Miten vaikeaa - ja samalla tarpeellista ja ehkä puhdistavaakin tämän pienen, hyvin henkilökohtaisen, tekstinpätkän kirjoittaminen on. Tämän yli tai ohi en vain pääse. 

Olen eronnut jo melkein seitsemän vuotta sitten. Eikö joskus sanota, että elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä? Ehkä nyt on aika päästä - ja päästää - irti menneisyyden haamuista. 

Olen käyttänyt paljon aikaa miettien teinkö oikean ratkaisun, ja olisiko se ollut vältettävissä. Tyttäreni takia olisin jäänyt jos olisin tiennyt hänen sairastuvan. Mutta en voi sitäkään tietää, olisiko se auttanut vai pahentanut tilannetta.

Eroni jälkeen uskoin vääriin ihmisiin ja jouduin maksamaan katkerat rahat yrittäessäni rakentaa itselleni omaa, uutta kotia. Sain vasta kolme viikkoa sitten vihdoinkin tietää viimeisen päätöksen, jonka mukaan joudun vielä maksamaan tyhmyydestäni. Kyllä. Rahaa. Oikein konkreettisesti ja kunnolla. Päivänä, jolloin päätös tuli, mietin jaksanko nousta ylös. Mutta seuraavana päivänä tajusin: Nyt olen vihdoinkin vapaa! Ja voin vielä kerran aloittaa alusta. Tyhjänä tyttönä, mutta kuitenkin. Eipähän kukaan ainakaan hakeudu seuraani rahan takia.

Samalla mietin, ihmeelliseen, luterilaiseen tapaan, että jos olen aiheuttanut perheelleni, silloiselle, tuskaa ja kärsimystä, niin ehkä olen ne vihdoinkin sovittanut.

Olen monta kertaa miettinyt. Ja ääneenkin pohtinut. Miten minulle ihmisenä käy tämän kuhmuisen polun kompuroituani. Muutunko kyyniseksi? Ilkeäksi? Epäluuloiseksi? Sen ainakin tiedän, että yhä edelleenkin luotan ihmisiin. Liikaakin. Elämä tuo varmasti uusiakin raapaisuja tullessaan. Mutta en voi itselleni mitään.

Se, mitä on matkan varrella tapahtunut, on että ystäväpiirini on entisestään kaventunut. Paha olo on tehnyt minut epäluuloiseksi. Ehkä olen kääntänyt selkäni ihmisille väärin perustein. Mutta olen myös päättänyt, etten enää anna kohdella itseäni huonosti, alentuvati tai välipitäättömästi. Nyt ystävät  mahtuvat yhden käden sormiin. Mutta ovat sitäkin rakkaampia. 

Nyt on aika jatkaa matkaa!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Stylea on kymmenen vuotta sitten perustamani firman nimi. Yritys lojuu vieläkin pöytälaatikossa. Mutta ehkä nimi kuvaa myös aiheita, joista haluan kirjoittaa: Elämää tyylillä ja välillä vähän tyylistä horjuen. Elämänmakuisesti kuitenkin. Asioita ja aiheita, jotka liikuttavat minua ja joiden toivon koskettavan jollakin tavalla myös lukijoita. 

Hae blogista