Josse tulee
Kun bussi on Tampereella Nysse niin Kakkosen ratikka on takuulla Josse.
Kerrotaan, että joku joskus on nähnyt Kakkosen raitiovaunun, mutta että ihan matkustanut siinä– taitaa olla huhupuhetta! Raitiovaunu Kakkosen aikataulu Helsingissä ei ole aika-avaruudessa lainkaan. Ratikat Nelonen ja Kymppi kulkevat usein, mutta odotapas Kakkosta, melkein aina saat odottaa ainakin kymmenen minuuttia. Aika usein sekään minuuttimäärä ei riitä ja saa pohtia, onko auto parkkeerannut ratikkareitille, vai mistä on kyse. En tiedä, onko Kakkosen ratikka imperfekti vai futuuri , mutta ei se ainakaan preesens ole, koska sitä ei koskaan näe, kun on pysäkillä odottamassa. Ehkä tilanne muuttuu, kun Kakkosen reitti muuttuu kulkemaan Arkadiankatua ja ohi Kampin!
Muillakin alueilla kuin liikenteessä preesensit ja imperfektit saattavat mennä sekaisin. Taidekeinona kirjoissa saatetaan käyttää preesensiä. ”Hän tulee ja naurahtaa” on eri asia kuin ”Hän tuli ja naurahti.” Minusta se on ok, mutta historiallinen romaani preesensissä on häiritsevä, Koko kirja ei voi olla taidetehoa. Historiallinen romaani tapahtuu välttämättä menneisyydessä, joten imperfekti on oikea muoto.
Toisaalta aika usein imperfekti on oikea muoto, vaikka tapahtumat tapahtuvat nykyisyydessä. Se on ikään kuin luontevampaa. Samoin vaikka puhekielessä käyttäisi sanoja ”mä” ja ”sä”, ”minä” ja ”sinä”, niin kirjoitetussa sanassa se ei oikein luonnistu, jos ei nyt halua käyttää sitäkin tyylikeinona. Tai onko sitten hyvin vanhanaikaista olla selkeä?
On aika iso ero sillä, miten puhuu ja miten kirjoittaa. Kirjoittaessa sanat artikuloi huolellisemmin ja voi käyttää lauseenvastikkeita, mitä ei yleensä puheessa tee, vaan korvaa ne ”jos”, ”kun” tai ”vaikka” -lauseilla. Voi olla, että Some-kielestä tulee pysyvä ilmiö, ja monimutkaiset pitkät lauserakenteet ovat pian menneisyyttä.
Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun luin historiallista romaania preesensissä ja se häiritsi. En pystynyt menemään juoneen mukaan. On vaikeata kuvitella 1800-luvun sosiaalisia ihmissuhteita käyttäen preesensiä, kun meillä nyt on Some ja robotiikan mahdollisuudet nenän edessä. On entistä vaikeampi sopeutua menneen ajan tapahtumiin ”tässä ja nyt” tapahtuvaksi.
