Kirjoitukset avainsanalla Kainuu

Kiutaköngäs. Jutun kuvat: Google Street View

 

Nyt on maa vanhaa. Olen ajelemassa Valtatietä 6 Kolilta Kajaania kohti, ja allani oleva peruskallio on Suomen ja koko Euroopan vanhinta kalliopohjaa. Se syntyi pääosin 2 700–2 800 miljoonaa vuotta sitten. Näin iäkästä mannerlaattaa esiintyy Itä-Suomessa ja Lapissa. Länsi- ja Etelä-Suomi ovat noin 900 miljoonaa vuotta nuorempia.

Sattumoisin tämä on myös Suomen alueen vanhinta kuivaa maata, eli sellaista, jota eivät jääkauden jälkeen missään vaiheessa peittäneet muinais-Itämeren aallot. Tai tarkasti ottaen sellaista aluetta ovat ainakin korkein seutu tämän tien länsipuolella ja leveä kaistale itärajan reunustaa Pielisen itä- ja pohjoispuolella. Kuivilla oli myös Rovaniemeä pohjoisempi Lappi. Nykyistä Pielisen allasta sen sijaan peitti aikanaan Itämeren vesi, samoin Joensuun ja Kajaanin kaupunkialueita. Joensuusta etelään ja lounaaseen ja Kajaanista länteen melkein kaikki Suomen nykyinen maa oli veden alla.

Näille vedenkoskemattomille itäisille seuduille pystyivät jääkauden jälkeen vaeltamaan ensimmäiset Suomen alueelle tulleet kasvit, maaeläimet ja ihmiset.

Voi siis ajatella, että näillä seuduin kasvaa Suomen vanhinta metsää. Toki ajan mittaan kasvilajisto on muuttunut ja metsä moneen kertaan luonnostaan palanut ja luultavasti kaskeamisissa ja tervanpoltoissa hakattu.

Tie on pitkä, ja metsää hirvivaara-kyltteineen piisaa. Onneksi virtuaalituristin ei Googlen katunäkymissä tarvitse huolehtia polttoaineen riittävyydestä tai törmäysvaaroista. Tai ajoväsymyksestä. Matka taittuu sutjakasti, kun selaan katunäkymiä vain kilometrin tai pari sieltä täältä ja hyppelen loput.

Näille seuduille tyypillistä vaaramaisemaa näen laajimmin pelto-osuuksilla. Tässä esimerkki suunnilleen Kajaani-etapin puolimatkasta, Valtimon liepeiltä, jonne Kolin risteyksestä on matkaa noin 85 kilometriä. Kolin maisemajärvi Pielinen on niin pitkä, että sen pohjoisimmat lahdet päättyivät vasta parikymmentä kilometriä ennen tätä paikkaa. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Noin 25 kilometriä myöhemmin maakunta vaihtuu Pohjois-Karjalasta Kainuuksi. Näillä tienoin myös vesien valumasuunta muuttuu. Pohjois-Karjalan ja muun Järvi-Suomen alueelta joet laskevat etelään tai lounaaseen. Tästä pohjoiseen alkaa Oulujoen ja muiden länteen laskevien jokien alue. Vedenjakaja, Suomenselkä, tunnetaan alueen nimenä paremmin lännestä, Pohjanmaan ja Järvi-Suomen väliltä, mutta täällä Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajoilla sama vedenjakaja kaartuu itärajaa kohti.

Virtuaalituristi voi vaihdella vuodenaikaa, jos katunäkymäarkisto sallii. Talvioloissa teitä ei ole yleensä kuvattu, mutta saan maistiaisia loppusyksyn hämäryydestä ja kesän valosta. Elokuisesta maisemasta Vuokatin vaarajonon kohdalta bongaan Suomen Tivolin iloisenvärisen autokaravaanin, joka on pysähtynyt tien levennykselle nähtävästi huoltotauolle. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Sitten saavunkin jo Kajaaniin, runoilija Eino Leinon synnyinpaikkakunnalle. Kaupungin toinen kuuluisuus on Elias Lönnrot, joka hoiti täällä lääkärinvirkaa kootessaan aineistoa Kalevalaan 1800-luvun alkupuoliskolla.

”Veli kulta, veikkoseni, kaunis kasvinkumppalini!
Lähe nyt kanssa laulamahan, saa kera sanelemahan
yhtehen yhyttyämme, kahta’alta käytyämme!
Harvoin yhtehen yhymme, saamme toinen toisihimme
näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla.”
(Kalevala, Ensimmäinen runo)

Kajaanin kaupunki perustettiin 1600-luvun puolivälissä, Kajaanin linnan suojaamalle paikalle. Linnan Ruotsi oli rakentanut Kajaanijoen saareen vuosisadan alussa. Tavoitteena oli turvata Ruotsin etuja venäläisiä vastaan erämaa-alueella, jossa rajat häilyivät. Linna päätyi kuitenkin venäläisten räjäyttämäksi isonvihan aikaan 1700-luvulla, ja nykyisin jäljellä on vain rauniot. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Kajaanin jälkeen jatkan matkaa pohjoiseen, nyt Valtatietä 5, joka vie Kuusamoa kohti. Nuoruusajan musiikkimuistoista mieleeni nousee täkäläistä luontoa hehkuttava, Saukin eli Sauvo Puhtilan sanoittama Kuusamoon-humppa, joten etsin Raimo Piipposen ja Tulipunaruusujen esityksen Youtubesta.

