Turun linna. Jutun kuvat: Google Street View

 

”Entisyys on ruusu, josta on jäljellä vain nimi”, pahoittelee Umberto Eco romaaninsa ”Ruusun nimi” lopussa (suom. Aira Buffa). Ehkä jokin muu kasvitieteellinen vertauskuva olisi anteliaampi. Jos historian tuoksu on joka tapauksessa haihtunut, ehkei mielikuvankaan tarvitse olla parfyyminen. Sanotaan siis, että paikka paikoin historian vaiheita voi kuoria kuin sipulin kerroksia. Hämeen linna on sellainen paikka.

Katselen Googlen katunäkymästä opastekylttejä Hämeen linnan sisääntulotien vieressä. Kylteissä mainitaan itse linna historiallisine museoineen. Lisäksi opaste Tykistömuseoon muistuttaa linnan aiemmasta sotilaskäytöstä. Historian sipulin tuoreimpaan kuoreen viittaa Vankilamuseon kyltti. Hämeen linna toimi vankilana 1800-luvun alkupuoliskolta 1900-luvun viimeisille vuosikymmenille saakka.

Linnaa kohti vaeltaessani kuuntelen Youtubesta Juha Vainion suomennosta Johnny Cashin laulusta San Quentin. Kappale ”Kiven sisällä” kertoo vankilakierteestä, ja tarinan lopussa Tapio Rautavaara laulaa: ”Kai kiven sisään ainiaaksi jään, mut vankilaa vain hauska vaihtaa ois. Mies kaipaisi ei enää mihinkään, jos Hämeen linnaan vielä päästä vois.”

Laulun loppu viittaa Hämeenlinnan naisvankilaan, joka äänittämisvuonna 1970 vielä sijaitsi linnan alueella.

Hämeen linnaa ympäröi uloinna vesi: idässä Vanajavedessä, muilla puolilla vallihaudoissa. Vallihautojen takana kohoavat nurmen vehreyttämät puolustusvallit, jotka tuovat mieleen 1700-luvun loppupuoliskolla rakennetun Suomenlinnan. Mielikuva on aivan oikea, sillä Hämeenlinnan vallit ovat 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun tuotteita, siis hieman vankila-aikoja vanhempi historian sipulin kerros.

Vallien tarkoituksena oli auttaa linnaa kestämään paremmin uuden ajan tykkisodankäyntiä. Siihen eivät olleet aivan ihanteellisia keskiaikaiset, korkeat ja kulmikkaat tiili- ja kivimuurit, joita tykinammukset herkästi murensivat. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Googlen katunäkymä ei päästä linnan sisään, sentään piha-alueelle kylläkin. Siellä kierrän keskiaikaisen keskuslinnan ympäri ja kuorin historian sipulia yhä syvemmälle.

Muurien tiiliset yläosat ovat 1300- ja 1400-lukujen vaihteesta tai 1400-luvulta. Ne ovat siis katselleet historiaa pari sataa vuotta kauemmin kuin Hämeenlinnan kaupunki, jonka perusti hyvästä ”kreivin ajasta” kiitelty Suomen kenraalikuvernööri, kreivi Pietari Brahe vuonna 1639.

Muurien alaosissa näkyy harmaakivistä perustaa muistumana kivilinnasta, joka rakennettiin ehkä 1300-luvun loppupuolella. Lisäksi on päätelty, että jo 1200-luvulla tässä seisoi puinen linna. Se rakennettiin vakauttamaan Ruotsin valtaa sisämaassa sen jälkeen, kun ruotsalaiset olivat vuosisadan alkupuoliskolla tehneet Hämeeseen ”ristiretken”. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Linnan alkuperäisenä tehtävänä oli siis vahvistaa Ruotsin läsnäoloa alueella ja varmaankin kilpistää kilpailevien novgorodilaisten etenemisyrityksiä silloisella etupiirien rajaseudulla. Kun raja Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 sovittiin paljon idemmäksi, peräti Saimaan itäpuolelle, Hämeen linnan päätehtäväksi jäi turvata tärkeää vesi- ja maareittien solmukohtaa.

Tässä kohtasi neljä keskiaikaista reittiä. Yksi oli Vanajavedestä jatkuva vesireitti, joka vei Hämeen pohjoisemmille kala- ja riistamaille. Toinen oli pohjoisesta koukannut, Tammerkosken kautta kulkenut maantie, joka haarautui Kokemäenjoen latvoilla ja vei sieltä joko Kokemäenjoen vartta Satakuntaan tai Sisä-Suomen reunamuodostuman ja harjujen päällä Pohjanmaalle. Kolmantena itään lähti Salpausselän harjannetta noudatellut tie Viipuriin. Neljäntenä lounaaseen suuntasi kuuluisa Hämeen härkätie, jota pääsi Varsinais-Suomen läpi Turkuun.

