Olemme nyt terrierityttö Sirun kanssa viettäneet täällä Taposessa kuukauden päivät. Olemme viihtyneet erinomaisesti, molemmat, ja näköjään jo metsittyneetkin.

Menee päiväkausia ettemme näe ihmisiä ollenkaan. Nautimme molemmat rajattomasta vapaudesta. Vähän liiankin kanssa.

Olin puolen viikon maissa isäni luona käymässä. Yritin marketin pihalla kiinnittää salskean poliisin huomiota. En saanut minkäänlaista vastakaikua. En kai ollut sitten ihan huostaan otettavan näköinen. Vielä. Olin varustautunut olemaan kaupungissa yötä, mutta päätin sitten kuitenkin ajella tänne takaisin.

Perjantaiaamuna olin lähdössä Helsinkiin. Kävin suihkussa ja pöllytin hiukset pyyhekuiviksi. Ja sitten ojensin käteni peilihyllyn reunalle kammatakseni hiukset suoriksi. Mutta kampaa ei ollutkaan missään. Eikä harjaa. Eikä mitään vempelettä sinne päinkään. Tavarani päättivät sitten jäädä isälle yöksi vaikken minä jäänytkään. En ollut näköjään pariin – kolmeen päivään edes kammannut hiuksiani.

Haroin suurimmat takut sormin suoriksi, suihkutin tyveen kohotusainetta ja pöllytin hiukset kuiviksi. Oikaisin pahimmat harakanpesät suoristusraudalla ja kampaus oli valmis. Tulos ei juurikaan muistuttanut niitä ”Bed Head” –kampauksia, joita olen nähnyt lehdissä. Ehkä sänkytukka ei tarkoitakaan suoraan sängystä –tukkaa, vaan huolellisesti huolettomaksi muotoiltua kampausta. Mahtaako ”Nude” –meikkikin olla jotakin muuta kuin meikittömyyttä? Kun ei millään viitsisi jonnekin lähtiessään edes ripsiväriä laittaa. Se kun pitää illalla puhdistaa pois.

Helsingin reissu tuli tehtyä, mutta miettimisen aihetta se antoi. Nyt ymmärrän senkin, miksei poliisikomeus ryhtynyt flirttileikkiin kanssani. En ehkä ollut ihan parhaimmillani.

Mutta missä menee vapaalle heittäytymisen ja itsensä laiminlyömisen raja?

Tai missä menee rennon huolettomuuden ja ympäristöä kunnioittamattoman huolimattomuuden raja?

Lupaan kammata hiukset. Joka päivä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Stylea on kymmenen vuotta sitten perustamani firman nimi. Yritys lojuu vieläkin pöytälaatikossa. Mutta ehkä nimi kuvaa myös aiheita, joista haluan kirjoittaa: Elämää tyylillä ja välillä vähän tyylistä horjuen. Elämänmakuisesti kuitenkin. Asioita ja aiheita, jotka liikuttavat minua ja joiden toivon koskettavan jollakin tavalla myös lukijoita. 

Hae blogista