Kirjoitukset avainsanalla maalle

Olen myynyt ison, ihanan asuntoni ja ostanut tilalle pikkuruisen kaksion. Pikkuinen pesäkolo on vuokralla ja pääsen tekemään siitä mieleiseni vasta maaliskuussa. Tyhjensin kotini seitsemän neliön kokoiseen kasaan, muovien alle yhteisvarastoon ja siitä lähtien olemme eläneet lakelandinterrieri Sirun kanssa reissunaisten elämää.

Teimme Sirun kanssa marraskuussa melkein kuukauden reissun autolla Albaniaan marraskuussa. Kylmä ja levottomuus ajoivat meidät takaisin Suomeen. Pyörimme joulukuun ystäväni Ullan ja Irjatädin vaivoina ja joulun vietimme Alzheimeria sairastavan isäni kanssa.

Albaniaan en enää halunnut takaisin, mutta Montenegroon olimme lähdössä heti joulun jälkeen – tai vuodenvaihteen jälkeen – tai tammikuussa. En osannut tehdä päätöksiä, en pakata autoa enkä varata lauttamatkaa. Mikään ei tuntunut hyvältä eikä oikealta.

Sitten poikkesin ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen ystäväni Paulan Kakkua ja Unelmia –kahvilaan. Ja talvikuukausien viettopaikka putosi syliini. Nyt lämmitämme Sirun kanssa Paulan ja Jounin muutama vuosi sitten ostamaa, 1930-luvulla nykyiseen paikkaansa pystytettyä hirsitaloa.

Täällä vallitsee taivaallinen rauha ja hiljaisuus. Ensimmäiseen kaupunkiin ja kauppaan on 20 km. Ja toiseen 40 km, millään ei malttaisi edes asioille lähteä. Nukumme hyvin ja pitkään, laitamme tulet uuniin ja lähdemme lenkille, minä sauvoilla menoa vauhdittaen ja Siru onnellisena vapaana vieressä juosten. Menee päiviä ettemme näe yhtään ihmistä. Iltapäivällä istun koneeni ääreen ja Siru tuhisee pitkiä päiväunia vieressä. Illalla lämmitämme saunan ja paistamme makkaraa hiilloksella. Möröt eivät meitä kiusaa kurkistelemalla pimeästä ikkunoiden takaa. Mieli on tyyni ja tyytyväinen.

Olen uhonnut, että jos en voi asua Helsingin keskustassa, niin sitten en asu Suomessa. Muutama päivä Taposessa sai minut tunnustamaan, että asua voi muuallakin. Hiihtelen täällä tyytyväisenä isossa talossa villasukissani ja ihmettelen elämää:

Ehkä ihmisen pitää löytää koti omasta sisimmästään ennen kuin hän voi tyytyväisenä rakentaa sen mihinkään muualle.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Stylea on kymmenen vuotta sitten perustamani firman nimi. Yritys lojuu vieläkin pöytälaatikossa. Mutta ehkä nimi kuvaa myös aiheita, joista haluan kirjoittaa: Elämää tyylillä ja välillä vähän tyylistä horjuen. Elämänmakuisesti kuitenkin. Asioita ja aiheita, jotka liikuttavat minua ja joiden toivon koskettavan jollakin tavalla myös lukijoita.