Hämeen härkätien linjauksista on säilynyt osuuksia, joita pitkin voi yhä ajella ison osan matkasta Hämeenlinnasta Turkuun.

Lähden siis virtuaalisesti katsastamaan tätä maantiereittiä, joka tiettävästi on Suomen vanhin. Varsinais-Suomi ja Vanajan Häme olivat keskiajalla maamme keskeisimpiä asutusalueita ja tärkeitä jo rautakaudella sitä ennen. Hämeen härkätie yhdisti Varsinais-Suomen rannikon sisämaahan ja Turun linnan Hämeen linnaan. Tiellä kulkivat niin kauppatavarakuormat kuin armeijat.

Tien nimen alkuperää ei tiedetä, mutta arvauksia on toki esitetty. Ehkä nimi muistuttaa markkinoille ajetuista häristä. Ehkä karannut härkä on kyntänyt tien ensi pätkän. Kenties nimi symboloi pitkän reitin raivaamiseen tarvittua härkämäistä voimaa. Tai ehkä kyseessä on nimiväännös, joka ei juonna häristä lainkaan.

Tien varrella on keskiaikaisia kirkkoja ja vanhoja maaseutumiljöitä, mutta virtuaalituristin keinoin en löydä niistä paljoa nähtävää. Siksi päädyn hyppelemään katunäkymissä melko ripeästi tiejaksolta toiselle. Aina ei onnista. Jo Hämeenlinnasta lähtiessäni koetin tutustua yhteen komeaan keskiaikaiseen kirkkoon koukkaamalla Hattulan kautta, mutta en löytänyt netistä paikkaa, jossa Hattulan Pyhän Ristin kirkon sisustan runsaisiin seinämaalauksiin olisi voinut perehtyä kunnolla. Sääli, sillä Hattulan kirkkoa pidetään Lohjan kirkon ohella Suomen hienoimpana kuvakirkkona.

Suosikikseni härkätien metsä- ja peltomaisemien joukossa nousee Liedon seutu muutamia kilometrejä ennen Turkua. Vehreän viljelymaiseman keskellä kohoaa Liedon Vanhalinna, linnavuori, joka muinaisaikoina suojasi Aurajoen suun seutua. Linnavuorta käytettiin puolustustarkoituksiin ainakin jo rautakaudella ja ehkä jo pronssikaudella. Keskiajan alussa siellä sijaitsi Turun linnan edeltäjä, jota käytettiin 1300-luvulle saakka. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Linnavuoren laelta on kuvattu pallopanoraama, jossa Aurajoen laakso näkyy kauniisti. Aurajokilaakson kulttuurimaisema – kuten myös Vanajaveden laakso – kuuluu niihin 27 alueeseen, jotka ympäristöministeriön työryhmä vuonna 1992 valitsi Suomen kansallismaisemiksi. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Sitten tie vie minut Suomen vanhimpaan kaupunkiin. Turku täyttää ensi vuosikymmenen lopulla jo 800 vuotta, sillä kaupunki laskee perustamisensa vuodesta 1229. Silloin piispan hallintopaikka siirrettiin Aurajoen suulle aiemmasta paikastaan Nousiaisista, pariakymmentä kilometriä pohjoisempaa. Varsinaista Turun kaupungin perustamisasiakirjaa ei ole säilynyt, mutta kaupunkimaiseksi paikan arvioidaan joka tapauksessa kehittyneen 1200-luvun aikana.

Turku on siis ehtinyt nähdä lähes 600 vuotta ruotsalaista ja runsaat sata vuotta venäläistä Suomea ennen itsenäisyyden aikaa. Valtaosan ajasta Turku on ollut Suomen tärkein hallintokaupunki ja sivistyskaupunki. Sinne perustettiin Suomen ensimmäinen luostarikoulu vuonna 1249, ja Ruotsin kuningatar Kristiina perusti sinne Suomen ensimmäisen yliopiston, Turun Kuninkaallisen Akatemian, vuonna 1640.

1800-luvun alku koitui Turulle alamäeksi. Venäläisvallan alussa vuonna 1809 Turusta kyllä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki, mutta melko pian Venäjän tsaari Aleksanteri I päätti, että Turku on liian lähellä Tukholmaa ja liian kaukana Pietarista. Vuonna 1812 pääkaupungiksi vaihdettiin Helsinki. Vuonna 1827 Turkuun iski Pohjoismaiden historian tuhoisin kaupunkipalo, ja sen seurauksena Akatemiakin seuraavana vuonna siirrettiin Helsinkiin. Vasta itsenäisyyden alkuvuosina Turkuun perustettiin uusia yliopistoja: Åbo Akademi vuonna 1918 ja Turun yliopisto – maan ensimmäinen suomenkielinen yliopisto – vuonna 1920.

