Kun lapset olivat vielä kotona, tein jatkuvasti pizzoja.  Pizzat eivät olleet silloin vielä kovin suosittuja tai tunnettuja.  Ruotsalaisesta keittokirjasta löysin perusohjeen, jota sitten muuttelin omiin tarkoituksiin.
 
 4,5 dl maitoa, hiukan hiivaa, aavistuksen verran suolaa ja lopuksi jauhoja niin että tulee taikina.  Tästä ohjeesta pitäisi tulla kolme pellillistä pizzaa kaulittuna.  
 
Mutta sitä, mitä keittokirja sanoi täytteistä, en noudattanut (sardiineja ja juustoa) vaan laitoin omat päälliset:
 
Ensin aivan ohuelti tomaattipureeta, sitten yrttitomaattimurskaa, murskattua valkosipulia, oreganoa, basilicaa, valkopippuria, muitakin yrttejä, mitä on varastossa, juustoraastetta. Tavalliseen pizzaan laitoin täytteeksi  kinkkua, paprikaa, salamia ja kasvispizzaan paprikaa, herkkusieniä ja parsaa. Lopuksi vielä päälle juustoraastetta ja öljyä  ja kuumaan uuniin.  
 
Lapsille maistui, tiedä sitten nykyajan lapsenlapsista. Nykyisin ohjeita on paljon ja mitä erilaisimpia.  Joskus yksinkertaisuus on kuitenkin hyvä juttu!
Muistan kuinka aika paljon riitti puhetta sienikakusta, jota käytin täytekakkupohjana.  Lapset luulivat, että laitoin siihen sieniä.  Viimein sain heidät oppimaan, että sitä sanotaan vain sienikakuksi, koska kakkuun valmistusvaiheessa laitetaan kiehuvaa vettä, jotta siitä tulisi sienimäinen, kuohkea rakenne.  Aviomiehellä tosin lienee edelleen se käsitys, että siihen laitetaan herkkusieniä.
 
Pizzat ehkä kuuluvat paremmin johonkin muuhun vuodenaikaan kuin kesään.  Merimaisema sopii varmaan paremmin.
 
Lokit  kirkuvat ja lentelevät kalloiden yllä
Kauempana ulapalla laiva lipuu ohi ja
Kovaäänisestä kuuluu naisen ääni.
En saa selvää sanoista.
Punaiset uimapallot ovat paikoillaan.
Ei yhtään uimaria,
Ei yhtäkään auringon palvojaa.
Tuulee.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi Ratikoita ja Rosmariinia lähestyy elämänilmiöitä eläkkeellä olevan Marjatan näkövinkkelistä lonkkaleikkauksen jälkeen, aviomiehen, kolmen lapsen ja viiden lapsenlapsen rikastuttamassa elämässä. Kirjoituksissa kuvataan kaupunkilaiselämää ratikoissa ja busseissa, kaupoissa ja kirpputoreilla, kirkoissa ja gallerioissa, uusia näkökulmia ehkä nostalgisin painottein. Marjatta on ollut yliopiston opettaja ja journalisti. Harrastuksena on ollut ja on maalaaminen, jossain määrin käsityöt ja maailman tarkkailu. Elämääni kuuluu myös Katolinen kirkko.

Hae blogista