Kirjoitukset avainsanalla hiljaisuus

Viimeisenä iltana aukesi koko viikon mukana kulkenut kuoharipullo
Luvia Laitakarin ihanat maisemat
Viimeisen reissuaamun aamiainen venevajan rappusilla
Siru matkusti märän, kylmän pyyhkeen alla
Siru ja tavaravuori kotiovella
Suolaa, suolaa!

Lähdimme Seinäjoelta sunnuntaiaamuna. Lämpötila nousi nopeasti lähemmäs kolmeakymmentä. Autossa ei ole ilmastointia. Minä ymmärsin kuumuuden, mutta Siru pyöri levottomana viereisellä istuimella ja yritti painautua apukuskin penkin selkänojaa vasten päästäkseen suojaan auringolta. En uskaltanut laskea kaveria omalle petille lattialle, koska kovemmassa jarrutuksessa Siru olisi lentänyt päin peräseinää.

Ajoimme Poriin. Harkitsin enemmänkin kuin yhden hetken poikkeamista Asuntomessuilla, mutta ajatukseksi jäi, koska olin jo ehtinyt kuulla, että lämpötila esillä olevissa taloissa oli kivunnut sietämättömiin lukemiin.

Kävimme kuitenkin tutustumassa Kirjurinluodon uuteen Jazz-puistoon, joka on pystytetty edellisten vuosin Jazz-kadun tilalle. Sivulavoilla jo viriteltiin konsertteja, mutta Päälava herää henkiin vasta tulevana viikonloppuna. 

Kysyimme matkailutoimistosta vinkin viimeisen illan yöpymispaikkaa varten. Meidät neuvottiin loistopaikalle Luvian Laitakariin. Pääsimme uimarannalle ja pienvenesatamaan, jossa oli myös Laitakarin Messi ravintola, Paatti-pubi, Ihana-kaljaasin kyljessä toimiva kahvila ja jäätelökioski. Laitakarin lavalla olisi tanssit seuraavana lauantaina, mutta niitä emme jääneet odottamaan.

Pääsimme molemmat uimaan veneiden vesillelaskupaikalta. Uimarannalle ei koirakaverin kanssa ole asiaa. Virkistäytymisen jälkeen avasin koko viikon mukana kulkenee kuohuviinipullon ja kertasin mielessäni viikon tapahtumia.

Vilkas ranta hiljeni yöksi. Autoja ja ankkurissa seisovia veneitä meillä oli kaverina, mutta muuten olimme rannalla kaksin. 

Venevajan portailla nautittujen aamukahvien jälkeen lähdimme valumaan vielä pätkän alaspäin kohti Nauvoa. Päätin uittaa Sirun ensimmäisellä levähdyspaikalla, jossa olisi vettä vieressä. Sellaista ei tullut vastaan. Siru pääsi Raision Nesteen käsienpesualtaaseen hanan alle ja  vielä kylmään veteen kastellun pyyhkeen väliin kun jatkoimme matkaa. 

Nauvossa siivosimme jotenkuten jälkemme, jätimme ison auton, kiitimme lainasta ja luottamuksesta ja ajoimme kotiin Helsinkiin. Luulin, että joku oli laskenut pikkukärryni penkin alas kun tuntui, että en näe ratin takaa ulos. Minä, joka sentään olen pitkä. Napsin matkalla salaattijuustokuutioita suoraan suolavedestä suuhuni kun tuntui, että pelkkä vissyn juominen ei riitä. 30 asteen helle ratissa on kuin ajelisi autolla pienessä huppelissa. Kotikulmilla seisoimme reilut puoli tuntia odottamassa, että Trumputin ymmärtäisi ajaa ohi, jotta pääsisimme Tuusulantielle. Kotona olikin sitten sisällä samat 30 asteen hellelukemat. Siru ei paljoa kylkiasennosta liikkunut pariin päivään, niin koville reissu otti. 

Saldo

Reissussa nukutut yöt: 10

Reissussa kaksin Sirun kanssa nukutut yöt: 10

Ajetut kilometrit: 1550

Diesellitrat: 155

Tuttavuudet: Lukuisia niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin mukavia juttukumppaneita.

Positiivista: Olipahan reissu. Ja hieno kokemus. Uskalsinpa! 

Mietityttää: En ollut mahtua matkailuautoon kaksin Sirun kanssa. Olin koko ajan itseni tiellä. Miten ihmeessä pariskunnat reissaavat? Vai onko se niin, että väistelytaidot ja puhumattomuus otetaan matkaan mukaan jo kotoa?

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lummenneen kivinen ranta ja kesävarpaat.
Uuden kiukaan ensimmäinen lämmitys.

Ehdin mökille juhannusaattona vasta illansuussa.

Pitkäksi venyneen ja välejä veljeni kanssa hiertäneen remontin jälkeen sauna oli vihdoinkin lämmityskunnossa. Yritin tehdä saunasta savusaunan jo viime kesänä kun joku oli erehtynyt pistämään pellin kiinni. - Ainahan se on auki. Siksi saunan seinät käsiteltiin mustalla saunasuojalla. Pihkaiset, yli 50 vuotta saunaa kannatelleet hirret ottivat yllättävän hyvin väriä pintaansa. 