Käyn ensin vilkaisemassa Turun vanhaa keskustaa tuomiokirkkoineen Linnankadulta, Aurajoen toiselta puolelta käsin. Helsingin tavoin Turkukin on arkkitehti Carl Ludvig Engelin kaupunki, tai ainakin sen nykyinen väljä ruutuasemakaava on hänen kynästään. Engel piirsi uuden kaupungin vuoden 1827 suurpalon jälkeen.

Katunäkymässä noin 30 metriä leveän Aurajoen ja sen ylittävän Tuomiokirkkosillan takana näkyy Turun tuomiokirkko 102 metriä korkeine torneineen. Tuomiokirkko vihittiin käyttöön vuonna 1300, mutta vuosisatojen mittaan rakennusta on pidennetty, levennetty ja korkeutettu. Kirkontornin nykyinen kuparinen huippu on sekin Engelin suunnittelema; edellinen huippu tuhoutui palossa.

Kirkosta oikealla, leveän puistoalueen jälkeen, näkyy kadun kaltaisena Vanha Suurtori. Sen laidalla, kuvassa näkyvän punaruskean kivitalon takana, on Brinkkalan talo, jonka parvekkeelta luetaan joulurauhan julistus. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Turun tuomiokirkko on Suomen ainoa kirkko, jonka voi laskea samaan sarjaan eteläisemmän Euroopan suurten keskiaikaisten katedraalien kanssa. Tämä on maamme ainoa keskiaikainen basilika eli sellainen kirkko, jonka salissa on sivulaivojen välissä niitä korkeampi keskilaiva. Katot on holvattu goottilaiseen tyyliin suippokaarisilla holveilla. Nykyinen holvaus on 1460-luvulta ja päälaivassa 24 metrin korkeudella.

1500-luvun reformaation jälkeen tämä on ollut Suomen luterilaisen kirkon pääkirkko, mikä näkyy penkkirivistöinä, saarnastuolina – jonka senkin suunnitteli Engel – ja salin ääripäähän sijoitettuna ainoana alttarina. Katolisena aikana penkkejä ja saarnastuolia ei ollut, mutta eri pyhimysten alttareita oli kaikkialla. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Pallopanoraamoja on Turun tuomiokirkon sisältä toistaiseksi kuvattu vain muutama, eikä Googlen katunäkymien kuvaaja ole käynyt sisällä lainkaan. Silti tämä kirkko osoittautuu antoisaksi virtuaalikäyntipaikaksi.

Löydän nimittäin tuomiokirkon nettisivujen kautta kaksi kirkosta tehtyä virtuaalikierrosta. Niissä ei ole pallopanoraamoja, ainoastaan tavallisia valokuvia, mutta ne ja tekstit ovat hyviä, samoin pohjapiirrokset. Yleis- ja kappelikierros avautuu tuolta, hautaholvikierros tuolta. Virtuaalikierroksiin pääsee napauttamalla kartassa kirkon päällä näkyvää keltaista nastaa.

Kiinnostavimmalta tuntuu Kankaisten kappelin sarkofagi, jonka päällä on kruunu ja jonka kyljessä lukee ”Catharina Månsdotter”.

Vuonna 1612 kuollut kuningatar Kaarina Maununtytär on ainoa Suomeen haudattu Ruotsin kuninkaallinen. Hänen elämäänsä on verrattu Tuhkimo-satuun. Hänen isänsä oli tiettävästi tavallinen sotilas ja äitinsä talonpoikaissukua, mutta alhaissäätyisestä taustastaan huolimatta hänet vihittiin kuningas Kustaa Vaasan perillisen, kuningas Eerik XIV:n, kanssa vuonna 1568.

”Kolmen kuun kuningatar”, kuten vuonna 2009 ilmestynyt Carita Forsgrenin historiallinen romaani Kaarina Maununtytärtä nimittää, ehti kantaa kruunuaan vain kolme kuukautta. Sitten hänen miehensä syrjäytettiin vallasta. Eerik kuoli vankeudessa. Kaarina vietti loppuelämänsä Suomessa, Kangasalan Liuksialan kartanossa.

Valitsen tämänkertaisen matkajaksoni viimeiseksi kohteeksi Turun linnan, joka vartioi Aurajoen suuta. Vaellan sen luokse katunäkymässä Linnankatua pitkin.

