Pieni, kultainen, karvainen ystäväni nukkui pois 

Lakelandinterrierini Siru, Surprise Surprise, nukkui pois omalla kotisohvalla, minun sylissäni, muutama viikko sitten. Ajattelin, että pystyn nyt kirjoittamaan muutaman rivin ystävästäni ilman että itken, mutta ei, itku tuli. Ja saa tullakin. Minulla on ikävä.

Lemmikin kuolema koskettaa. Siru oli vierelläni 24 tuntia vuorokaudessa. Elämästäni lähti iso pala pois ja jäljelle jäi ammottava aukko. Siru kantoi minut monen vaikean kohdan yli. Kuunteli arvostelematta, kyseenalaistamatta tai moittimatta. Lohdutti ilman sanoja. Huvitti ja harmitti. Käytti hetket hyväkseen, haki ja antoi läheisyyttä. Kiipesi syliin. Vei ulos. Piti pystyssä. Eikä koskaan sanonut, että nyt en ymmärrä, ei huvita, älä höpötä, ole hiljaa, mene pois. Enkä ollut koskaan yksin.

Siru mökkimaisemissa

Siru tuli perheemme jäseneksi 13 ja puoli vuotta sitten. Seitsemän vuotta sitten jäimme kaksin kun perheemme eron jälkeen jakaantui kahteen leiriin. Seitsemän vuotta nukuimme samassa sängyssä. Jos ei Siru ymmärtänyt illalla pyrkiä sänkyyn, nostin hänet sinne. Päivämme käynnistyivät aamulenkillä, säässä kuin säässä. Sirua saan kiittää siitä, että minun on päästävä ulos ja liikkeelle. Päivät vietimme muutaman metrin etäisyydellä toisistamme, illat istuimme sylikkäin. 

Siru matkusti kanssani autolla Albaniaa myöten. Vielä viime kesänä teimme hurjan festarikierroksen asuntoautolla. Vietimme paljon aikaa mökillä. Ihan kaksin. Nyt en tiedä, miten pärjään siellä ensi kesänä. Vai pärjäänkö, viihdynkö, menenkö ollenkaan.


Siru reissussa

Siru oli täysiverinen terrieri. Hänen mielestään oli parempi mennä vaaroja päin rähisemällä. Pelkoaan ei pidä näyttää. Mahdoinkohan oppia ystävältäni jotakin. Ainakin kunnioitin hänen asennettaan. Koirallakin voi olla dementia. Viimeisen vuoden aikana Sirua jo epäilyttivät muutkin kuin kehnon näköiset koirakulkijat. Mutta hyvin me pärjäsimme, minä välillä Sirun käytöstä selitellen.

Kesä jäi Sirun viimeiseksi. Korvatulehdukseen annetut korvatipat veivät kaveriltani kuulon. Oli omituista kun ovisummerin soitto tai ovikellon rämähdys eivät saaneetkaan kunnon haukkua aikaan. Tai näkökentän ulkopuolella herjaavasti räkyttävä rakki sai pullistella rauhassa. Pääsimme ohi rähähtämättä. 

Sitten kävimme senioritarkasttuksessa. Munuaisten toiminta oli heikkenemässä. Kokeita otettiin ja lääkitystä aloiteltiin. Mutta viimeisen viikon sunnuntaina annoin viimeisen, kuivan leipäpalani Sirulle. Kakominen alkoi yöllä. Luulin, että pala jäi kurkkuun ja aamulla olimme jo Eläinsairaalassa. Kurkku tähystettiin, palaa ei ollut, mutta tulehdusarvot huitelivat korkealla. Aloitettiin antibioottikuuri. Parin päivän päästä todettiin, että lääke ei pure. Eläinlääkäri olisi vielä ollut valmis jatkamaan tutkimuksia, mutta kokenut, viisas hoitaja sai minut ymmärtämään missä mennään. Ystäväni oli vakavasti sairas. Hengittäminen oli vaikeaa. Oli aika antaa hänen mennä. Löysin lääkärin, joka tuli meille kotiin. Tuntui, että Siru tiesi, mitä tapahtuu, niin rauhallisesti hän asettui syliini. Kuuntelin, miten hänen hengityksensä hiljeni ja hiipui ja pysähtyi. 

Mutta ystäväni ei jätä minua koskaan!

 

The Rainbow Bridge

There is a bridge connecting Heaven and Earth.
It is called the Rainbow Bridge bacause of its many colors.
Just this side of the Rainbow Bridge, there is a  land of meadows,
hills and valleys with lush green grass.

When a beloved pet dies, the pet goes to this place.
There is always food and water and warm spring weather.
The old and frail animals are young again.
Those who are maimed are made whole again.
They play all day with each other.
There is only one thing missing: They are not with their 
special person who loved them on Earth. So, each day they
run ad play until the day comes when one suddenly looks up!
The nose twitches. The ears are up. The eyes are starring.
And this one suddenly runs from the group.

You have been seen, and when you and your special friend meet, 
you take him or her in your arms and embrace.
Your face is kissed again and again and again and you look 
once more into the eyes of your trusting pet.

Then you cross the Rainbow Bridge together,
never again to be separated.

(Author unknown)

Kommentit (0)

Seuraa 

Stylea on kymmenen vuotta sitten perustamani firman nimi. Yritys lojuu vieläkin pöytälaatikossa. Mutta ehkä nimi kuvaa myös aiheita, joista haluan kirjoittaa: Elämää tyylillä ja välillä vähän tyylistä horjuen. Elämänmakuisesti kuitenkin. Asioita ja aiheita, jotka liikuttavat minua ja joiden toivon koskettavan jollakin tavalla myös lukijoita. 

Hae blogista