Aloitin pesemällä kiuaskivet ja latomalla ne sitten väljästi paikoilleen. Tavasin kiukaan mukana tullutta ohjetta ja tarkistin, että savunohjauspelti on oikeassa asennossa. Hain tuohta ja pieniä puita ja olin valmis raapaisemaan tulitikun.

Jos vain olisin sellaisen jostakin löytänyt. Melko pienikin remonttimme myllersi koko mökin ylösalaisin. Yhtäkään tikkua ei ollut missään. Mietin jo, lähdenkö etsimään onko joku naapureista mökillään. Kunnes keksin grillikatoksesta lyhdyn, jossa oli kynttilä sisällä. Napsuttelin kaasugrillin päälle ja ongin kuivalla tikulla tulen kynttilääni, jonka sitten tuulia uhmaten, lyhdyn sisällä lepattaen, kannoin saunalle.

Hormi oli talven jäljiltä kostea. Uusi kiuas rämisi ja paukkui. Savua tunki sisään. Seinät taisivat mustua entisestään. 

Mutta sitten, vähitellen, saunaan kerääntyi lempeä lämpö. 

Huokaisten hiljaa, puoli yhdentoista aikaan, oikaisin itseni ylälauteelle. Siru valloitti alimmaisen. Makasimme ihan hiljaa. Tuuli ulvoi ikkunan takana. Vaahtopäät velloivat vedessä. 

Hiljalleen, käsillä hapuillen, kahlasin uimaan. Tasapaino tuulessa huojuen. 

Mikä taivaallinen yhdistelmä, puusaunan lämpö ja virkistävä vesi!

Tähän asti olen ollut yksin, mutten yksinäinen. Ei, anteeksi, rakas pieni karvainen kaverini, en ole koskaan yksin. Meitä on me kaksi. Mutta ehkä ensi suvena meitä on lauteilla kolme?! Kuka tietää. Olen elämälle avoin. 

Kommentit (0)

Olen myynyt ison, ihanan asuntoni ja ostanut tilalle pikkuruisen kaksion. Pikkuinen pesäkolo on vuokralla ja pääsen tekemään siitä mieleiseni vasta maaliskuussa. Tyhjensin kotini seitsemän neliön kokoiseen kasaan, muovien alle yhteisvarastoon ja siitä lähtien olemme eläneet lakelandinterrieri Sirun kanssa reissunaisten elämää.

Teimme Sirun kanssa marraskuussa melkein kuukauden reissun autolla Albaniaan marraskuussa. Kylmä ja levottomuus ajoivat meidät takaisin Suomeen. Pyörimme joulukuun ystäväni Ullan ja Irjatädin vaivoina ja joulun vietimme Alzheimeria sairastavan isäni kanssa.

Albaniaan en enää halunnut takaisin, mutta Montenegroon olimme lähdössä heti joulun jälkeen – tai vuodenvaihteen jälkeen – tai tammikuussa. En osannut tehdä päätöksiä, en pakata autoa enkä varata lauttamatkaa. Mikään ei tuntunut hyvältä eikä oikealta.

Sitten poikkesin ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen ystäväni Paulan Kakkua ja Unelmia –kahvilaan. Ja talvikuukausien viettopaikka putosi syliini. Nyt lämmitämme Sirun kanssa Paulan ja Jounin muutama vuosi sitten ostamaa, 1930-luvulla nykyiseen paikkaansa pystytettyä hirsitaloa.

Täällä vallitsee taivaallinen rauha ja hiljaisuus. Ensimmäiseen kaupunkiin ja kauppaan on 20 km. Ja toiseen 40 km, millään ei malttaisi edes asioille lähteä. Nukumme hyvin ja pitkään, laitamme tulet uuniin ja lähdemme lenkille, minä sauvoilla menoa vauhdittaen ja Siru onnellisena vapaana vieressä juosten. Menee päiviä ettemme näe yhtään ihmistä. Iltapäivällä istun koneeni ääreen ja Siru tuhisee pitkiä päiväunia vieressä. Illalla lämmitämme saunan ja paistamme makkaraa hiilloksella. Möröt eivät meitä kiusaa kurkistelemalla pimeästä ikkunoiden takaa. Mieli on tyyni ja tyytyväinen.

Olen uhonnut, että jos en voi asua Helsingin keskustassa, niin sitten en asu Suomessa. Muutama päivä Taposessa sai minut tunnustamaan, että asua voi muuallakin. Hiihtelen täällä tyytyväisenä isossa talossa villasukissani ja ihmettelen elämää:

Ehkä ihmisen pitää löytää koti omasta sisimmästään ennen kuin hän voi tyytyväisenä rakentaa sen mihinkään muualle.

Kommentit (0)

Seuraa 

Stylea on kymmenen vuotta sitten perustamani firman nimi. Yritys lojuu vieläkin pöytälaatikossa. Mutta ehkä nimi kuvaa myös aiheita, joista haluan kirjoittaa: Elämää tyylillä ja välillä vähän tyylistä horjuen. Elämänmakuisesti kuitenkin. Asioita ja aiheita, jotka liikuttavat minua ja joiden toivon koskettavan jollakin tavalla myös lukijoita.