Kukkakauppaleikki

6.10.2017 klo 21:33

Lapsi ehdotti, että leikitään kukkakauppaa kokeiltuamme monia muita jännittäviäkin leikkejä. Mikäpä siinä, näin mummina en ensin ymmärtänyt, mitä se viisivuotiaan maailmassa tarkoittaa. Kun minun lapsuudessani leikittiin kauppaa – varsinkin pihamaalla isossa lapsijoukossa – ratamon lehdet olivat rahoja ja apilat ja timoteiheinät jotain syötävää, joiden roolia en muista, mutta kyllä siinä kaikki pihan kasvit käytettiin hyväksi perunoina, hilloina, leipinä, lihoina.

Nyt lapsi lavasti pienen pöydän kaupaksi hyvin määrätietoisesti. ”Missä on kynttilät?” hän kysyi. Ja kaivoin esille ledi-kynttilöitä ja selitin, että jos nämä olisivat oikeita, en voisi niitä antaa hänelle. Sytytettiin kolme ledi-kynttilää. Yksi punainen ja kaksi väritöntä. Ledikynttilät olivat kauniissa ”kynttilänjalassa”.

Kukkakaupassa on oltava kukkia ja lapsi sai idean. Hän piirsi tussilla kukan pahville – jostain syystä sen oli oltava vihreä ja sanoi:”Leikkaa, mummi!” Ja mummi leikkasi. Kukkia piirrettiin ja leikattiin monta. Ne olivat aika isokokoisia, mutta kun ne laitettiin siniseen juomalasiin, näkymä oli melko kiva, ledikynttilät ja kukat. Ja vielä yksi myyjäisistä ostettu oranssi keramiikkakukka paransi tunnelmaa.

Mutta mistä rahat kaupantekoa varten?

Vanha valkoinen käsilaukku otettiin käyttöön ja ajateltiin, että rahat laitetaan siihen, mutta mistä rahat? Jälleen tarvittiin lapsen piirustustaitoa: ympyröitä syntyi pahville ja ne olivat leikissä tarvittavia rahoja. Ja mummi leikkasi rahat irti pahvista. Niitä oli erikokoisia, mutta niiden arvo oli toisarvoinen seikka.

Emme oikein päässeet kauppaleikin alkuun, kun valmisteluja oli niin paljon.

Tätä leikkiä ei kestänyt kovin kauan, koska melkein hauskempaa kuin leikkiä tiettyä leikkiä on suunnitella ja valmistella leikkiä, jos nyt ei oteta huomioon bussi- tai junaleikkejä, jotka leikitään heti.

Seuraavalla kerralla jatkoimme kukkakauppaleikkiä, mutta emme päässeet vielä silloinkaan varsinaiseen kaupankäyntiin, mutta kukkia ilmestyi lisää ja kaikki vihreitä – olisivatko ne astereita vai niittyleinikkejä? Vai ihan ritarinkannuksia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ratikoita ja Rosmariinia

Jossetulee

klo 0:28 | 25.6.2017

Josse tulee

Kun bussi on Tampereella Nysse niin Kakkosen ratikka on takuulla Josse.

Kerrotaan, että joku joskus on nähnyt Kakkosen raitiovaunun, mutta että ihan matkustanut siinä– taitaa olla huhupuhetta! Raitiovaunu Kakkosen aikataulu Helsingissä ei ole aika-avaruudessa lainkaan. Ratikat Nelonen ja Kymppi kulkevat usein, mutta odotapas Kakkosta, melkein aina saat odottaa ainakin kymmenen minuuttia. Aika usein sekään minuuttimäärä ei riitä ja saa pohtia, onko auto parkkeerannut ratikkareitille, vai mistä on kyse. En tiedä, onko Kakkosen ratikka imperfekti vai futuuri , mutta ei se ainakaan preesens ole, koska sitä ei koskaan näe, kun on pysäkillä odottamassa. Ehkä tilanne muuttuu, kun Kakkosen reitti muuttuu kulkemaan Arkadiankatua ja ohi Kampin!

Muillakin alueilla kuin liikenteessä preesensit ja imperfektit saattavat mennä sekaisin. Taidekeinona kirjoissa saatetaan käyttää preesensiä. ”Hän tulee ja naurahtaa” on eri asia kuin ”Hän tuli ja naurahti.” Minusta se on ok, mutta historiallinen romaani preesensissä on häiritsevä, Koko kirja ei voi olla taidetehoa. Historiallinen romaani tapahtuu välttämättä menneisyydessä, joten imperfekti on oikea muoto.

Toisaalta aika usein imperfekti on oikea muoto, vaikka tapahtumat tapahtuvat nykyisyydessä. Se on ikään kuin luontevampaa. Samoin vaikka puhekielessä käyttäisi sanoja ”mä” ja ”sä”, ”minä” ja ”sinä”, niin kirjoitetussa sanassa se ei oikein luonnistu, jos ei nyt halua käyttää sitäkin tyylikeinona. Tai onko sitten hyvin vanhanaikaista olla selkeä?

