retoriikka ja käyttäytyminen on rasittavan värikästä. Pari lempiohjelmaani televisiossa ja radiossa on vaiennut: Metoo -kampanjan satoa. Ohjelmien 'tutut' juontajat ovat täysin kadonneet julkisuudesta. 

Charlie Rosen TV-ohjelma oli kuulunut iltarutiineihini jokaisena arkipävänä vuosikausia ja Charlien haastattelemat henkilöt ovat olleet kiinnostavia, ajankohtaisia ja edustaneet kaikkia elämän aloja. Charliekin on kuitenkin jossakin vaiheessa käyttäytynyt epäkunnioittavasti naispuolisia työtovereitaan kohtaan ja aika tuli kypsäksi saada hänet edesvastuuseen.

Aamun avauksena olin kuunnellut radiosta Public Broadcasting Servicen kanavalta "Writers' Almanac" -nimistä lyhyttä ohjelmaa, jossa Garrison Keillor kertoi taiteen ja tieteen aloilla ansioituneista, elävistä ja kuolleista ihmisistä, joilla on merkkipäivä sinä päivänä tai tapahtumista, joista on kulunut tasavuosia. (Ohjelman yhtenä lähteenä oli pitkään kuusankoskelaisen kirjastonhoitajan ylläpitämät nettisivut maailman kirjailijoista.) Kymmenen minuutin ohjelma päättyi aina runoon, ajatteluttavaan, hauskaan tai lohduttavaan.  No, sattuipa että Garrisonkin on hairahtunut epäasialliseen kanssakäymiseen naisten kanssa, ja hänet hyllytettiin radiosta heti asian tultua julki. 

Muitakin tv- ja radiolähetyksiä jään kaipaamaan, mutta 'show must go on' ja tilalle on jo heti tullut uusia ohjelmia ja nimihenkilöitä. Tänä iltana Charlie Rosen shown paikalla on iranilaistaustaisen, taitavan ja kokeneen reportterin, Christiane Amanpourin puolta lyhyempi haastatteluohjelma. Jos hän saa jatkaa, varmaan totun häneenkin ja alan odottaa jokailtaista 'tapaamista'. Häneen eivät naisten syytökset varmaankaan yllä, mutta toivottavasti ei ala miesten vastaisku tavalla, mitä en osaa kuvitella. 

Mainitsemani miespuoliset mediapersoonallisuudet ovat vuosikymmenien uran tehneitä, erittäin ammattitaitoisia ja pidettyjä, ainakin yleisön puolelta. Aika ankara opetus tämä on, mutta ehdottomasti tarpeen, sillä tarinat tapahtuneista loukkauksista ovat rankkoja ja todennäköisesti vain jäävuoren huippu.

Mutta nyt ajatukset tähän päivään. Joulu on ovella ja ulkoinen tunnelmakin toiveiden mukainen: kaunis lumisade ja maa ja puut valkoisen peitossa.

Meidän korttelissa ei ole katuvaloja -  ei myöskään jalkakäytäviä - mutta melkein jokaisella naapurilla on pihassa jouluvalokoristeita, jotka ilahduttavat meitä kaikkia. Tämän vuoden koristelusuosikki on puiden runkojen ympärille kieritetyt valosarjat sekä haarautuvien puiden runkojen ja oksien valot, jotka tuovat puiden muodon hauskasti esille iltojen pimeydessä. Näin täällä rauhallisessa ja huolettomassa esikaupungissa.  Kun ajoimme eilen kaupungin keskustan köyhien kortteleiden läpi, ei siellä juuri näkynyt joulua. Syitä voi olla monia, yksi se, että pihavalot on helppo varastaa. Ikävä juttu. Joulua vietetään kyllä suurimmassa osassa kodeista ja lisäksi afrikkalaisamerikkalaisilla on oma Kwanzaa-juhlansa, joka alkaa Tapaninpäivänä.

Rauhallista Joulua kaikille ihmisille joka puolelle maailmaa!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoittaja joutui naimisiin Ameriikan maalle, New Yorkin valtion Rochesterin kaupunkiin, juurtui sinnekin ja rimpuilee nyt irti parinkymmenen vuoden jälkeen, eläkeiän kynnyksellä. Liian on paljon elämän täytettä saatavilla, mutta onhan Suomessakin.

Hae blogista

Kategoriat