Joulupukin Pajakylä Rovaniemellä. Jutun kuvat: Google Street View

 

”– Nyt minulla on kaikki, Muumipeikko sanoi itsekseen. Minulla on koko vuosi. Talvikin.”
(Tove Jansson, Taikatalvi, suomennos Laila Järvinen)

Päätän, etten halua jäädä tässä vuodenaika-asiassa Muumipeikkoa huonommaksi. Siksi teen poikkeuksen Suomen-kierrokseni matkustustavassa, enkä tällä viimeisellä matkakerralla enää ajelekaan Googlen katunäkymissä maanteitä pitkin. Ne kun on kaikki kuvattu lumettomina vuodenaikoina. Sen sijaan aion etsiä talvinäkymiä ja virtuaaliteleportata suoraan niiden luokse.

Lähden siis viimekertaisen matkaosuuteni päätepisteestä Oulangan kansallispuistosta kuin lähettäisin siirtopyynnön ylläni leijuvalle Star Trekin avaruusalukselle. Katoan Koillismaalta ja ilmaannun Lappiin.

Ensimmäiseksi siirryn Oulangasta noin 40 kilometriä pohjoisluoteeseen, noin 30 kilometriä napapiirin pohjoispuolelle, Sallatuntureille. Sieltä nimittäin löysin pallopanoraamoja, joissa puustoa peittää kaunis tykkylumi.

Helmikuisessa auringossa tykky saa puut näyttämään satumetsän osasilta. Osittain tykkyä synnyttää kosteana satava lumi, joka takertuu ja jäätyy puihin. Vähintään yhtä tärkeä syntytapa on kuitenkin huurre eli alijäähtyneiden, pakkasessa sulina pysyneiden sumupisaroiden äkillinen jäätyminen puun kylmiin pintoihin. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Sallaa oli siis kuvattu helmikuun valossa. Haluan seuraavaksi kokea joulukuulle tyypillistä kaamoshämärää.

Siksi loikkaan noin 60 kilometriä luoteeseen, joulukuussa kuvattuun pallopanoraamaan Pelkosenniemelle. Tämä Pyhä- ja Luostotunturien lähimaasto sijaitsee suunnilleen samat 60 kilometriä napapiirin pohjoispuolella. Napapiirin pohjoispuolisuus merkitsee, että keskitalvella koetaan jonkinmittainen kausi, jolloin aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle lainkaan. Toki korvauksena keskikesällä koetaan sitten keskiyön aurinkoa. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Ja taas teleporttausta pukkaa. Seuraavaksi hypähdän Pelkosenniemen-etapistani liki sata kilometriä lounaaseen, pari kilomeriä napapiirin eteläpuolelle. Päädyn lähelle Rovaniemen keskustaa.

Lapin pääkaupunki Rovaniemi tuli kaupungiksi vuonna 1960. Keskuspaikaksi se on omiaan muun muassa siksi, että se on perustettu Lapin kahden keskeisen joen risteykseen. Pohjoisluoteesta Käsivarren suunnalta virtaava suuri Ounasjoki yhtyy siinä mahtavaan Kemijokeen, jonka vedet tulevat kaukaa koillisesta.

Helmikuisessa postauksessani pohjustin tätä joulukuista etappia luonnehtimalla Kemijokea näin: ”Pohjolan mahtivirta, joka kerää vesiään itärajalta, Korvatunturilta, Joulupukin salapirtin kynnykseltä saakka. Korvatunturin sirusten myötä se kantaa sieltä joulun taikaa napapiirin yli – – Rovaniemelle.” Saman reissun aikana helmikuussa kävin myös katsomassa komean avaraa joensuuta Kemissä, missä Kemijoki laskee Perämereen.

Nyt ajelen lumisessa maisemassa talvista Kemijokea pitkin myötävirtaan Rovaniemen keskustaa kohti. Se onnistuu, koska Rovaniemen seudulla on kuvattu katunäkymiin useita moottorikelkkareittejä ja jotkin niistä kulkevat joen jäällä. Käyttämäni reitti on kuvattu maaliskuussa, joten hangella riittää taas valoa.

Pysähdyn Kemijoen jäällä kohtaan, jossa Rovaniemen keskusta näkyy jo lähellä suoraan edessäni. Sen vasemmalla eli itäisellä puolella näkyvän, Jätkänkynttiläksi nimitetyn vinoköysisillan alta Kemijoki jatkaa virtaamistaan Kemiä ja Perämerta kohti, linnuntietä noin sadan kilometrin päähän. Saman sillan vasemmalla puolella kohoaa kvartsiittinen, jääkautisen jään hioma Ounasvaara noin 120 metriä joen pintaa korkeammalle. Rovaniemen keskustan oikealta eli pohjoiselta puolelta, nelostien sillan alta, virtaa Kemijoen kylkeen Ounasjoki. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Rovaniemi oli jo 1800-luvulla tärkeä markkinapaikka ja tukkipuun uittokeskus. Historian syviä kerroksia ei sen nykyisessä keskustassa kuitenkaan näy, vaan kaikki vaikuttaa tasaisen modernilta. Se ei ole ihme, sillä saksalaiset sotilaat tuhosivat vanhemman Rovaniemen perusteellisesti vetäytyessään Lapista vuonna 1944.

