Katselin aikani kuluksi jälleen kerran vanhoja valokuva-albumeita. En ole oikein nykyisinkään tottunut kuvaamaan kännykällä ja ajattelemaan kuvia vain bitteinä jossain hämärässä tallennuslaitteessa. Minusta vanhat albumit ovat suunnattoman arvokkaita tallenteita menneisyydestä, pysyvämpiä kuin digitaaliset kuvat ja - ainakin minulle - tuovat mieleen kokonaisen muistojen ja ihmissuhteiden ilotulituksen.

Minulla on äitini ja tätini perintönä paljon heidän elämäänsä liittyviä kuvia. Aina silloin tällöin minäkin vilahdan niissä, nuorempana j<a tarmokkaampana versiona. Mutta tänään katselin ja ajattelin tätiäni, joka kuoli jo vuosia sitten 90-vuotiaana. Meillä oli paljon yhteyksiä toisiimme lapsuudestani alkaen ja kuvat palauttivat rakkaita muistoja mieleen. Tätini harrastukset olivat moninaisia ja sinnikkäitä ja samaa intoa on ehkä minuunkin siirtynyt.

Yhdessä vaiheessa keräsin näytelmiä. Kun tätini kuoli 15 vuotta sitten , olin meistä sisarten lapsista ainoa, joka toivoi itselleen tätini jättämät runokirjat. Tätini oli mainio ihminen: kulturelli ja pahasti reumaattinen. Kun olin opiskelijatyttö ja hän kävi kerhojensa kanssa teatterissa, hän järjesti niin, että pääsin siivellä mukaan. Usein esitykset olivat musikaaleja. Tästä peritystä hyllymetristä runoja ja näytelmiä löytyy sitten aina tarvittaessa säe tai pari tarpeen mukaan, vaikka tietääkseni runot eivät ole yhtä muodissa kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Mutta siinä on Eino Leinoa, Saima Harmajaa ja Einari Vuorelaa unohtamatta Aila Meriluodon Lasimaalausta

Tätini toinen vakihobby olivat terveyskaupan tuotteet - ei näitä nykyisiä vaan vanhoja perinteikkäitä. Niitä oli aina saatavilla ja sveitsiläisen Vogelin tuotteet tulivat tutuiksi, voimankohottajiksi ja migreenilääkkeiksi. Kun äitini arsenaali olivat erilaiset itsehoitoaineet: jalkasuola, calendula, collodium, vetysuperoksidi ja kamferisprii, tätini harrasti myös ruokaterveyttä, vaikka ei itse varsinaisesti mitään ruokavaliota noudattanutkaan. Kaikenlaista lisukketta, vaikkapa merilevää ripoteltiin aina ruokien päälle ja hänellä oli jatkuvasti tili terveyskauppaan. Hän ikäänkuin harrasti luomutuotteita, vaikkei niitä siihen aikaan vielä ollutkaan. Tädillä oli syynsä: vaikea nivelreuma, joka ei parantunut, mutta jonka hän sai pysähtymään omalla lääkityksellään.

Siihen aikaan ihminen itse valitsi omat kummalliset pikku tottumuksensa ja saattoi uskoa yrttiterapioihin, jotka itse oli miettinyt. Nyt on toista ja tarjouksena tulee tuutin täydeltä erilaista valikoimaa valmiiksi suunniteltuja pieniä poikkeamia, joihin kaikkiin tarvitaan tietysti oma valmiiksi suunniteltu ruokavalionsa ja omat instant-troppinsa. Esimerkikjsi nyt me elämme erilaisten allergioiden aikaa, jos ei ole allergiaa, on melkein omituinen. Niihin ei kiinnitetty aikaisemmin huomiota: vatsat varmaan reistailivat silloinkin ja jotkut aineet aiheuttivat iho-oireita, mutta ei silloin pienistä piitattu. Täti eli elämänsä ja paransi reumansa itse rakentamansa terveyspatterin tuella.

                    *

Kevät taitaa olla nupullaan ja keväällä tulee keltaisen kaipuu. Katselemalla keltaista maalausta kevätväsymys kaikkoaa ja voi odottaa runosuonen puhkeamista viimeistään kesällä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogi Ratikoita ja Rosmariinia lähestyy elämänilmiöitä eläkkeellä olevan Marjatan näkövinkkelistä lonkkaleikkauksen jälkeen, aviomiehen, kolmen lapsen ja viiden lapsenlapsen rikastuttamassa elämässä. Kirjoituksissa kuvataan kaupunkilaiselämää ratikoissa ja busseissa, kaupoissa ja kirpputoreilla, kirkoissa ja gallerioissa, uusia näkökulmia ehkä nostalgisin painottein. Marjatta on ollut yliopiston opettaja ja journalisti. Harrastuksena on ollut ja on maalaaminen, jossain määrin käsityöt ja maailman tarkkailu. Elämääni kuuluu myös Katolinen kirkko.

Hae blogista