On aika iso ero sillä, miten puhuu ja miten kirjoittaa. Kirjoittaessa sanat artikuloi huolellisemmin ja voi käyttää lauseenvastikkeita, mitä ei yleensä puheessa tee, vaan korvaa ne ”jos”, ”kun” tai ”vaikka” -lauseilla. Voi olla, että Some-kielestä tulee pysyvä ilmiö, ja monimutkaiset pitkät lauserakenteet ovat pian menneisyyttä.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun luin historiallista romaania preesensissä ja se häiritsi. En pystynyt menemään juoneen mukaan. On vaikeata kuvitella 1800-luvun sosiaalisia ihmissuhteita käyttäen preesensiä, kun meillä nyt on Some ja robotiikan mahdollisuudet nenän edessä. On entistä vaikeampi sopeutua menneen ajan tapahtumiin ”tässä ja nyt” tapahtuvaksi.

Ratikoita ja Rosmariinia

Taidetta ja historiaa

klo 23:41 | 9.5.2017

Törmäsin muinaisen Egyptin historiaan ja havaitsin, että tiedoissani oli ollut puutteita. Ei vain pyramidit ja niiden säntillinen rakentaminen Niilin juoksutusten tahdissa, vaan muinaisegyptiläisen ihmisen usko siihen, että kaikki jatkuu samanlaisena kuoleman jälkeen kuin eläessä ja sen tähden vainajat varustettiin hyvin erilaisin tarvikkein viimeiselle matkalle. Näitä löytöjä penkovat sitten arkeologit. Muutakin egyptiläiset keksivät: neljän seinän muodostavan huoneen, talon, ja liikuteltavat huonekalut.

Siitä on noin 5000 vuotta. Tämä kaikki valaistui minulle, kun käsiini osui vuonna 1949 painettu vähän kellastunut opus, jossa on paljon asiaa, mutta myös kuvitusta. Sisältö on ”lyhyt” johdatus taidehistoriaan jämäköiden esseiden muodossa lähtien muinaisista ajoista , kuten egyptiläiset ja assyrialaiset ja päätyen lähelle nykyaikaa (1900-luku). Kirjassa on eri aikakausien taidehistoriallisia esseitä, rakennusarkkitehtuuria unohtamatta. Kirja käsittelee myös kristillistä taidetta melko objektiivisesti varsinkin keskiajalla.

Jännittävää. Odotan pääseväni lukemisessani impressionisteihin, jotka painottivat taidenäkemystään uudella tavalla tai korostivat taideteoksen värejä ja muotoja eri tavalla kuin oli tehty ennen.

Se, miten ihmiset osasivat piirtää näköisiä kuvia jo kivikaudella on tärkeätä, mutta myös nuo edellä mainitut keksinnöt: huone, pöytä, tuoli, ja yhtä hyvin assyrialaisen kauppakansan rahatalous ja siihen liittyvät mitat ja käsitteet ovat tärkeitä.

Voi olla, että meidän kulttuurissamme on liikaakin painotettu antiikin Kreikan saavutuksia: patsaita ja temppeleitä, filosofeja, Platonia, Sokratesta ja Aristotelestä, hellenististä ajattelutapaa. Kuitenkin kreikkalaisilla oli orjatalous, eivätkä he tulleet ajatelleeksikaan , että tilanne voisi olla toisin. Egyptissä orjilla oli ilmeisesti kohtuulliset oltavat, kun taas Assyriassa ei. Tämän esimerkiksi voi huomata Raamatun Valitusvirsistä. Juutalainen kansa halusi kyllä pois Egyptistäkin, ei sen puoleen. Pyramidien rakentaminen tarjosi työtä laajalla rintamalla.

Näyttää siltä, tämän hyvin suppean pohdiskelun jälkeen, että kun ihmisillä on työtä läpi kansankerrosten, tehdään myös keksintöjä ja jalostutaan myös henkisesti. Mitä keksinnöt milloinkin ovat , riippuu taas historiallisesta ja teknologisesta tilanteesta.

Seuraa

Tilaa RSS

Blogi Ratikoita ja Rosmariinia lähestyy elämänilmiöitä eläkkeellä olevan Marjatan näkövinkkelistä lonkkaleikkauksen jälkeen, aviomiehen, kolmen lapsen ja viiden lapsenlapsen rikastuttamassa elämässä. Kirjoituksissa kuvataan kaupunkilaiselämää ratikoissa ja busseissa, kaupoissa ja kirpputoreilla, kirkoissa ja gallerioissa, uusia näkökulmia ehkä nostalgisin painottein. Marjatta on ollut yliopiston opettaja ja journalisti. Harrastuksena on ollut ja on maalaaminen, jossain määrin käsityöt ja maailman tarkkailu. Elämääni kuuluu myös Katolinen kirkko.