Löydän joulukuisen pallopanoraaman Kemijoen rannasta, Hotelli Pohjanhovin vierestä. Joen yli näkyvät Jätkänkynttilä-silta ja Ounasvaara. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Toisen kivan joulukuisen maiseman bongaan puistoalueelta Lapin yliopiston läheltä. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Rovaniemi vaikuttaa esiintyvän edukseen lumikuorrutteisena. Edukseen esiintyvät myös netistä löytyvät Rovaniemen matkailusivut, jotka ovat esimerkillisen houkuttelevat. Ison osan saa itseoikeutetusti Joulupukki, ja häntä lähdenkin seuraavaksi tapaamaan.

Teleporttaan siis Joulupukin Pajakylään Rovaniemen keskustan koillispuolelle, napapiirin tuntumaan. Iltavalaistusta pihasta tulee mieleeni Lumiukko-animaation pohjoinen satumetsikkö, johon leffan nimihenkilö ja hänet rakentanut pikkupoika lentävät juhlimaan lumiukkojen jouluyötä. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Ilokseni Googlen kamera on täällä viety sisätiloihinkin. Pääsen liikuskelemaan katunäkymissä Joulupukin Pääpostissa niin puodin puolella kuin tonttujen työtilassa. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Samoin pääsen vaeltelemaan pitkin Joulupukin toimistoa eli Joulupukin Kammaria. Pienen ja ihan hauskan harhailun jälkeen onnistun löytämään perimmäisen kammarin, jossa istuskelee itse valkopartaukko.

Tunnen heti sielunkumppanuutta, sillä sisustuksesta päätellen häntäkin viehättävät kirjat, kartat ja historia – ja joulu. :) Tänne jään joksikin aikaa nautiskelemaan tunnelmasta ja muistelemaan kulunutta vuotta. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen. Jollei kuva näy, klikkaa ”Näytä Google Mapsissa”.)

Suomen satavuotisuuden innoittama 12-osainen virtuaalimatkani on nyt päättymässä. Reissu on selkiyttänyt käsitystäni Suomen maantieteestä ja historiasta ja siten auttanut minua hahmottamaan juuriani yhä paremmin. Sitä tältä matkalta toivoinkin. Samalla olen miettinyt, mikä Suomessa on parasta.

Vuonna 98 roomalainen historioitsija Publius Cornelius Tacitus kirjoitti varattomista mutta onnellisista ihmisistä, joiden maata nykyisin sanomme Suomeksi: ”Fenneille on ominaista ihmeellinen alkukantaisuus ja viheliäinen köyhyys. – – Mutta tällaista elämää he pitävät onnellisempana – –. Turvassa ihmisiltä ja turvassa jumalilta he ovat saavuttaneet vaikeimman päämäärän, nimittäin sen, ettei heidän ole tarvis edes mitään toivoa.” (suomennos Edwin Linkomies)

Sittemmin ihmeellisin alkukantaisuus ja viheliäisin köyhyys ovat täältä väistyneet. Olemme saavuttaneet hyvinvointiyhteiskunnan, jollaisesta maailman useimmilla kulmilla voidaan vain haaveilla.

Mutta muutama toive minulla olisi.

Toivon, että jaksamme jatkaa hyvinvointiamme. Toivon, että Suomella on seuraavanakin satana vuotena varaa ja halua harjoittaa niin joulupukkimaista hyväntekeväisyyttä kuin Muumimamman vieraanvaraisuutta.

Ainakin yhdessä asiassa Tacituksen sanat yhä pätevät. Vaikka se kaamoksen ja loskan vuodenaikoina helposti unohtuu, suomalaiset ovat tuoreiden tutkimustenkin mukaan yksi maailman onnellisimmista kansoista.

Toivon, että jaksamme tulevaisuudessakin muistaa, miten onnellisia ja hyvinvoivia me maailman mitassa olemme. Antakoon se ajatus meille sekä mielenrauhaa että auttamishalua.

Lopuksi kuuntelen Youtubesta levyä, joka ilmestyi vuonna 1978, jolloin täytin 16 vuotta. Yksi Suomen ikonisimmista äänistä, Katri Helena, laulaa Juha Vainion sanoittamaa Joulumaata:

”Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha,
itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha.”

* * *

”Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.”
(Eino Leino, Hymyilevä Apollo)

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Virtuaalituristi Petri Riikonen on biologitaustainen tiedetoimittaja, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Virtuaalimatkailusta hän innostui, koska ei MS-tautinsa takia jaksanut enää matkustella fyysisesti.

Teemat

Hae blogista