Katunäkymä ei päästä linnaan, mutta yksittäiset pallopanoraamat vievät sentään linnanpihalle saakka. Siellä odottaa Turun sinapin logoista tuttu siluetti. (Kuvaa voi pyöritellä. Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Yllätyksekseni Turun linna osoittautuu aivan maailmanluokan virtuaalikohteeksi. Linnan nettisivut nimittäin tarjoavat hienonhienon virtuaalilinnan: pohjapiirroskerroksittain toimivan käyttöliittymän, josta pääsee klikkaamaan itsensä linnan sisältä kuvattuihin pallopanoraamoihin ja etenemään niissä huone huoneelta. Tämän havainnollisempaa virtuaalipalvelua en ole nähnyt missään.

Turun linnasta historian sipulin kerroksia vasta löytyykin, ja monivaiheisuus on haluttu näyttää linnan museoiduissa huoneissa.

Linnaa alettiin rakentaa 1280-luvulla, ja suurimmista rakennusvaiheista ensimmäinen sijoittuu 1200-luvun loppuun ja 1300-luvun alkupuoliskoon. Silloin nousi hallinto- ja puolustustarkoituksiin sopinut harmaakivilinna, joka muodostaa nykyisten muurien alaosia.

Toinen suuri rakennusvaihe oli 1500-luvun puolivälissä. Silloin kuningas Kustaa Vaasa korotutti ja ehostutti linnaa ja suurennutti sen ikkunoita niin, että hänen poikansa, Suomen herttua Juhana pääsi pitämään siellä komeaa renessanssihovia puolisonsa, Puolan prinsessan Katariina Jagellonican kanssa.

Ruotsin suurvaltakaudella 1600-luvun puolimaissa linnassa asui puolestaan kreivi Pietari Brahe, joka hallinnoi Suomea kenraalikuvernöörinä. Linnaa hän piti ankeana, mutta vastuutaan hän arvosti. Suomen-aikansa lopuksi hän kirjoitti päiväkirjaansa kuuluisat sanat: ”Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen.”

Tässä muutamia virtuaalilinnan kautta tekemiäni huonebongauksia vanhimmasta historiasta uusimpaan: Tason 3 muutamassa huoneessa esitellään kivi-, pronssi- ja rautakauden elämää. Tasolla 2 on keskiaikainen, suippokaariholvinen kuninkaansali. Tasolta 4 löytyvät tasakattoiset, renessanssityyliset kuninkaan ja kuningattaren salit Juhana-herttuan kaudelta 1500-luvun loppupuoliskolta. Samoilta ajoilta on tason 2 huone, jossa Kaarina Maununtyttären miestä Eerikiä pidettiin vallastasyöksemisensä jälkeen vankina. Tasolla 3 on Brahe-sali ja muita 1600-luvun barokin aikaisia sisustuksia.

Lempipaikakseni linnassa muodostuu kuitenkin Tonttu-ukon aarrekammio, joka löytyy virtuaalilinnan tasolta 1. Siellä historia kohtaa liikuttavasti sadun. Lapsille ja lapsenmielisille sisustettu huone viittaa Zachris Topeliuksen tarinaan ”Turun linnan tonttu-ukko”. Siinä kerrotaan muun muassa näin (alkuteos 1849, suomennos vuodelta 1893 Aatto Suppanen ym.):

”Oli tonttu-ukko, seitsemän sataa vuotta vanha; hän asui eräässä holvissa Turun linnan alla. Hänellä oli niin pitkä, valkoinen parta, että voi kiertää sen kahdesti vyötäistensä ympäri – -. Hän kehui olevansa vanhin tonttu-ukko koko maassa; yksin tuomiokirkon tonttukin, jolla oli ikää viisisataa viisikymmentä vuotta, sanoi häntä setäkseen. – – Hän – – asui syvimmässä holvissa Turun linnan alla, niin sanotussa Onttotornissa, jossa ennen muinoin pidettiin suurimpia ja törkeimpiä pahantekijöitä, joiden ei koskaan enää pitänyt näkemän päivän valoa. – – Ilma oli tuossa maanalaisessa asunnossa niin suloisen ummehtunut, kuin suinkin saatettiin toivoa, ja kun kaiken tämän lisäksi siellä vielä oli mädänneitä olkikupoja ja kuolleiden rottain luita, niin siitähän jo arvataan, että tonttu-ukosta siellä tuntui oikein kodikkaalta.”

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Virtuaalituristi Petri Riikonen on biologitaustainen tiedetoimittaja, jota kiinnostaa elämä, maailmankaikkeus ja kaikki. Virtuaalimatkailusta hän innostui, koska ei MS-tautinsa takia jaksanut enää matkustella fyysisesti.

Teemat

Hae blogista