
8.8.2016 klo 1:52

Nahkajalkineet ovat kestävämmät kuin kangaskengät ja saavat olla vielä mielellään kotimaiset. Kotimaisia jalkinetehtaita ei ole enää kuitenkaan monta. Mistä johtunee, sillä suomalaiseen jalkaan kotimaisesti muotoiltu kenkä on paras, vaikka ei eletäkään enää ihan ”Osta kotimaista”-sloganin aikoja. Minulla on kokemusta asiasta. Ostin 100 euron ulkomaiset Merkkikengät sovituksen jälkeen ja ne eivät kuitenkaan toimi ollenkaan käytössä. Onko lesti muuttunut? Sama koko kävi vielä ennen lonkkaleikkausta kotimaisen merkin valmistamana. Annoin venyttää Merkkikenkiä suutarilla, mutta turhaan. Sovittaessa kengät olivat ihan hyvät, mutta ah kun lähtee kävelemään, on kuin neuloilla.
Kenkäfriikillä on tietysti varastossa kenkiä joka lähtöön, mutta ei varmaankaan liian pieniä. Tulevaisuutta ajatellen pyöreäkärkiset kengät ovat tietty paremmat – ei tarvitse sitten leikellä vaivaisenluita!
Varsinainen kenkäfriikki en kuitenkaan ole – on vain nuo 1960-luvun kapeakärkisten kenkien seuraukset ja niiden takia minun on kiinnitettävä nyt erityistä huomiota kenkiin: pehmeätä nahkaa, riittävän tilava lesti. Toisaalta ajattelin juuri, että ryhdyn käyttämään kotitossujani helteellä, ne hengittävät ja ovat mukavat jalassa, vaikkeivat olekaan kotimaisia. Ne eivät ainakaan purista mistään, vaikka niissä ei ole sen kummemmin muodikasta pyöreätä kuin terävääkään kärkeä.
Muistelen haikeana 60-luvun muodikkaiden kenkien rinnalla myös pitsihansikkaita. Jokaisella 60-luvun tytöllä oli useita pitsihansikkaita. Ne kuuluivat kenkien kanssa yhteen – ehkä ne kokevat uuden tulemisen jonain päivänä, vaikka sitä on vaikeampi uskoa kuin kenkien vaihtelevia muotivirtauksia. Pitsihansikkaista olisi ainakin vähemmän haittaa kuin terävistä kengänkärjistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Blogi Ratikoita ja Rosmariinia lähestyy elämänilmiöitä eläkkeellä olevan Marjatan näkövinkkelistä lonkkaleikkauksen jälkeen, aviomiehen, kolmen lapsen ja viiden lapsenlapsen rikastuttamassa elämässä. Kirjoituksissa kuvataan kaupunkilaiselämää ratikoissa ja busseissa, kaupoissa ja kirpputoreilla, kirkoissa ja gallerioissa, uusia näkökulmia ehkä nostalgisin painottein. Marjatta on ollut yliopiston opettaja ja journalisti. Harrastuksena on ollut ja on maalaaminen, jossain määrin käsityöt ja maailman tarkkailu. Elämääni kuuluu myös Katolinen kirkko.
Hae blogista
Blogiarkisto
2017
Lokakuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Helmikuu
2016
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu
2015
Joulukuu
Kategoriat
Sisältö jatkuu mainoksen alla