”Lapin eteisessä meillä täällä ollaan, 
ja onkin laajat lankut eteisen.
– –
Karhu nukkuu jossain juuren alla. 
Suuret tähdet kiiluu taivahalla.
– –
Kuusamoon, Kuusamoon, Kuusamoon!
Tämä maa innostaa,
tämä Koillismaa.”

Luontoa jo täällä Kainuunkin puolella tosiaan riittää, varsinkin metsiä ja vesistöjä. Ne hallitsevat taajamiakin. Viehättävänä mieleeni jää esimerkiksi näkymä Suomussalmen kohdalta, missä tie kulkee läheltä Kiantajärven rantaa. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Suomussalmen ja Taivalkosken rajalla maakunta vaihtuu Kainuusta Pohjois-Pohjanmaaksi, jonka tätä äärtä kutsutaan Koillismaaksi. Vielä Kiantajärven altaaseen virtasi muinais-Itämeren vesiä, mutta nyt tie nousee taas ylängölle, joka jäi vedenkoskemattomaksi.

Kuusamon keskustassa en pysähdy, mutta Rukalla käyn katsastamassa Rukatunturin. Se ei taida sopia kasvitieteelliseen tunturin määritelmään, joka edellyttää kukkulalta paljaslakisuuden lisäksi tunturikasvillisuutta. Suomalaisen maiseman perinteisessä maantieteellisessä korkeusluokittelussa käytetty tunturimaan kriteeri eli maisemassa näkyvä vähintään 200 metrin korkeusero täällä kuitenkin täyttyy.

Rukatunturi on yksi Itä-Suomelle tyypillisistä jäännösvuorista eli sellaisista kukkuloista, jotka ovat jääneet koholle pehmeämmän kallioperän kuluessa ympäriltä pois. Kolin ja Vuokatin tavoin Rukatunturi koostuu kvartsiitista. Kvartsi, tavallisimmista mineraaleista kovin, on hiekanjyvästen yleisin aines. Rukakin on siis ensin ollut vanhemmista vuorista rapautunutta hiekkaa, joka on kivettynyt hiekkakiveksi ja jonka uusi vuorenpoimutus on sitten paistanut tiiviimmäksi ja kovemmaksi metamorfoituneeksi hiekkakiveksi eli kvartsiitiksi.

Kaipaan vaihteeksi talvitunnelmaa, ja Rukalta löydänkin pallopanoraaman lumisesta rinnemaisemasta. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Rukalta jatkan kohti tämän kerran viimeistä etappia, Oulankajokea.

Olen nyt ylänköalueella, joka kuuluu Suomen toiseen suureen vedenjakajaan: Maanselkään. Valtaosan matkastaan se myötäilee itä- ja pohjoisrajojamme. Käsivarren yläreunan korkeudelta se kuitenkin kulkee Lapin poikki, ja täällä Koillismaalla se koukkaa hieman länttä kohti. Oulankajoki jää Maanselän itäpuolelle, ja siksi sen vedet virtaavat itään. Ne kulkevat Venäjän järviin ja niistä Jäämereen kuuluvaan Vienanmereen.

Oulangan kansallispuistoa lähestyn Juumantietä pitkin. Mieleeni tulee tämänvuotisen Suomen-kierrokseni alku Kilpisjärven maisemissa, sillä täältäkin bongaan tien laidalta poroja. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Oulangan kansallispuistosta Google ei ole kuvannut katunäkymiinsä vielä yhtään vaelluspolkua. Onneksi yksityiset retkeilijät ovat kuvanneet yksittäisiä pallopanoraamoja, joista niistäkin pääsen maiseman tunnelmiin.

Tämän kerran viimeisen virtuaalileirini pystytän Oulankajoen varrelle, Kiutakönkään kosken rantakalliolle. Löydän Youtubesta videolähetyksen, joka seuraa Kiutaköngästä livenä eli nyt reissuaikanani alkutalvisena. Lumeton vuodenaika kuitenkin viehättää minua enemmän, ja siksi kuvittelen itseni syyskuiseen pallopanoraaman maisemaan.

Asetun harmaalle kvartsiittikalliolle ja ihailen vastarannan punertavaa jyrkännettä. Se koostuu dolomiitista, joka on yksi kalkkikiven tyyppi ja kvartsiittia pehmeämpää. Vesi näkyykin syövän uomaansa dolomiittiseinämän alle. Voin hahmottaa kaukaisen tulevaisuuden, jolloin kvartsiitti yhä herättää täällä mielikuvaa kallioiden ikuisuudesta mutta dolomiittia ei enää ole. (Kuvaa voi pyöritellä. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Virtuaalituristi Petri Riikonen on biologitaustainen tiedetoimittaja, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Virtuaalimatkailusta hän innostui, koska ei MS-tautinsa takia jaksanut enää matkustella fyysisesti.

Teemat